Heavyn lyhyt oppimäärä

Yleensä on kai tapana mennä sellaisten yhtyeiden tai muusikkojen konsertteihin, joiden tuotanto on tuttua ja josta myös valmiiksi pitää. Näin ollen maaperä on otollinen iloa tuottavalle elämykselle. Nyt on todistettu se, että ihan hyvin voi kuunnella konsertillisen musiikkia, josta ei tiedä yhtään mitään ja lähteä tyytyväisenä kotiin, vaikkei edelleenkään oikein tiedä, mitä tuli kuunnelleeksi. Eilen illalla Paviljongin Wilhelm-salissa ei kainosteltu, kun Apocalyptica esiintyi. 

Olen tietysti tiennyt pitkät ajat, että on olemassa selloja revittelevä yhtye nimeltä Apocalyptica ja olen jopa tiennyt, että heidän johtohahmonsa on heleähiuksinen Eicca Toppinen. Myös Metallican tiesin liittyvän aiheeseen, seuraavalle saa nauraa, toivottavasti ketään ei itketä. Olin nimittäin varma, että tiedän yhden Metallican kappaleen, mutta minua neuvottiin, ettei Stairway to Heaven ole Metallican tuotantoa. Aina sitä oppii uutta. Kuten sen, ettei Led Zeppelin ole henkilö vaan yhtye. Olin siis varsinainen kypsään ikään ehtinyt heavyneitsyt ja sellaisena taisin pysyäkin. 

Yleisö kyllä tiesi mitä kuunteli, ensimmäiset soinnut kirvoittivat yleisön suosionosoituksiin. Konsertti oli jaettu aikuismaisella väliajalla, jolloin menimme kahville ja pullalle lasilliselle, kuten Eicca kehotti. Toinen setti oli ensimmäistä enemmän makuuni, luulen tunnistaneeni jonkun kappaleista ja pidin oikein paljon Nothing Else Matters-kappaleesta, jonka nyt tiedän olevan sitä Metallicaa. Eniten pidin siitä miten sympaattisia yhtyeen jäsenet olivat, ei mitään yrmyilymeininkiä. Hyvää konserttia edelsi miellyttävä ruokailu Melodia Buffetissa yhdessä kahden työkaverin kanssa. Siitäkään ei ole moitteen sanaa sanottavana.

Tänään meillä on koko perhe koolla, tiedossa on tortillaprässin kokeilua ja texmex-tunnelmaa. Ehkäpä kaivelen lisää Apocalypticaa kuunneltavaksi!