Jäähyväiset humpalle

Kaikki hauska päättyy aikanaan, jopa humppareissu. Minilomasemme viimeinen täysi päivä kului muutaman vierailun verran tutussa Frankfurtissa. Saavuimme kaupunkiin aamupäivän puolella, kävimme ensin jättimäisessä pyöräliikkeessä, jossa ihailimme Pinarelloja ja Cerveloja ja ihmettelimme, miksi monen tonnin polkupyörässä on kahden euron polkimet. Myyjä selitti, että ihan jokaista pyörää voi kokeilla liikkeessä, eikä silloin tyylikkäät tai edes kelvolliset lukkopolkimet ole hyvä juttu edes kalliimmissa pyörissä. Asiakkaat tulevat kuka missäkin jalkineissa ja peruspolkimilla voi koeajon suorittaa. Ostimme selityksen. 

Ennen kuin menimme keskustaan, kävimme katsomassa millaisessa paikassa illan humpat olisivat. Meidän täytyisi mennä illalla paikan päälle autolla, sillä ajaisimme vielä keikan jälkeen Hahnin lentoasemalle, jossa olisimme viimeisen yön ennen varhaista aamulentoa. Das Bett-musiikkiklubi näytti ulkoapäin aika samanlaiselta entiseltä teollisuushallilta, kuin moni muukin saksalainen musiikkimesta. 

Se sijaitsi samalla kadulla kuin Ferrarin ja Maseratin liikkeet. Seuraavassa korttelissa oli Dacian liike, joka ei taitaisi päästä rahakkaampien merkkien väliseen liiketilaan, vaikka se vapautuisikin. Samalla kadulla oli myös jonkunlainen siirtolapuutarhan ja kotitarvekanaloiden yhdistelmä. Korkeiden pensailla peitettyjen aitojen takana näytti olevan monenlaista viljelyä menossa ja porttien kohdalta näki, että kanoilla, kukoilla ja kaneilla oli mukavat oltavat kopeissaan. 

Aidan vierustalla oli myös kyyhkyslakkoja, ilmassa kävi jatkuva kyyhkysten paikanvaihtoralli ja kujerrus kuului yhdessä kukonkieunnan kanssa kauas. 

Meillä oli vielä monta tuntia aikaa ennen iltaista korvakulttuuria, joten menimme Frankfurtin keskustaan. Sää oli mitä mukavimman keväinen ja turisteja tuntui olevan jopa Kölniä enemmän. Kuljeskelimme tutulla kävelykadulla, jonka varrelta löytyvät kaikki tavaratalot ja merkkiliikkeet, joihin moniin emme toki mene koskaan. Suuri ostoskeskus muistui mieleemme siellä olevan hyvän sushipaikan vuoksi. Koska lounasaika oli juuri sopivasti, menimme nauttimaan hyviä, tuoreita sushiherkkuja. Aisossa sushia voi syödä hihnalta tai tilata pöytiin erilaisina kokonaisuuksina, listalla on myös muuta aasialaista ruokaa, ellei sushi satu maistumaan. Me istuimme hihnan ääreen ja poimimme hyvältä näyttäviä annoksia sitä mukaa, kuin kokki niitä valmisti silmiemme edessä. Etenkin friteerattuja osia sisältävät suupalat olivat mahtavia, vaikka niillä kyllä oli sitten hintaakin perusmakeja enemmän. Juuri Aisossa syödessäni olen ymmärtänyt sen, ettei riisin pidä olla liian etikkaista, eikä sitä pidä puristaa liian tiukaksi paketiksikaan. Kun vatsat olivat täynnä, näytti kassakuitti 42 euroa ja siinä oli mukana kaksi oluttakin. 

Kävelykatu oli todella täynnä väkeä, siellä oli niin turistiryhmiä, kuin paikallisiakin viettämässä kaunista kevätpäivää. Oli monenlaista rahankerääjää, kerjäläistä ja rikshakuskia, ilmapallonmyyjää ja katutanssijaa.  

bongaa klisee

uusi tyyli

pelleä ei sanottavammin kiinnostanut

kiirettä ei pukkaa

Tarkoituksemme oli käydä parissa taidemuseossa, joista ensimmäinen oli Schirnin Taidehalli. Siellä oli katukuvassakin hyvin näkyvä Esprit Montmartre-näyttely, joka oli todella näkemisen arvoinen. Näyttely oli ilmeisen suosittu, sillä alkuillasta saimme suorastaan tungeksia nähdäksemme teokset. Jos satutte kevään aikana Frankfurtiin, suosittelemme tuota näyttelyä hyvin lämpimästi.

nuoria puolalaisia muusikoita museon portailla, heidän keruuastiansa kilahti

Ensi syksynä samassa paikassa on esillä Helene Schjerfbeckin töitä, enpä pistäisi pahakseni pientä lokakuista Saksan-matkaakaan.

Toinen kohteemme oli Frankfurtin modernin taiteen museon Die Göttliche Komödie-näyttely. Olemme käyneet kyseisessä vinkeässä museossa pari kertaa aikaisemminkin, siellä joutuu helposti päästä pyörälleen pelkän arkkitehtuurin ja merkillisten porraskäytävien ja salien sekamelskassa. 

Tämä näyttely sisälsi paljon mielenkiintoista, mutta myös sitä osastoa, joka saa minut aina muistamaan, miksen sittenkään niin paljon pidä videotaiteesta tai ymmärrä ylipäätään modernia taidetta. Mutta aika kului sielläkin mukavasti. 

Reissun viimeinen humppakeikka Das Bett-klubilla oli melkein edellisillan Aachenin keikan veroinen. Paikka oli paljon avoimempi, sinne mahtui enemmän väkeäkin. Nytkään ei nähty humppajunaa paria vaunullista enempää, mutta muuten meno oli totutun reipasta. En kyllä osaa sanoa kuinka hyvin sitä itse jaksaisi illasta toiseen soittaa samaa musiikkia, mutta Eläkeläisiltä se näyttää käyvän. Olisi meille varmaan vielä keikka tai kaksi maistunut, mutta tällä erää piti suunnistaa kohti lentokenttää ja sanoa: Schönke dan, kiitokset humpasta!