Gustav Wasa otto 2 - kyllä kannatti

Reilun vuoden aikana olemme käyneet enemmän ravintoloissa syömässä, kuin edelliseen vuosikymmeneen, ellei kahteen. Kotimaassakin on mahtavat määrät kiinnostavia ravintoloita, eikä malttaisi käydä uudelleen samassa, jos kokeilemattomiakin on vielä sopivalla hollilla. Olemme tulleet vähän ahnaiksi uusille kokemuksille. Nyt kuitenkin menimme samaan ravintolaan uudelleen, sillä Vaasassa sijaitseva Gustav Wasa jäi mieleemme niin hyvänä kokemuksena, kun melkein päivälleen vuosi sitten söimme siellä ensimmäisen kerran. Olimme viime viikonloppuna jälleen Vaasassa samoissa merkeissä, osallistumassa Retrokilpurit-tapahtumaan ja saavuimme vartavasten kaupunkiin jo edellisiltana ehtiäksemme syödä illallista Gustav Wasassa. 

Olin varannut pöydän jo hyvissä ajoin, samoin GW7-maistelumenun. Pidimme siitä niin paljon viime vuonna, että halusimme uudistaa kokemuksen tämänhetkisellä menulla. Oli muuten kaunis ilta Vaasassa, kahdeksan pintaan vielä yli 25 astetta lämmintä, Strampenin terassi niin täyteen ammuttu väkeä, että olisi harmittanut, jos olisi ollut aikomus sinne yrittää. Jätimme pyörämme GW:n sisäpihalle, rakennus peittyi osin rakennustelineisiin, joten oli hyvä, että ennalta tiesimme minne olimme menossa. 

Viime vuonna ujostelimme kuvaamisen kanssa, emmekä nytkään vielä järjestelmäkameran kanssa hääränneet, iLuureillä otimme muutamia annoskuvia, sillä istuimme nyt valoisammassa paikassa ravintolasalia. Ystävällinen vastaanotto lämmitti mieliämme, mukavaa viilennystä toi kylmä lasillinen samppanjaa jolla aloitimme illan. 

Aivan alkuun saimme pöytään kahta erilaista leipää, joista kummastakin pidimme kovasti. Mikähän siinä onkaan, että hyvän aterian alkuun haluaa edes pienen palan leipää, vaikkei arkipäivällisellä sitä ollenkaan kaipaisikaan? Varmaan se osaltaan virittää tunnelmaa samoin kuin alkujuoma. 

Ensimmäinen ruoka oli bataattikeitto pekonimuruilla. Olipa siihen saatu paahteista makua, joka lusikallinen on tarkkaan kaavittava. Pidimme annoskoosta, noin desilitran kauhallinen kauniissa syvässä lautasessa. 

Toinen ruoka oli hauskasti koottu lasiin, sen pohjalla oli perunasosetta, sitten jonkunlaista kalaa, pahoittelen muistinmenetystä, retiisiä ja paahdettuja leipälastuja. Mukavia suutuntumia.

Kolmatta ruokalajia odotellessamme kuulimme, kuinka tuttuja pyöräilykavereita saapui saliin ns. raamit kaulassa. Tai yksi oikeastaan vain, mies joka on siunattu kovalla ja selkeällä äänellä. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, että pyörämme oli tunnistettu ulkopuolella ja että olemme Jyväskylästä. 

Kolmas ruokalaji piti sisällään jänskiä makuja, ilmakuivattua possunniskaa, sitruunasiirappia, punakaalia ja munakokkelia. Kirpeät maut osuivat yhteen possun pehmeän suolaisuuden ja ihastuttavan rakenteen kanssa. 

Seuraavaksi siirryimme pääruokiin, joita oli mielestäni kaksi. Ensimmäisessä oli karitsanfilettä, makkaraa ja risottoa. Annos oli ensimmäinen, jota en jaksanut syödä loppuun, sillä osasin pitää varani. Risottoa olisi riittänyt puolet annokseen lusikoidusta, harmitti etten jaksanut sitä kaikkea, sillä se oli erittäin onnistunutta. 

Toinen pääruoka oli vielä suurempi annos, siinä oli kyytön ulkofilettä ja röstiperunaa, sekä nuoria vihanneksia. Ihan vähän vaisuksi luonnehdimme kyytön, se olisi ehkä piristynyt pienestä rouhaisusta pippuria. Nolostelin hieman sitä, ettei minun ollut toivoakaan jaksaa enempää kuin puolet annoksesta. 

Ennen jälkiruokaa saimme minun makuuni juuri sopivan juustolautasen, jolla oli postimerkin kokoinen pala kotimaista sinihomejuustoa hillon kanssa, pieni kaato portviiniä kyytipoikana. Alan päästä sisälle sinihomejuustojen maailmaan, söin nyt jo ainakin kolmasosan palasta!

Jälkiruokalautanen oli niin sievä, ettei olisi raskinut rikkoa annosta haarukalla. Siinä oli tyrniä jonkunlaisena pienenä vanukkaana ja vaniljajäätelöä yhdistettynä marjoihin ja hedelmiin, suklaakastikkeeseen ja joihinkin mukaviin murusiin. 

Loppukahvitkin otimme, sillä muistimme edelliskerrasta, että paikan kahvi on oikein mainiota. Tarjoilijakin muisti, että viimeksikin espressot maistuivat meille. 

Kolmisen tuntia kestänyt seitsemän ruokalajin illallinen soljui mukavan leppeästi. Annoksia ilmestyi eteemme juuri sopivin välein ja aina viini edellä. Viinipaketin sisällöstä en muista kauhean tarkasti, sillä en kehtaa kirjoittaa mitään muistiin. Viinit olivat kuitenkin oikein sopivia ruokiin, kaadot maltillisia ja annoksen "kokoisia". Hinnaksi kahden hengen aterialle muodostui kaikkiaan 260 euroa, vain kymmenen euron korotus viime vuodesta, jolloin söimme ja joimme aivan vastaavan setin. Mielestämme erittäin kohtuullinen hinnannousu. 

Menu oli hieman lihavoittoinen, olisimme mieluusti syöneet kalaa useammassakin kuin yhdessä annoksessa. Siitä pidimme, ettei yhtään annosta oltu koristeltu vaahdoilla, eikä tarjoiltu liuskekiven päältä. Saimme kuulla, että ravintola on tuota pikaa menossa remonttiin ja sen myötä ravintola saa uuden baarin. Ensi toukokuussa näemme muutokset, ellemme satu Vaasaan sitä ennen. 

Blogin yläreunasta voi lukea välilehdeltä Valmiissa pöydissä myös muista ravintolakokemuksistamme.

Pisarataidetta. Minäkin haluan pöytäliinat, johon viinikään ei imeydy!

Retrokilpureiden kaksipäiväisyys hieman kärsi sunnuntain viileästä säästä, piknik-ajoon lähti kuitenkin pitkä letka eri-ikäisiä ajokkeja ja ajajia. Lauantain hellesää ja yli sadan kilometrin matka vaihtui sunnuntain tuskin kymmeneen asteeseen ja ajeluun Vaasan Auto- ja moottorimuseolta Strömsööseeseen (miten se kirjoitetaan?). Nyt kolmannen kerran toteutunut pyöräilytapahtuma keräsi taas yhteen fillarihulluja, joissa on kyllä jotain samaa kuin ruokablogaaneissa. Eri ammatteissa toimivat eri-ikäiset ihmiset ovat intohimoisia saman asian suhteen, eikä kiinnostus pyöriin, minkälaisiin vain, voisi aidompaa olla. 

tällaista Kammenpyörittäjä himoitsee itselleen, nyt sai sentään lainaan