Ihan pihalla Pariisissa

Karavaanarikiertueemme Ranskassa jatkuu. Eilen kävimme ensin aamusta Sommen alueella katsomassa ensimmäisen maailmansodan museota, muistomerkkejä ja hautausmaita, kierros oli kiinnostava ja pieniä maalaisteitä oli mukava kulkea, kunhan pysyi poissa navigaattorin neuvomilta nimettömiltä teiltä ja kulki astetta leveämpiä väyliä. 

Vähän ankea oli ajatus siitä, miten näitä muistomerkkejä ja memorialeja pystytettiin 30-luvun puolivälissä kaikessa rakkaudessa entisten vihollisten kanssa ja jo muutaman vuoden kuluttua oli taas täysi rähinä päällä. Ehkäpä avajaisjuhlallisuuksissa puhuneilla ikuisen rauhan toivottajilla oli sormet selän takana ristissä. 

Eniten puhutteli saksalaisten kaatuneiden hautausmaa Rancourtissa keskellä viljavaa peltoa, sinne ei ollut viittaa, kuten muille hautausmaille, eikä sen kohdalla ollut yhdenyhtä parkkipaikkaa, ruohoakaan ei oltu leikattu niin tipitarkkaan kuin vaikka englantilaisten tai ranskalaisten omilla hautausmailla. Paikka oli kaunis ja toivoimme sen olevan rauhaisa lepopaikka sinne haudatuille, kansallisuudesta riippumatta. 

Synkähköjen nähtävyyksien jälkeen suuntasimme kohti Pariisia aikomuksenamme mennä tapaamaan kotikaupungista tuttuja bloggaajia, jotka juuri majailevat Pariisin liepeillä. He olivat neuvoneet ystävällisesti, ettei sitten kannata ajaa Boulevard Périphériqueta pitkin, sillä se on usein hyvin ruuhkaisa. Mistäpä muualtakaan me sitten kuitenkin ajoimme kuin sitä kehätietä ja olihan siinä liikennehilloa riittämiin. Emme kuitenkaan myöhästyneet lainkaan, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuttaviemme hobittikolo oli juuri niin suloinen asumus, kuin olimme kuvista ymmärtäneetkin ja pysäköintikin yhdistelmän kanssa onnistui mainiosti. 

Meille oli luvattu pieni opastettu Pariisi-kierros, joka välttäisi huolellisesti turistikohteet, sekä seuraa bistroillalliselle. Olikin mukava taantua takaisin lapsen tasolle ja kävellä kiltisti perässä tietämättä varsinaisesti, missä olimme ja minne olimme menossa. Näimme takuulla hieman erilaisen, kuin aikaisemmalla, lähinnä Louvre-piipahduksen sisältäneen käyntimme Pariisin. 

Söimme yhdessä illallista l'Ourcine-ravintolassa, jonne oppaamme olivat varanneet pöydän alkuillasta. Olikin mukavaa, että seurueessa oli kieltä osaavia, joten saimme livekäännöksen menusta. Ravintola tarjoaa kolmen ruokalajin aterioita, joiden hinta on 35 euroa. 

lisäpisteitä käsialasta

Koska ranskalainen on kuitenkin aina valmis hieman tinkimään periaatteistaan, saattoi myös muutamaa lisäannosta tilata, lisähintaan tietysti. Heti tilauksen aluksi oli tiedettävä kaikki kolme osiota, joten meillä meni hieman aikaa, kun piti vähän kysellä, että mitä ne muutamat vaihtoehdot olivatkaan. Isäntäparimme oli syönyt paikassa useita kertoja aikaisemmin ja myös aika vastikään, he kertoivat listan suurimmaksi osaksi muuttuneen edelliskerrasta. 

Söimme oikein hyvät ateriat, pöydässä oli niin sardiinia, sydäntä, keittoa, possua, turskaa kuin vasikkaakin, jälkiruokina lusikoimme annoksia puolivälissä vaihtaen kirsikoita jäätelön kera ja pieniä kermapotteja. Aterian läpi joimme samppanjaa, jonka hinta oli erittäin kohtuullinen, eikä kahden lasillisen juominen aterialla tehnyt laskusta suurta. 

Pöydästämme näki keittiöön ja siellä tehtiin töitä kyllä erittäin ahkerasti, samoin salin kaksi tarjoilijaa toivat tullessaan ja veivät mennessään, eikä luppoaikaa juuri näkynyt vietettävän. Ravintolassa oli noin 30 paikkaa ja se oli melkein täynnä siinä vaiheessa, kun lähdimme pois pari tuntia istuttuamme. Kammenpyörittäjän ja minun osuus laskusta oli 101,50 euroa. Sillä saimme keittiöntervehdyksen, kolme ruokalajia, kaksi lasillista samppanjaa ja kahvit, sekä ystävällistä ja ripeää tarjoilua. Pidimme tosi paljon. Annokset olivat sopivan kokoisia, me olimme melko nälkäisiäkin mennessä, söimme kaiken ruoan ja olimme juuri sopivan kylläisiä.

Kävelimme vielä sieltä jostain sinne jonnekin (on meillä joku käsitys, missä päin meitä kävelytettiin) juna-asemalle ja siinä vielä ateria sopivasti painui. Iltainen juna oli täynnä kotiinpalaavia ranskalaisia ja jonkun verran meitä ulkomaanpellejä, oli mukava käyttää julkisia kaiken yksityisautoilun välissä. 

Saimme univuoteenkin hobittikolosta ja tänä aamuna vielä ekslusiivisen kierroksen isäntäparin vakiotorilla ja suosikkileipomossa. Niistä hankittiin aamiaistarpeita ja me ostimme myös vähän hedelmiä eväiksemme. Aamiainen oli mitä mainioin suussasulavine croissanteinteen, juustoineen ja patonkeineen. 

Sittenhän sitä olikin jo valmis lähtemään,  kaiken hemmottelun jälkeen. Suuntasimme kohti lounasta, tällä kertaa  puhe on   ilmansuunnasta, vaikka yleensä puhunkin aina ruoasta.  Kävimme katsomassa Chartresin hulppeaa katedraalia.

Huomasimme katedraalin liepeillä olevassa rakennuksessa avoimen näyttelyn, jossa oli esillä Fanny Ferrén veistoksia, jotka olivat hämmentäviä. 

Le Mansin automuseon löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, sillä ranskalaista osoitteistoa on toisinaan hankala tulkita. 

Yöpaikaksemme valkkasimme Loiren laaksosta leirialueen, jolla on mukavat pensasaitojen reunustamat loosit. Täältä käsin aiomme huomenna sään salliessa tehdä polkupyöräretken jonnekin alueen lukuisista linnoista ja kenties maistaa jotain viiniä vierailtavissa viinikellareissa. Minua alkaa vasta vähän hirvittää sunnuntainen ajoni Anjou Vélossa, vaikka matkani on lyhin mahdollinen, eikä täällä taida paljon olla mäkiä. Luulen kuitenkin pärjääväni yksin, kun Kammenpyörittäjä ajaa taas jotain mahdollisimman pitkää matkaa. 

ps. luimupupuille tiedoksi, Auchanin viinihyllystä löytyi vanttuut-viinit kotiinviemisiksi!

ps2. aamulla ostamanne leipä jäi meiltä maksamatta, siksiköhän se niin makoisalta maistuikin?