Maailman paras sillisalaatti

Postauksen otsikko on tahallaan harhaanjohtava, en ole koskaan tehnyt sillisalaattia, eikä ole aikomustakaan tehdä. Käytän sanaa sen toisessa merkityksessä, eli tarkoittamaan sekalaista kokoelmaa erilaisia asioita. Muistan, että armeijassakaan ei pyydetä anteeksi, joten sanon vain, että pahoittelen. Jos joku tuli sillisalaatin perässä tähän postaukseen, niin tarjoan vaihtoehdoiksi vaikka tätä tai tätä, sillä en tahdo kenenkään kuitenkaan närkästyvän ja olenhan avulias ihminen noin muutenkin.

Minilomasemme Helsingissä viikonloppuna sisälsi jo kerrotunlaista ruokailua Olympiaterminaalin kupeessa, mutta myös miellyttävää illastamista eräässä keväällä avatussa ravintolassa. Siitä on jo naputeltuna postaus, jonka pläjäytän blogosfääriin hieman myöhemmin. Näiden ruokailukokemusten lisäksi keräsimme myös muunlaisia kokemuksia. 

Olympiaterminaalin tuoleissa oli hämmästyttävän hyvä istua

Olemme usein sanoneet toisillemme, että pitäisi liikkua hitaammin, pitäisi olla valmiimpi tekemään poikkeamia reitiltä pienten asioiden tähden ja olemme vähän oppimassa siihen. Yksi syy, miksi ainakin minun on vaikea tehdä lisämutkia matkaan on GPS. Siihen kun on lähtiessä naputeltu määränpää, aivoni naksahtavat heti sille mallille, että perillä ollaan kuuden tunnin ja seitsemän minuutin päästä ja sillä siisti. Etuajassa voi olla, jos liikenne on sujuvaa, mutta kaikki ylimääräinen on yhtä kuin myöhästymistä ja sitä kammoan. Ennen  GPS-aikaa tein päässäni näitä laskelmia ja melkeinpä sitä oltiin +- 3 minuutin aikaikkunassa perillä silloinkin.

Tällä minilomasella teimme muutamia mukavia poikkeamia kotimatkan reitiltä heti alkaen aamusta hotellilta lähtiessä. Olimme yötä Hotelli Helkassa, mutten tiedä mistä olin siitä lukenut ja mielikuvani ammentanut, sillä hotelli oli aivan erilainen, kuin olin luullut sen olevan. Minulla oli käsitys, että kyse olisi muutaman huoneen pienestä, vähän vanhanaikaisesta majoituspaikasta, mutta mitä vielä. Huoneita oli kuudessa kerroksessa ja huoneet olivat moderneja (tai ainakin siis omamme). Mutta kyllä siellä nukkui ja herätessään katsoi kattoon asennettua kankaalle painettua kesäistä maisemakuvaa. Aamiainen oli standardi. 

Meillä on työpaikan kautta kulttuuri- ja liikuntarientoja kustantamaan saadut Mind&Body-kortit. Tuijotan nimeä aina salasanaluettelossani ja mietin, että olenko liittynyt unissani joogakerhoon, vai mihin turkaseen tämä liittyy. Kortti on ilmeisen hyvä ja pätevä, jos asuu ns. ihmisten ilmoilla. Meilläpäin sillä maksaminen on tehty lähes mahdottomaksi, eikä netin kauttakaan meinaa onnistua juuri mitenkään. Kammenpyörittäjä oli löytänyt sentään yhden paikan Helsingistä, jossa voi helposti ostaa lippuja konsertteihin ja sieltä kävimme hakemassa tulevien taide-elämysten liput. Toimi hyvin ja nopeasti. Ainoastaan lipunostomatkaa voinee pitää pitkänpuoleisena. 

Mechelininkadulla sijaitsee minun tietojeni mukaan Suomen kaunein pyöräliike, Classic Bike. Jos teillä yhtään on pyöränpuutetta, menkää sinne. Sieltä löytyy niin kauniita ajokkeja, että jopa minä aloin tuntea tarvetta uudelle polkupyörälle, nimenomaan Royal Red-väriselle. Selvisimme kuitenkin ulos ilman uutta polkupyörää tai edes tilauslapuketta, mutta saimme pyytämämme pienet tarrat autoihimme. Tuota liikettä mielellään mainostamme vastikkeetta. 

Samalta kadulta huomasimme monista blogaanien postauksista tutun Ravintola Mechen, jonka liitin wanna eat-listalleni. EDIT: otin ravintolan pois listaltani, sillä luin juuri sen sulkeutuvan heinäkuussa ja tilalle tulevan jonkun uuden ravintolan.

Ennen Helsingistä lähtöä kurvasimme Hakaniemen Kauppahalliin, sillä halusin käydä siellä eräässä lankaliikkeessä, josta voi ostaa äidille mieluisia sukkapuikkoja. Vihreä vyyhti oli kuitenkin muuttanut, muttei kauas, Toinen Linja 1:seen, joten kävimme tietysti siellä. Hallissa kävimme vain DeliDelissä, emme voineet kylmälaukutta ostaa mitään viileää vaativaa elintarviketta. DeliDelissäkin hillitsin itseäni, olemmehan pian lähdössä matkalle, jonka varrelta voi tuoda yhtä jos toista herkkua. Alemmassa kuvassa on myös Annan kaupan, Hella & Herkun tuliaiset. 

Yleensä ajamme kotiin aina nelostietä, ei vähiten Heinolan Heilan vuoksi. Tällä kertaa kuitenkin halusimme piipahtaa Vesivehmaan lentopaikalla, jossa piipahdimme pari vuotta sitten turhaan, Päijät-Hämeen ilmailumuseon oltua arkipäivänä suljettu. Nyt tiesimme sen olevan viikonloppuna auki ja pääsimme kurkistamaan vanhaan puurakenteiseen halliin ängettyjä harvinaisia ilma-aluksia. 

Jo ennen lentopaikalle tehtyä mutkaa huomasimme vähän matkan päässä tien varressa kyltin, jossa luki Antin automuseo. Päämme kääntyivät vinhasti kyltin viitoittamaan suuntaan ja näimme somia vanhoja autoja maatilan pihapiirissä. Päätimme palata paikalle lentokonebongauksen jälkeen.

Kyse oli pienestä kotimuseosta Vähälän tilalla ja se oli juuri tuona päivänä auki yleisölle kansallisen museoajoneuvopäivän kunniaksi. Tavallisesti se on avoinna vain sopimuksesta. Niinpä oli todellakin kiva, että poikkesimme samantien, emmekä jääneet tuumimaan, että tullaanpa joskus uudelleen tätä kautta. 

Loppumatkalla sitten testasimme rengastuksen kuntoa valtavassa ukkossadekuurossa ja köröttelimme jonossa kotia kohti. Suomen kesässä on vaikka mitä nähtävää, kun vain malttaa pysähtyä ja poiketa tutulta reitiltä.