Passio

Luin jokunen aika sitten Sillä sipuli-blogista uudehkosta Ravintola Passiosta Helsingin Kalevankadulla. Olen ennenkin seuraillut Merituulin ja Jukan suosituksia ravintoloiden suhteen, joten nytkin nappasin vinkistä vaarin, kun minilomanen Helsingissä oli käsillä. Noin viikkoa ennen tehty varaus onnistui nopeasti sähköpostitse, mitä arvostan kovasti, sillä olen vähän huono soittamaan minnekään missään asioissa, ellei ole aivan pakko. 

Kesäinen Helsinki näytti parhaita puoliaan, kun kävelimme Hotelli Helkasta Passioon aloittamaan illallista kello 20. Ravintola oli noin puolilleen täynnä saapuessamme. Ravintoloitsija Jussi Hukkanen piti meistä huolta koko illan ajan ja hyvin pitikin. Muistelin minun jo varausta tehdessäni maininneen meidän haluavan kokeilla paikan 5 ruokalajin yllätysmenua ja sellaiselle tielle sitten lähdimmekin. Otimme myös juomapaketin sopimaan ruokiin. Aloitimme lasillisilla samppanjaa ja kauniista viinilaatikosta tarjotulla leivällä. Leivän kaveriksi oli sipulituhkalla koristeltua vaahdotettua voita. 

Aterian aloitti keittiöntervehdys, jossa oli kaksi houkuttelevaa suupalaa sommiteltuina talon oman näkkileivän palalle. Toisessa oli pastramia ja toisessa minikokoinen tartar varmaankin viiriäisenmunan keltuaisella. Emme oikein osanneet päättää, kumpi oli parempaa, sillä kumpikin oli tosi hyvää. Tervehdyksen kanssa samaan aikaan saimme lasilliset olutta, joka sopikin hyvin yhteen lihojen kanssa ja aterian ensimmäisen varsinaisen ruokalajin kanssa niin ikään. 

Ensimmäisessä annoksessa oli alkukesän makuja yllin kyllin. Lohi oli kypsennetty hennosti ja purjopätkä saanut aavistuksen paistopintaa, kurkkua oli tehty samanlaisella palloraudalla pieniksi kuuliksi, kuin Siljan ravintolassakin. Annoksen kauneus veti vertoja sen varovaisille mauille. 

Seuraavaksi laseihin kaadettiin viinejä, mutta minulla ei ole muistiinpanoja niistä sen enempää, kuin oluestakaan. Anton Bauerin viinejä ainakin oli tarjolla. Minun pitäisi kyllä alkaa laittaa viinejä paremmin muistiin. Toisena ruokana oli aivan loistavaa risottoa ja villisianniskaa korvasienien kera. Jos tähän mennessä olen vielä empinyt, millaista hyvän risoton tulee olla, en emmi enää. Enkä ole saanut itse aikaan lähimainkaan noin hyvää. Obelixin lempiliha oli mureaa, suorastaan nyhtöisää.

Kolmannen ruokalajin kohdalla meille tarjottiin jälleen leipää, mistä olin mielissäni, sillä talon oma leipä oli erinomaista. Lautasilla oli kultaotsa-ahventa, porkkanapyrettä, valkoista parsaa, pieniä parsakaalin nuppuja ja raikkaan sitruksisia katkarapuja.

Pöytään katetuista veitsistä ja Barolon punaviinin väristä pystyi päättelemään, että seuraavaksi söisimme taas lihaa. Annoksessa oli ankanrintaa, veripalttua ja erilaisia kasviksia. Tässä kohtaa jouduin ensimmäistä kertaa jättämään hieman lautaselle, sillä annos oli melko suuri. 

Jälkiruokia oli kaksi, tai laskentatavasta riippuen kolme. Ensimmäisessä oli hienostunutta raparperisorbettia pesusienimäisen revityn kakkupalan ja marjojen kanssa ja toisessa oli ilmava, raikas kohokas ja samalla lautasella siiderisorbetti. Jälkiruoat kyllä solahtivat hyvin täysiin vatsoihin, sen verran hyviä ne olivat. 

Aterian päätteeksi tilasimme espressot ja pyysimme ravintoloitsijaa rullaamaan pöytämme viereen salaperäisen taikurinkaappinsa, joka sisälsi yhtä jos toista hyvää juomaa. Kun tässä ollaan viime aikoina grappan kanssa läträtty, otti Kammenpyörittäjä sitä ja minä piakkoin Ranskaan suuntautuvan matkan kaihoissani otin calvadosta. Kahvit olivat pitkähköjä shotteja, mikä näkyi creman ohuutena.

Kahden hengen rauhalliseen tahtiin sujunut illallinen maksoi lisäjuomineen noin 250 euroa, joka on muodostunut aika vakioksi viime aikaisissa ravintolakokemuksissamme. Pidimme hintaa oikeansuuruisena ja ateriaa tasapainoisena. Juomat sopivat kikkailematta ruokiin ja etenkin minua miellytti käsi olalla-palvelun sijaan saamamme hieman suorasukaisempi kohtelu. En voisi kuvitella Jussi Hukkasen myöskään kyykistyvän pöydän äärelle puhumaan asiakkaan tasolle, eikä tarvitsekaan. 

Muista ravintolakokemuksistamme voi lukea kootusti välilehdeltä Valmiissa pöydissä.

Kävellessämme takaisin hotelliin näimme, miten joku oli tullut lähistölle tyylillä, kurkistimme Pelagon ikkunoista ja näimme yksinäisen kengän, toivottavasti sen omistaja löytyi aamulla, yhdellä pikkutennarilla ei tee kukaan mitään. Kävelimme pikkupätkän baanaa pitkin ja bongasimme Ravintola Lusikan, jossa haluaisimme myös käydä syömässä, ehkä seuraavalla minilomasella.