Todellinen miniristeily

Edit: kaupallisessa ytheistyössä, Tallink-Siljaline

Olimme eilen Kammenpyörittäjän kanssa Silja Symphonylla syömässä uutta Menu Signaturea. Näin pienellä risteilyllä emme koskaan ole olleetkaan, sillä laiva ei liikahtanut satamasta vierailumme aikana. Tuliaisetkin olivat kaikki vatsassa pois lähtiessä, joka oli suhteellisen kätevää.

Joku voi kysyä, että mitä me siellä teimme ja vähän samaa saattaisin kysyä itsekin. Olin todella iloinen, etten änkeytynyt tilaisuuteen yksin, vaan menimme yhdessä. Yksin olisin varmaankin ollut ujona jossain nurkassa ilman Kammenpyörittäjää, henkilökohtaista small talk-vastaavaani. Sain joitakin aikoja sitten kutsun kyseiseen tilaisuuteen, mutta ohitin sen silloin, sillä minulla piti olla työvuoro. Kun työvuoro muuttuikin vapaapäiväksi ja sain vielä muistutuskutsun, sain aikaiseksi kysyä, että passaisiko paikalle tulla avecin kanssa. Tallink Silja Linen viestintäpäällikkö Marika Nöjd vakuutti, että sehän sopii. Tässä vaiheessa minä olin siinä luulossa, että tilaisuuteen tulisi melko paljon väkeä ja ehkä tuttuja blogaanejakin. Tilaisuus olikin verraten pieni, noin 15 vieraalle ja muutamalla laivayhtiön edustajalle, ja viinitalo Cono Surin edustukselle. Mikäli yhtään ymmärsin, moni vieraista oli lehdistön edustajia ja minua meinasi ujostuttaa, kun en tunnistanut ketään muuta blogaaniksi. 

Meidät johdatettiin laivan Bon Vivant-ravintolaan ja muutamien tervetuliaissanojen jälkeen alkoi pöytään virrata niin ruokaa kuin juomaakin. Meidän kanssamme samaan pöytään tulivat Winestaten Annika Roos ja Cono Sur-viinitaloa edustanut Mathieu Tiché. Ruoat esitteli Brightonista kotoisin oleva keittiömestari, jonka nimi meni minulta ikävä kyllä ohitse, mutta aksentti ei unohdu aivan heti. Viinit esitteli Master of Wine Tuomas Meriluoto ja Cono Sur-viinien osalta Adolfo Hurtado. 

Alkuun saimme Cono Sur Brut Bio Bio-kuohuviiniä, lautasilla oli keittiön tervehdyksenä soma lohipalanen haarukkaa väistelleiden kurkkupallosten ja wasabimajoneesin kanssa. 

Sama kuohuviini säesti ensimmäistä ruokalajia, joka oli nimetty halstratuiksi kampasimpukoiksi ja valkoiseksi parsaksi. Kampasimpukka nökötti sähäkän tomaattisalsan päällä. Keittiömestari kertoi salsan salaisuudeksi aivan mustiksi paahdetut tomaatinkuoret, jotka olivat mukana salsassa. 

Toinen ruokalaji oli kevyesti savustettua kyyhkynrintaa, puylinssejä ja karpalo-chutneyta. Sille oli sovitettu lasiin Peter Lehmann Black Queen Shiraz Sparkling-viini, joka oli erikoinen kokemus. Kylmä punainen viini tuntuu ajatuksena vieraalta, mutta Tuomas Meriluoto vakuutti viinin sopivan hyvin esimerkiksi lämpimällä säällä grillauksen oheisjuomaksi, kuten australialaiset sitä laajalti käyttävätkin. Minä en aivan vielä päässyt vakuuttuneeksi viinistä. 

Kolmanneksi saimme eteemme tillivoissa paistettua ahventa, muhennettuja huhtasieniä ja varhaisperunaa. Viininä oli Gerard Bertrand Domaine de Aigle Chardonnay. Tuomas Meriluoto kertoi tästä annoksesta ja sen suunnittelusta sen verran, että hän oli yhdessä keittiömestarin kanssa arponut onko kokonainen peruna fine diningia. Tähän vuodenaikaan he olivat katsoneet sen olevan sopiva lisäke ahvenelle. Minä en ollut aikaisemmin syönyt huhtasieniä, pidin niistä valtavasti. 

Ennen pääruokaa saimme pienet paletinputsausannokset, seljankukkasorbetia, jonka tuoksu johdatti heti mieleen Ruotsin ja Ikean, tosin sillälailla hienostuneesti. 

Pääruokana oli kokonaisena paistettua vasikan entrecôtea, jonka kanssa oli vuohenjuusto-oliivihöystöä ja madeirakastiketta. Laseihin kaadettiin Cono Sur Ocio-viiniä. Tämä annos oli menussa se, mikä ei mielestämme ollut aivan nappiin, höystö oli melko voimakasta ja suolaista, eikä entrecôte taida olla helpoin lihapala. 

Jälkiruokaa edelsi juusto, jona saimme comtéa viikunan ja saksanpähkinän kanssa. Juustoa kaveerasi kymmenvuotias madeira.

Koko menun kaunein annos oli jälkiruoka. Minttumarinoitujen mansikoiden ja cremè chantillyn kanssa joimme JR Reinish Rotgipfler Ausleseä. Voi miten hyvää!

Tilaisuus oli miellyttävä ja jouheva, pöytäkeskustelu ja sopivat huutelut naapuripöytiin hauskoja. Kaikenkaikkiaan oli mukavaa olla paikalla ja nauttia 139 euron menu Silja Linen tarjoamana. Kiitos siitä!

Hyvillä mielin kävelimme ulos aurinkoiseen Helsinkiin alkuiltapäivästä. Kammenpyörittäjä oli maistanut vain pieniä automiehen kaatoja viiniä, joten pääsimme jatkamaan autolla minilomastamme. Olen muuten ottanut käyttöön EasyPark-sovelluksen puhelimessani, sillä on helppo maksaa kadunvarsipysäköintejä laajalti ympäri Suomea. Järjestelmä toimii monissa Euroopan maissa, muttei liene niin kätevä ulkomaisella puhelinliittymällä, sitä asiaa en ole vielä tutkinut tarkemmin. Systeemin paras puoli on se, että maksan vain juuri siitä ajasta, jonka pysäköin ja voin etänä jatkaa parkkiaikaa, mikäli en ehdikään takaisin arvelemassani ajassa.

Mitä kaikkea muuta ehdimme tehdä minilomasellamme, kerron huomenissa. 

Muista ravintolakokemuksistamme voi lukea välilehdeltä Valmiissa pöydissä.