Ajelua Loiren laaksossa ja pari muuta juttua

Karavaanimme kääntyi kotipihaan tänään. Nyt talossa on menossa kiivas pyykkirumba, tavaroiden purkaminen ja kaiken roudatun ihmetteleminen. Kummasti sitä ehtii vähän alle kolmessa viikossakin unohtaa, mitä kaikkea olimmekaan hankkineet kotiin tuotavaksi. Taustalla koko iltapäivän Eurosport esitti Tour de Francen ensimmäistä etappia, tutunnäköisissä maisemissa Englannissa näyttikin kisa alkavan.

Palaan hieman vielä reissumme vaiheisiin. Juuri kun edellisessä postauksessa ehdin kehua ranskalaisten leirialueiden nettien ripeyttä, homma tyssäsikin sitten siihen. Saumurin leirialueella netti oli maksuton, joka sitten tarkoittikin sitä, että se oli auttamattoman hidas, enkä saanut Anjou Vélon tapahtumista postausta ikinä valmiiksi. Ilmaisesta nettiyhteydestä ei oikein voi tai kannata valittaa, mutta huono yhteys on kyllä ärsyttävä ja turhaakin turhempi.

Tuolloin viikko sitten lauantaina saimme koko reissun sadeannoksen niskaamme kerralla. Aamuyöllä jo alkoi vaunun kattoon ropista sellaisia reippaita desin pisaroita ja sitä rataa sitten jatkuikin melkein koko päivän, välillä vähän muka laantuen. Se päivä oli yksi ensimmäisiä, jolloin en lainkaan kaivannut telttailuaikoja! Vaikkei vaunumme ole luksusta nähnytkään, on siitä sentään kova katto. 

Ennen saapumista reissumme etäisimpään pisteeseen, Saumuriin, kävimme katsomassa pari nähtävyyttä, Chinonin linnoituksen ja  Fontevraudin luostarin. Kumpikin oli visiitin väärti, etenkin valtava luostari, jonka aivan lähimenneisyyteen jatkuneesta vankilakäytöstä mikään matkakirjamme ei edes vihjaissut mitään.

Chinon

Fontevraud

Leirialueemme Saumurin länsipuolella kuului siihen sarjaan, joka piilottaa sijaintinsa ovelasti ollen muka ihan lähellä kaupunkia, mutta oikeasti sijaitsee melkein 10 kilometrin päässä. Iltapäivällä leirinpystyttämisen jälkeen kävimme Saumurin keskustassa ilmoittautumassa sunnuntain vintageajoon. Harmillista, että satoi aivan tolkuttomasti, sillä kaupungin keskeisimmällä aukiolla oli vaikka kuinka paljon erilaisia myyntikojuja, mm. Pelago oli paikalla!

Ilmoittautuminen seuraavan päivän ajotapahtumaan sujui erittäin joutuisasti ja hyvässä järjestyksessä. Saimme rannekkeita ja pyörään laitettavaa merkkiä, reittioppaat, numerolaput ja hienot laukut. Sateesta johtuen emme kauan viipyneet isolla tapahtuma-alueella, vaan suuntasimme markettiin ostamaan päivällistarpeita.

tätä ei oteta pois ennen kuin se kuluu poikki

Meillä oli ruokana pannulla pikaisesti tehtyä ratatuillehkoa, jossa oli hauskoja pyöreitä kesäkurpitsoita, sipuleita, tomaatteja ja tuoreita yrttejä. Paistoimme kolmea erilaista kalaa, joista yksi oli ilmeisesti turskaa ja sitten kahta muuta, joiden nimiä en tuntenut. Meillä oli ruokajuomana roseviiniä ja siitä, voista ja sitruunamehusta tein pienen kastikkeen pikkupannulla.

Minulla oli taas mieliala hieman luovuttamisluonteinen, mitä tuli sunnuntain ajoon. Ei tuntunut houkuttelevalta lähteä ajamaan, jos sataisi yhtä paljon kuin lauantaina. Tuumin katsoa säätä aamulla ja päättää sitten, mitä tekisin. Sade lakkasi jo illalla, yhden kerran yön aikana vielä osui sadekuuro kohdalle, mutta sitten sää kuivui ja sunnuntaiaamu valkeni yläpilvisenä, viileänä, mutta kuivana. Kammenpyörittäjä oli ilmoittautunut mukaan 90 kilometrin matkalle, minä 30 kilometrin. Niiden kummankin lähtöajaksi oli ilmoitettu vasta kello 10 ja pisimmällekin matkalle oli lähtö vasta puoli yhdeksältä. Niin ollen meidän ei tarvinut herätä kauhean aikaisin. Pyörät oli jo tukittu Miniin sisälle valmiiksi, aamiaistarpeet varattu ja ajovaatteet otettu valmiiksi.

Ajoimme autolla Saumurin keskustaan ja pysäköimme sopivasti paluuta ajatellen leveän kadun varteen, sunnuntaiaamuna ei ollut vaikeaa löytää parkkipaikkaa. Ehdimme nähdä kuinka pisimmän matkan valinneet lähtivät liikkeelle hienon autosaattueen johtamina.

Pyöräilimme sitten ihan keskustaan, missä lähtöpaikka sijaitsi. Kammenpyörittäjä tuumi siinä odotellessamme, että hänpä ajaakin vähän lyhemmän matkan (55 km), niin en joutuisi odottamaan häntä niin pitkään omalta matkaltani saavuttuani ja meillä olisi yhteistä matkaa aluksi yli 10 kilometriä, ilahduin siitä suuresti. Sää oli mitä parhain, lämmintä vähän alle 20 astetta, eikä juuri tuullutkaan.

Ajajia alkoi kerääntyä lähtöpaikalle yhdeksän jälkeen ja meitä olikin sitten tuhatpäin. Heti ilmeni, että ilmapiiri poikkesi sekä Italian L'Eroicasta, että uudesta L'Eroica Britanniasta monin tavoin. Pyöräkanta oli paljon vähemmän hipoa ja mukana oli enemmän naisia, kuin kummassakaan toisista tapahtumista, myös lapsia ja kokonaisia perheitä oli osallistujien joukossa. Pyörät olivat enimmäkseen eri-ikäisiä ranskalaisia käyttöpyöriä ja monet olivat panostaneet asuihin. Osallistumiskorteissa ei ollut mitään välietappitarkastuksia, joten mitenkään ei ollut tarkoituskaan kontrolloida kuka ajaa missäkin.

olemme vielä aavistuksen ketterämpiä

Ranskalaiseen tapaan lähtö myöhästyi puolisen tuntia, niin monenlaisia puheita täytyi ensin pitää ennen kuin pääsimme matkaan. Alkumatkasta ajoimme siis yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa, pari mäkeä oli tällätty matkalle, joissa minun täytyi jalkautua, mutten ollut ainoa.

saatoin taluttaa

Yhteisen reittimme aikana oli kaksi taukopaikkaa, joista jälkimmäinen olikin jänskä juttu, sillä pärähdimme aurinkoiselta tieltä pimeään viinikellariin, jossa ajoimme käytäviä pitkin ja putkahdimme jostain toisesta ovesta ulos. Pihalla oli suupaloja ja juomaa, myös viiniä tarjolla. Kohta sen jälkeen reittimme erosivat ja minä lähdin yksin polkemaan kohti lounaspaikkaa, joka sijaitsi Brézén linnan pihalla. Ilmeisesti lyhintä matkaa ajavista suurin osa oli siinä vaiheessa takanani, sillä ajoin melkein yksin muutaman kilometrin lounaspaikalle.

Nautin lounasta linnan pihan nurmikolla ja otin kuvan iLuurilla linnasta. Eilen kun katselin kuvia mieleeni tuli, että kuva kertoo enemmän minusta kuin linnasta. Otin kuvan kohdasta, jossa istuin lounastamassa. Melkein kaikki muut ihmiset istuvat yhdessä lähelle linnaa pystytetyn teltan liepeillä. Yksinäni kyllä pärjään ihan hyvin, mutta asetun helposti vähän sivulliseksi. Lounas oli mukava setti pientä syötävää, kuskusia, juustoa, leikkeleitä, patonkia ja piirakkaa. Kyllä sillä taas polki.

Syötyäni lähdin taas ajamaan, olin jo puolivälissä reittiäni. Yksin poljin pitkin mukavia, hyväpintaisia teitä. Reitti oli hyvin merkitty, opastajia oli risteyksissä ja mieleni oli iloinen, mutta vähän ihmettelevä, kun muita ajajia ei juurikaan näkynyt. Pari sadekuuroa osui kohdalleni, puin siksi aikaa sadetakin, mutta onneksi sade ei ollut jatkuvaa. Kammenpyörittäjä lounasti paikassa, joka oli kartassa nimetty Mystères des Falunsiksi.

Kun lähestyin Saumuria, osa reitistä kulki pyöräreittiä, joten ei tarvinut ajaa maantiellä. Edelleenkään en nähnyt juuri muita ajajia. Kaupunkiin tullessani tiesin reitin vievän vielä viinitalo Bouvet-Ladubayn kautta, siellä piti olla viimeinen taukopaikka. Jotenkin sekaannuin reittinuolissa, jotka olivat samanlaisia kautta linjan, reitin alun ja lopun risteyksessä lähdin väärään suuntaan, mutta huomasin pian, että tuohon mäkeen en kyllä lähde uudelleen! Niinpä tein, kuten isäpuoleni. Hän kertoi joskus siitä, miten hän oli kalareissulla harhaantunut kavereineen kelkoilla reitiltään. Olivat ajaneet aikansa sinne tänne. Lopulta hän kyllästyi hommaan ja lähti kotiin. Minä tein saman ja katselin korkealta kohdalta, missä päin kaupungin keskustassa oleva linna onkaan ja ajoin sitä kohti, mennen melkoisen suoraan autollemme, jonne sain jätettyä ajovehkeitä, otettua kameran ja lukon ennen kuin rullasin keskustaan odottamaan Kammenpyörittäjää.

tänne minäkin olisin mennyt, jos olisin osannut

Ei minun kauan tarvinutkaan odottaa, kun Kammenpyörittäjä jo tulikin omalta reitiltään, sain kuulla viimeisen taukopaikan olleen hyvin kiintoisa, vähän minua harmitti, että sen missasin. Kävimme hieman kävelemässä festivaalialueella, jossa olikin paljon edellispäivää mukavampaa, kun ei satanut. Moikkasimme Pelagon teltalla pyöräfirman edustajaa ja hänen perhettään ennen kuin lähdimme autolle ja sitten leirille. Reissumme loppuvaiheista postaan tuonnempana.

Tour de Francen ensimmäinen etappi oli kiinnostava, kauniissa maisemissa ajettu, eikä tosiaankaan mikään tasamaan etappi. Kammenpyörittäjä olisi voinut asian varmistaakin ajettuaan juuri sata mailia vastaavissa maisemissa L'Eroica Britanniaa kaksi viikkoa sitten. Jens Voigt oli pitkään irtiotossa, mikä aina ilahduttaa mieltä, mutta hänet ajettiin kyllä kiinni. Lopun kiriasetelmat menivät vähän sekaisin, kun loppu olikin niin jyrkkä ja Fabian Cancellara pyyhälsi kärkeen. Hänkään ei sitten kestänyt, vaan Marcel Kittel vei voiton. Aivan lopussa Mark Cavendish saattoi itsensä kolariin, jossa näytti loukkaavan kätensä tai solisluunsa melko pahasti, jopa kisan keskeyttävissä määrin.

L'Eroica Britannia samanlaisissa maisemissa kuin Tour de France tänään

Minulla on tietysti kisaan vakiosuosikki, Alberto Contador. Muitakin suosikkejani on kisassa mukana vaikka kuinka paljon. Tästä tulee kiinnostavaa ja huomenna koitan jo päästä ranskalaisen keittiön pariinkin blogin teeman mukaisesti.