Kulttuuripitoinen kotimatka

Kaikki oleellinen Tampereesta?

Olen joskus määritellyt, että minilomanen tarkoittaa korkeintaan viikon mittaista reissua, joten pakkohan se oli palata kotiin viimeistään tänään, ettei tarvitse alkaa muuttaa tämänkertaisesta reissusta kertovien postausten tunnisteita. 

Emme ajaneet kotiin suorinta tietä Tampereelta Jyväskylään, vaan teimme muutamia välirasteja tompsukkaan. Hankimme muutamia tähdellisiä tavaroita verkkokauppa.com:sta ja Bauhausista ennen kuin pysähdyimme aamupalalle Aunessillan kupeeseen. Kammenpyörittäjä muistaa sillan lapsuudestaan siitä, että sen kohdalla isä painoi kaasua ja sai lasten masuihin höpön tunteen, kun auto saavutti sillan lakipisteen. Samanlainen höpöpiste oli minunkin lapsuudessani mökkitiellä Perunkajärvellä. Sillan pielestä poimimme metsämansikat aamiaisjogurtteihin.

Seuraava rasti oli Kammenpyörittäjän sukulaispaikka Ruovedellä, siellä hänen serkkunsa pitää yli satavuotisen perinteen omaavaa kirjakauppaa. Oli mukava seisomakyläillä Kammenpyörittäjän täti, serkku, sekä serkunpoika. 

Ruovedellä täytyy aina käydä kauniilla hautausmaalla katsomassa sukuhaudat, vaikka melkein joka kerta siihen hetkeen osuukin aina kummasti sadekuuro, niin nytkin. Hyödynmaan pyöräkorjaamossa ei seppä ollut taaskaan paikalla. 

Kalela ei ole ollut moneen vuoteen auki, kävimme sen porteilla pari vuotta sitten kurkkimassa. Olisi kyllä kiinnostavaa nähdä paikka. Gallen-Kallelan taidetta silti näimme tänään runsaasti, kun suuntasimme Ruovedeltä Mänttään, tai pitäisi kai sanoa Mänttä-Vilppulaan ja siellä Serlachius-museo Göstaan. Tiesimme, että siellä voisi päästä syömäänkin hyvin, muttei meillä ollut varausta. Ravintola näytti ilahduttavan täydeltä, joten emme jääneet kyselemään mahiksia. Oli muuten erittäin positiivinen tunne se, että suomalaisen taidemuseon pihaan ajaessamme parkkivahti joutuu sanomaan, että ikävä kyllä meillä on ihan täyttä, voitteko pysäköidä kauemmas. Ja mehän voimme. Kahdeksan euron pääsymaksu hoitui työpaikan kulttuurikortilla, mikä ilahdutti mieltä myös. 

Museon uudessa osassa, Göstan Paviljongissa oli esillä mainio SuperPop-näyttely. Jollemme olisi jo ehtineet ahnehtia keväistä Andy Warholin näyttelyä Sara Hildénin museossa, olisimme olleet vielä enemmän haltioissamme, sillä Warholia oli todella monta teosta esillä, etenkin jonkun helsinkiläisen yksityiskokoelmista. Muutenkin poptaide, myös uusi kotimainen, näyttäytyi edukseen, eikä ollut liian kummallista makuumme. 

Päärakennuksessa esillä oleva Taidemuseo Göstan näyttely oli sitten toisella tapaa hengästyttävän hieno. Rakennus itsessään ja siellä esillä olevat taideteokset veivät upeasti viime vuosisadan alkuun ja teollisuuspatruunan loiston päiviin. Esillä oli huomattava määrä mm. Akseli Gallen-Kallelaa ja Albert Edelfeltiä.

Kävelimme myös pienen kierroksen tilan mailla ja huomasimme spontaania vieraiden tekemää taidetta, kun pääsylipputarroja oli kierrätetty koivunlehtiin, se ei liene kovin pahasta koivulle? 

Pysähdyimme katsomaan myös Mäntän kirkkoa, joka oli saanut ylleen Kaarina Kaikkosen taideteoksen Totuuden hetki. Se koostuu mänttävilppulalaisten paidoista ja oli jotenkin häkellyttävän hieno. Kirkossa sisällä käydessämme kuulimme sivusta pienen esittelyn kirkosta ja sen yhteisestä historiasta Serlachiuksen suvun kanssa. 

Kotimatkan viimeiselle osuudelle nappasimme vielä päivän toisen kirkon, Petäjäveden vanhan kirkon. Huomasin sen ohi ajaessamme, että ovihan on auki ja menosuuntaamme kätevästi sijaitsee hyvä parkkipaikka, jonne kurvasimme. Olemme joskus vuosia sitten kerran sattuneet paikalle, kun kirkko on ollut avoinna ja nyt emme tahtoneet, näin kuivien kelien aikaan, ottaa riskiä. Emme tietenkään myöskään maalata piruja seinille, mutta nämä kohteet kannattaa poimia aina heti, eikä huomenna. 

Oli hauska huomata, että kirkossa oli paljon väkeä ja etenkin se, että sinne otettiin pääsymaksu, viisi euroa aikuiselta. Minä oli matkassa käsiä heilutellen, ei edes kukkarahakkoa taskussa, mutta Kammenpyörittäjän taskuista löytyi sen verran killinkejä, että pääsimme sisälle. Kirkolla on tänä vuonna 250-vuotissynttärit ja sen vuoksi kirkko on avoinna kesäaikaan hyvin ja siellä on opastusta ja pientä muistoesinemyyntiä. Hyvä, hyvä! Kirkko kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. 

Lopun kotimatkaa sitten vain ajelimme poikkeamatta minnekään. Kotipihan nurmikko oli leikattu hyvään mittaan, kasvihuone on pärjäillyt aivan mainiosti (joskaan suuria satoja ei kannata toivoa) ja kotimiehemme taas selviytynyt residenssin hallinnasta mitä parhaiten. Kammenpyörittäjä jo singahti kylille kaverinsa kanssa ja minulla on mukava laiskanpulskea olotila, joka ei kaipaa mitään muuta kuin omaa mukavaa sohvannurkkaa, lasillista roseviiniä ja sukkelaa nettiä, joka kotona on aina tarjolla. 

Huomenna taas ajetaan Tour de Francea ja minulla on petraamisen paikka, mitä tulee ranskalaisten ruokalajien valmistamiseen. Niinpä sukellankin nyt foodgawkeriin ja etsin muutamia ohjeita, jolla tilannetta parannetaan!