Lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun!

Olen nyt valaistunut. Olin luullut, että Joensuu on Savoa, mutta ei olekaan, vaan Pohjois-Karjalaa. Anteeksi kaikki maantiedonopettajani savolaiset ja pohjois-karjalalaiset. Torstaisen oopperakokemuksen vielä upotessa tajuntaan, jätimme eilen aamulla Savonlinnan taaksemme ja suuntasimme Joensuuhun. Matkalla poikkesimme Kerimäelle katsomaan maailman suurinta puukirkkoa.  Se olikin kyllä vaikuttava ja voin uskoa, että kirkosta huolehtivilla ihmisillä ei ole kovin läheiset välit tulitikkutehtaiden kanssa. 

Sitten oli taiteen vuoro. Kävimme keväällä katsomassa ja kuuntelemassa Eläkeläisten ja Kuopion Kaupunginorkesterin Humpfonia-spektaakkelia, se olikin kokemisen arvoinen pläjäys. Kun kävi ilmi, että yhdistelmä nousisi lavalla vielä Ilosaarirockissa, hommasimme tuota pikaa liput ja aloimme suunnitella tätä Itä-Suomen kiertuetta tuon keikan ympärille. 

Olimme kuitenkin myöhässä hotellimajoituksen saamisen suhteen, joten päätimme lähteä karavaanareiksi jälleen ja lisäilimme päiviä sekä Joensuu-päivän eteen, että taakse. Yhden yön reissusta sukeutuu tässä parhaillaan ainakin viikon turneeta, joiden alkuvaiheista voi kärsivällinen blogiin piipahtaja lukea postauksissa Kesäruokaa ja ulkojuustoa ja Savoilua.

Joku on asentanut Itä-Suomeen valtavia järvialueita, joita saa kiertää melkoisesti päästäkseen Savonlinnasta Joensuuhun. Ei se mitään haitannut, mehän ajelimme, jopa minä kokeilin yhdistelmän nyhtämistä. En vielä tarjoutunut ajamaan keskustaan tai leirialueelle peruuttelemaan. Vaikka olemmekin kumpikin jo jossain määrin iäkkäitä ja ymmärryksemme voi olla sumentunut monissa asioissa, ymmärsimme sentään sen, ettei meidän kannattaisi mennä Ilosaarirockin festarimajoitusalueeksi valjastetulle Linnunlahden leirialueelle. Emme kumpikaan ole nuorinakaan olleet festarihaukkoja, eikä meillä ollut halua nytkään aloittaa. Menimme sen sijaan Hotelli Julien pihalla olevaan matkaparkkiin, jossa voi yöpyä yön tai pari sopuhintaan (tosin nyt hinta oli hilattu vähän ylemmäs rockin vuoksi). Sieltä oli mukava noin viiden kilometrin matka keskustaan ja sen polkaisimme pyörillämme kauniissa kesäsäässä. 

Ennen festarointia kävimme syömässä, sillä olin salapolistellut Joensuusta Ravintola Kielon kiinnostavaksi. Meillä oli varaus kello neljäksi iltapäivällä. Ravintola oli juuri avautunut ja siellä oli jo kymmentä yli täysi tohina päällä suuren seurueen ruokkimisessa. Mekin saimme heti huomiota ja ohjauksen meille varattuun pöytään. Näki kyllä, että ravintolassa oli todella kiire, joten sanoimme, ettei meillä ole mitään hoppua, vaan enemminkin paljon aikaa. 

Aloitimme, kuten melkein aina ravintolassa, lasillisilla samppanjaa ja vettä, sillä pyöräily lämpimässä säässä oli tehnyt tehtävänsä. Valitsimme syötäväksi ravintolan maistelumenun ja pyysimme sovittamaan sille viinit. 

Ennen ensimmäistä ruokaa saimme talon omaa leipää. Ensimmäisillä lautasilla oli siikaa escapeche, ratatouille ja smetanaa. Annos näytti oikein kauniilta ja maistuikin hyvältä. Pidimme.

Toinen ruoka oli miedosti savustettua riimikaritsaa ja manchegoa. Pätevää tämäkin, vaikken vieläkään oikein tykkää, että ruoka laitetaan lasilautaselle, se näyttää olevan pöydällä, tai tällä kertaa tabletilla. 

Kolmas ruoka oli taas kalaa, paistettua kuhaa ja kantarellimuhennosta. Tämä osa oli menun tavanomaisin, vaikkei siinä ollut mitään moittimista kyllä. Se vain näytti melko tavalliselta, ehkä minäkin saisin sen näköisen annoksen aikaan, vaikkei kalan paistaminen noin sopivasti minulta aina onnistukaan. Suola oli juuri kohdallaan, mikä ilahduttaa. En näköjään ottanut annoksesta kuvaa, vaan se on Kammenpyörittäjän iLuurissa ja iLuuri pitämässä hauskaa kavereiden puhelimien kanssa. Lisään kuvan myöhemmin.

Lisättu Kammenpyörittäjän iLuurista, eikä annos hassumman näköinen ollutkaan!

Neljäs ruoka oli paahdettua ankkaa ja lämpimiä kasviksia. Ankka oli parahultaista ja lämpimät kasvikset hyvän raikkaita ja rapeita. Hyvä ja kaunis annos tämäkin. 

Jälkiruoka oli raikas mansikkasorbet minttu-mansikoiden ja sabayon-kastikkeen kanssa. Annos oli koottu lasiin ja se oli hieman suurenpuoleinen ja jälleen pikkuisen vaatimattoman näköinen, mutta maku oli todella pirteä ja hyvällä tapaa ateria päättävä. 

Kokemus Ravintola Kielosta oli oikein positiivinen, tarjoilu oli kiireestä huolimatta ystävällistä ja koitimme välttää itsekin jaarittelua, vaikka pyysimmekin pari kertaa lisätietoa saamistamme viineistä. Ruokailu Kielossa maksoi meiltä kahdelta viineineen 217 euroa. Lisään tämän postauksen välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Kammenpyörittäjän festarieleganssia

Vatsat sopivasti täynnä lähdimme kohti Ilosaarirock-aluetta. Meillä oli liput Sulo-klubille ja siellä esiintyi alkuillasta ensin Antti Kela, sitten Pariisin kevät. Yhdeksän jälkeen tiedossa olisi Eppu Normaali ennen kuin päästäisiin asiaan, kun Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri nousisivat lavalle. Kun olimme pysäköineen pyörämme alueen ulkopuolelle ja kävelleet Sulo-teltalle, oli Anssi Kela on lopettelemassa tunnin settiään. Asia ei meitä suuresti haitannut, sillä ne ajat, jolloin pidimme Anssi Kelasta ovat useiden vuosien takana. Seuraavana esiintynyt Pariisin kevät oli meille aivan vieras yhtye ja sellaisena pysyikin sivukorvalla kuunneltuna, yhtään kappaletta en tuntenut, enkä tunne vieläkään. 

yhteenkuuluvat

Eput sentään tunnen ja olikin hauska kuulla, että he soittaisivat kaksi tuntia, joten odotteluaika ennen illan huippuhetkeä kuluisi tavallaan nopeammin. Mutta toisin kävi. Kyllähän minä tiedän, etteivät kaikki viisvitoset muusikot jaksa enää pomppia koko keikkaa, mutta kun jo aloitetaan istualtaan, niin jo minä luulin tulleeni Vesa-Matti Loiria (kaikki kunnia hänelle) kuuntelemaan. Kyllä Martti muutamia kertoja nousi ihan seisaalleenkin, mutta setti kyllä vaikutti pitkälti istumiseen sommitellulta. Olipa pitkät kaksi tuntia. Ei uskoisi, että olen ollut joskus oikein innokas Eppu Normaali-fani. Niin paljon ihan oudolta kuulostavia kappaleita, niin vähän klassikkoja. Yleisö tykkäsi, mikä on tärkeinä, minusta viis. 

Puolen yön jälkeen koitti odotettu hetki, jolloin Kuopion kaupunginorkesteri kiipesi lavalle pilleineen, viuluineen ja muine tykötarpeineen. Yleisöä oli siinä vaiheessa enää melko vähän verrattuna alkuiltaan, mutta sitäkin innokkaampaa humppaväkeä näki, porukka puolalaisia fanejakin oli paikalla. Eläkeläisillä on nyt uusvanha rumpali, joskus aikaisempinakin vuosina kokoonpanossa paukuttanut Tapio Santaharju. Kyllähän me vähän Kristiania kaipasimme, mutta emme liikaa. Talvinen Humpfonia-kokemus oli vielä melko kirkkaana mielessä, mutta saatoimme reilun tunnin setin jälkeen sanoa, että nyt kyllä kulki paremmin, paljon paremmin. Taustalla soittanut orkesteri pääsi nyt mielestämme paljon paremmin esille ja settikin oli mieluisampi. Muistiani saa haukkua surkeaksi, mikäli setti oli ihan sama. Ainoa asia, mitä moitimme Kammenpyörittäjän kanssa ja vanhempien ihmisten oikeudella ankarasti moitimmekin oli yleisön käytös. Ilmiö nimeltä humppajuna kuuluu Eläkeläisten keikoille, mutta siinä pitäisi olla joku tolkku. Asiallinen humppajuna kulkee yleisön joukossa niin, ettei kukaan muu ole vaarassa saada nyrkistä silmäänsä tai kaadu junan mennessä ohitse. Eilen illalla ihmiset, kaikenikäiset, nuoret ja vanhemmat, miehet ja naiset villiintyivät niin, että nurin mentiin siellä täällä. Mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja yleisöllä oli hauskaa, se on tärkeintä. 

Oli kyllä hauska ajaa yöllisessä kaupungissa, kunhan pääsimme pois ruuhkaisilta keskustan kaduilta, ilma oli viileää ja peltojen päälle muodostui kaunista usvaa. Päämme painuivat tyynyihin puoli kolmelta yöllä ja ainakin minun unissani humpattiin melkein aamuun asti. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus palata Joensuusta suoraan kotiin. Kammenpyörittäjä sai kuitenkin kutsun kaverinsa luokse ja sitä ajatellen karavaanimme tulikin melko läheltä kotia Riihivuoreen. Minä en ollut koskaan käynyt tässä korkealle vaaran päälle rakennetussa laskettelukeskuksessa, minä kun en mutkamäenlaskusta perusta. Hämmästyin kovasti, kun kiipesimme todella jyrkkää hiekkatietä aivan vaaran päälle hiihtohissien viereen. Täällä on sorakenttä, jonne matkailuautot ja -vaunut varmasti talviaikaan sankoin joukoin parkkeerataan laskettelutukikohdiksi. 

huipulla tuulee

Maisema on huikaisevan kaunis, vaikka sitä kyllä turmeleekin osaltaan hiihtohissien yläasemat ja erilaiset mainokset. Vaaran laella on kesäteatteri ja tänäänkin esityksiä. Leikittelin ajatuksella mennä katsomaan Kätkäläiset-esityksen, mutta arvatkaa vaan sainko aikaiseksi? En suinkaan, vaan nautin olostani, Eurosportista (eilinen Tourin etappi jäi väliin tiiviin ohjelman vuoksi) ja kirjoittelen postaustani. Vein Kammenpyörittäjän lähemmäs kaverinsa kotia ja hän ajeli pyörällä loppumatkan aikoen narrata, että tuli kotoa koko matkan. Ei sellaisia mäkiä, joita tällä matkalla on, sillä satavuotias Urheilu ei ole liukkain pyöristä! Kekkereiden päätyttyä joskus paljon myöhemmin menen häntä vastaan ja poimin kyytiini. 

Seuraan Eurosport playerin kautta Tour de Francen kahdeksatta etappia. Kurkistin luimupupusta, mitä eilen tapahtui ja nyt viihdyn mitä parhaiten. Ainoa mikä tässä lievästi harmittaa on se, etten edelleenkään pääse kokkaamaan mitään ranskalaista ruokaa. Mielikuvitukseni ei riitä, etenkin kun olen yksin. Minulla olisi varattuna salaattiainekset, mutta sitä ennen pitäisi käydä tiskaamassa astiat, eilisellä leirillä emme ehtineet käyttää tiskaamismahdollisuutta. Luultavasti natustelen vain pätkän patonkia ja mansikoita.

EDIT: kuvia lisätty tekstin joukkoon jälkijunassa