Kesän viimeinen minilomanen - illallinen Passiossa

Perjantai-iltana söimme Lusikassa, olin tehnyt varauksen jo aikoja sitten. Lauantai-illan ohjelma oli vielä torstai-iltana auki. Kysäisin mahtuisiko Passioon syömään ja sainkin pian vastauksen, että kyllä mahtuu. Pidimme niin paljon Passiosta kesäkuisella ensivierailulla ja saman ravintoloitsijan Huvilasta Savonlinnassa, että halusimme mielellämme syödä uudelleenkin Passiossa. Nettisivulta vielä ilmeni, että ruokalista oli vaihtunut, mikä vielä lisäsi odotuksia. 

Iltasella Kammenpyörittäjä saapui pyöräilytapahtumasta ja lähdimme uudelleen Helsinkiin illallista varten. Saapuessamme Passioon meidät ohjattiin minun mielestäni ylivoimaisesti parhaaseen pöytään, eli nurkkaan ja Jussi Hukkanen otti meidät hoiviinsa. 

Aterian alkuun otimme lasilliset italialaista Biondelli Franciacortaa, jonka meille kerrottiin olevan samppanjamenetelmällä tehtyä. Ravintola oli lähes täynnä ja saimme vinkin ravintolapäällikkö Jere Hanhialalta, että yllätysmenun ottamalla välttyisimme pidemmiltä odotuksilta. À la cartelta valittaessa menisi kuulema kauemmin. En ihan ymmärtänyt miksi. Olimme muutenkin jo ajatelleet ottavamme yllätysmenun, joten sitten piti vain valita ottaisimmeko kolme vai viisi ruokalajia. Päädyimme viiteen. 

Aterian aloitti keittiöntervehdys, jossa oli kaksi suupalaa edelliskerralta tutulla talon näkkärillä. Tällä kertaa niille oli kasattu lohta kahdella tapaa. 

Ensimmäisenä ruokalajina söimme pastramia, jonka kaverina oli mm. minikokoisia punajuurimuffineja ja paahdettuja parmesanlastuja. Lihan suolaisuus sopi mainiosti sen kanssa tarjottuun Rose Brut Wildbacher-viiniin. 

Toinen ruokalaji on bouillabaisse, jossa oli tujakka liemi ja upeasti paistetut kampasimpukat. Pidimme todella paljon keiton liemestä ja jälleen annokseen sovitettu viini pisti hyvin kampoIhin liemen ärhäkkyydelle. 

Kolmantena eteemme tuotiin päivän kalaa lisukkeineen. Kalan nahka oli täydellisen rapea ja kastikkeet niin hyviä, että taas teki mieli nuolaista vielä lopuksi lautanen puhtaaksi. 

Pääruokana oli vasikkaa ja sen parina Anton Bauerin Pinot Noir Wagram. Annoksen pyreet olivat niin sileitä, että niistä ainakin minulla on vielä oppia otettavana. 

valo väheni kovaa vauhtia illan kuluessa

Ensimmäisenä jälkiruokana oli ihastuttava valkoisen mekon pilaaja, mustikkainen annos, jossa tätä superfoodia oli viidellä tapaa. Minulla ei ollut valkoista mekkoa, enkä muutenkaan sotkenut. Pidimme annoksesta kovasti, se oli mukavan suomalainen ja puhtaanmakuinen. 

Toisena jälkiruokana ja aterian päätöksenä oli sama annos, kuin kesäkuisella käynnillämme. Kyseessä oli sitruunakohokas ja sorbetti. Kohokkaan kokoa oli pienennetty ainakin kolmanneksella vaihtamalla astia pienemmäksi ja se oli oikein hyvä päätös, sillä muutama lusikallinen vähemmänkin riitti hyvin tässä vaiheessa iltaa. Jälkiruoka oli hyvä ja raikas. Kuvat olivat jo niin tummia, ettei niitä halua julkaista.

Kahden hengen illallinen maksoi 218 euroa. Oli mukava nähdä, että tässä vasta viime keväänä avatussa ravintolassa riitti kuhinaa. Toinen illallinen Passiossa ei jäänyt ensimmäisen varjoon, vaan oli aivan yhtä miellyttävä. Tällä kertaa ei käynyt myöskään aiemmilta minilomasilta tuttua ilmiötä, että lyhyeen aikaan ahdetuissa aterioissa eri ravintoloissa ensimmäinen turhaan laimenee jälkimmäisen oltua sittenkin parempi. Mielestämme edellisillan Lusikka-vierailu ei mitenkään himmentynyt, vaikka Passio oli jälleen todella miellyttävä kokemus sekin. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olemme keränneet ravintola-aiheisia postauksiamme.