 |
| Kuvan karpalot eivät liity juttuun (lue: ettet löytäisi apajallemme) |
Suot ovat jännittäviä paikkoja, oikeastaan hieman pelottavia. Koskaan ei voi olla ihan varma, löytääkö saapasjalka kantavan pohjan. Minusta suot haisevat hyvälle, siinä lievässä pahanhajuisuudessaan. Monet erilaiset sammaleet ja suokasvit ovat vaatimattomia, mutta ujonkauniita, niitä täytyy kumartua katsomaan läheltä ennen kuin niiden lumon kunnolla tavoittaa. Ja mikäpä olisi suolla kauniimpaa kuin karpalon pitkät kasvustot ja punaposkiset, mattapintaiset marjat? Hillat ovat kyllä kauniita myös, mutta niitä meidän lähellämme ei kasva niin tiuhaan kuin karpaloita.
Blogin ensimmäisenä syksynä kävimme eräänä perjantaina poimimassa karpaloita ja saimmekin niitä runsain mitoin. Karpalot säilyvät pakastimessa hyvin ja vasta tämän kesän lopulla keitimme suuresta osasta tuota saalista karpalomehua, ihan aitoa, ilman mitään tvistejä tai lisiä. Ne pullot merkitsimme huolellisesti, ettei niitä sekoita mummonsekomehuun, jota meillä muutoin suurin osa omatekoisista mehuista on. En tietenkään toivo itselleni, enkä kenellekään muullekaan VTI:ta, mutta onpahan oireisiin oivaa lääkettä, jos niin keljusti kävisi.
Tänään on vapaapäivä, yöllinen myräkkä on laantunut, nuoriso on täysin unten mailla vielä, niin Kammenpyörittäjäkin. Hänet kuitenkin pian vedän tilille eilisestä heitosta, että tänään voisi kello 9 lähteä karpalostamaan. Hänellä on upouudet kumisaappaatkin, joten niitähän pitää päästä imeyttämään suohon mitä pikimmiten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti