Seuraava kaksikko - hyviä ravintoloita keskellä merta

Hotellia varatessamme tyydyin vaihtoehtoon, joka ei luvannut nettiyhteyden toimimista huoneessa, vaan sitä varten täytyisi mennä alakerran aulan oleskelutilaan. Minulla oli mukana vain iPad, jolla ei niin paljon tulisi nettiä käytettyäkään, ainakaan perusteellisten postausten rustaamiseen. Laite oli mukana lähinnä pikaisia selailuja varten. Siihen kyllä ilmaantui tilaisuuksia mukavasti, sillä wi-fiä oli tarjolla ympäri saarta melko runsaasti. Ponta Delgadan kaupungin tarjoama ilmainen yhteyskin tuli pyydystettyä puhelimeen tai tablettiin monet kerrat. Myös ravintoloilla ja kaupoilla oli omia yhteyksiään asiakkaiden käyttöön, mikä oli mukavaa. Lopulta myös hotellihuoneessa nettiyhteys toimi auttavasti, kun vain avasi oven ja kävi käytävältä poimimassa yhteyden mukaansa. Mielistyin tähän seikkaan kovin.

katutaidetta oli kaikkialla katsottavaksi ja kuvattavaksi

Käytinkin nettiä sitten monta kertaa juuri ravintoloiden valinnassa. TripAdvisor oli ahkerassa käytössä, ei niinkään sinne kirjoitettujen arvosteluiden osalta, vaan ylipäätään ravintoloiden paikantamiseen. Monilla kaupungin ravintoloista ei ollut varsinaisia nettisivuja, tai ne olivat vain portugaliksi, tai sitten tarjolla oli vain Facebook-sivu, josta toki ilmenivät aukioloajat ja sijainti auttavasti. Kammenpyörittäjän ravintolanetsimismetodi oli vähintään yhtä tehokas kuin minun, hän jalkautui kameransa kanssa kaduille minun ottaessani päiväunia ja palatessaan hänellä oli ehdotuksia illallispaikkaa varten. Kumpikin tapa yhdistettynä toimi loppuviikon ajan hyvin. Pari kertaa erinomaisesti.

luonto löytää paikkansa

Maanantai-illan lievän floppauksen jälkeen halusimme jotain muuta. Meillä oli kadulle astuessamme kolme vaihtoehtoa mielessämme, joista ensimmäinen oli nimeltään Tasca. Kammenpyörittäjä oli jo huomannut selkeän seikan ravintoloiden ulkoasussa. Ne paikat, joihin luultavimmin haluaisimme mennä, eivät pitäneet itsestään meteliä ulospäin. Niitä saattoi olla jopa vaikea huomata ohi kulkiessaan. Kun astui sisään, huomasi oliko paikka meidän makuumme ja sitä Tasca oli tuona tiistai-iltana. Se oli myös tupaten täynnä ja ihmisiä oli jonossa, vaikka kadut olivat verraten tyhjiä. Niinpä käännyimme pois ja päätimme palata myöhemmin viikolla varattuun pöytään. 

Etsi kuvasta ravintola. Vihje: siinä on sinistä.

Seuraavana vaihtoehtona meillä oli Reserva Bar, joka kuvaili itseään tapas- ja viinibaariksi. Sekään ei loistanut katukuvassa kirkkaana, vaan ikkunat olivat tarkoin verhoillut ja ovikin vienosti raollaan. Sisälle astuessamme tiesimme, että tännepä tahtoisimme, jos vain tilaa olisi. 

Kyseessä oli pieni paikka, noin parikymmentä asiakaspaikkaa ja ruoka sommiteltiin avokeittiössä asiakkaiden nähden. Pidimme heti ilmapiiristä ja vastaanotosta. Saimme nopeasti listan eteemme ja päätimme ottaa jaettavan tapaslautasen ja sille sopivaa viiniä. Nuori ja innostunut henkilökunta teki paikasta virkeän oloisen, eikä turhia imartelevia korulauseita kuultu. Arvelen meitä palvelleen nuoren miehen olleen paikan omistaja tai yksi heistä, sen verran antaumuksella hän kertoi paikan ideasta ja viinifilosofiastaan. Hän pyysi meiltä hintaylärajan viinipullolle, sillä jätimme valinnan hänelle. 

Saimme eteemme annoksen, jossa oli runsaasti erilaisia kinkkuja, juustoja ja makkaroita, otimme myös pienen leipäkorin. Lisäksi meille tuotiin keksejä ja kalaisia pateita naposteltavaksi. Annoksen tekeminen ei vaatinut suurta keittiömestariutta, ei monimutkaisia tekniikoita, mutta olipa se hyvää! Kinkkuviipaleet leikattiin nähtemme ohuiksi kuin paperi ja juustoja oli ainakin viittä erilaista, joista saimme neuvon säästää yksi viimeiseksi sen ollessa voimakkain. Niin se olikin. Makkaroita taisi olla neljää erilaista. Viiniksi meille valikoitui Aprendiz-nimistä punaviiniä. 

Annos oli juuri sopivan kokoinen meille, listalta löytyi kyllä monenlaista lämmintä lisuketta, sekä pateita ja muita purkkituotteita, jotka näyttivät naapuripöytien lautasilla todella hyviltä. Kahvi näytti tulevan nappikoneesta, joten jätimme sen väliin, sillä halusimme mielikuvan jäävän juuri niin hyväksi, kuin se oli viimeisen suupalan ja viinikulauksen jälkeen. Laskua kertyi 40,60 €. Ikävä kyllä paikka ei tuona iltana ollut täynnä, mutta me lähdimme tyytyväisinä asiakkaina kohti hotellia. 

Arki-iltaiset Ponta Delgadan kadut olivat verraten hiljaisia, kun aivan rantakadulta astui sisemmäs kaupunkiin. Meille vakiintui pari katua, joita kuljimme kohti hotellia. Baareja ja kahviloita oli auki ja niissä näkyi kuhinaa alkuasukkaiden viettäessä iltaa kantapaikoissaan. Liikennettä oli hyvin vähän ja tunnelma kaupungissa rauhallinen ja turvallisen oloinen. 

mahtuisi istumaan

Keskiviikkona olimme päivällä retkellä saaren muissa osissa, niistä kerron CampaCaminossa, kunhan ehdin naputella postauksia sinnekin. Illan ravintolaksi varasin jo aamulla Amfiteatron, jonka nettisivut toimivat paikanpäällä hyvin, mutta nyt eivät tunnu löytyvän. Voidakseni tehdä nettivarauksen, minun täytyi rekisteröityä portugalilaiseen varaussivustoon, se onnistui melkoisen hyvin siihen nähden, etten osaa ollenkaan portugalia ja siihen liittyi salasanojen siirtelyä tekstiviestistä sähköpostiin jne. 

kaikki on valmista iltaa varten

Luimme Amfiteatrosta, että se sijaitsee satamaan rakennetun yleisötapahtumakatsoman alla. Sen kerrottiin olevan catering-koulun opetusravintola, jonka keittiössä ja salissa työskentelevät alan opiskelijat. Arvioissa sitä voittopuolisesti kehuttiin ja se sai meidänkin toiveemme korkealle. Kammenpyörittäjä kävi jo aikaisemmin lähettyvillä kuvausreissullaan ja löysi paikan, vaikkei sekään kirkunut olemassaoloaan. Ravintolan kohdalle oli juuri tuolloin asettunut suuri risteilyalus, joka sylkäisi asiakkaansa muutamiksi tunneiksi kaupungin kaduille. 

kokkioppilas soittaa äkkiä vaan yhden puhelun

Meillä oli pöytävaraus kello 20 ja saavuimme paikalle sopivalla täsmällisyydellä. Suurehkossa salissa oli vain kahdessa muussa pöydässä asiakkaita, mikä oli harmillista, sillä innokkaista opiskelijoita olisi ollut kyllä asiakkaita palvelemaan ja keittiön oven ikkunassakin näkyi kokkihattuisia toiveikkaita, että joko pääsisi kokkaamaan.

Tässä paikassa oltiin sitten muodollisia. Yhtenäisiin tarjoiljanasuihin pukeutuneet nuorukaiset kävelivät korostetun rauhallisesti ja puhuivat hillityllä äänellä. Ilmeisesti englannin puhuminen hieman jännitti, mutta luonnistui mainiosti. Ruokalista oli melko suppea, mikä on kaikinpuolin järkevää. Olimme päättäneet syödä kalaa, sillä kahtena edellisiltana lautasilla oli ollut enemmän tai vähemmän lihaa. Alkuruokina meillä oli kuitenkin annokset, joista Kammenpyörittäjä valitsi Five Senses-nimisen ja minä keiton, jonka nimeä en muista enää. Viisi aistia oli kiintoisa erilaisia kokkaustekniikoita esittelevä kimara, josta löytyi monenlaista suupalaa, ainoastaan vienon suolainen jäätelö jäi hieman askarruttamaan. Minun kirkkaanvihreä keittoni oli todella hyvää, sen kaksi friteerattua kalapalaa sopivat keittoon hyvin. 

Olimme ottaneet ruokajuomaksi valkoviiniä, jota meille kaadettiin sivummalle asetellulta pöydältä, ei puhettakaan mistään brutaalista itsekaatelusta. Tarjoilu oli asiallista ja muodollista, ripeää ja hieman kuului välineiden putoamisen kilinöitä ja anteeksipyytelyitä, jos joku pieni asia meni mönkään. Ei se nyt niin nokonuukaa ole, mutta ymmärrän kyllä, että opettajan valvovan silmän alla oppilaita jännitti. Pihtiotteiden harjoittelukausi oli ilmeisesti menossa, sillä tyhjien pöytien kattauksessa servetitkin aseteltiin lusikan ja haarukan muodostamilla pihdeillä ja olihan se aika vaikean näköistä, etenkin kun me ulkomaanpellet siinä vieressä katselimme. 

Pääruokana minulla oli tonnikalaa, jonka alla oli kaalipyrettä ja Kammenpyörittäjän annos oli jotain valkeaa kalaa, jonka nimi on unohtunut tai en sitä tullut tietämäänkään. Hänen annoksessaan oli bataattitimbaali ja kesäkurpitsarullia. Minun tonnikalani oli hyvin paistettu, sen kypsyysaste kysyttiin tilauksen yhteydessä ja se olikin ymmärtääkseni juuri sellainen kuin pyysinkin. Kammenpyörittäjän kala oli vielä parempaa, maistelimme toistemme lautasilta, kun tarjoilijan silmä vältti. 

Jälkiruokaa varten meille tuotiin listat ja valitsimme sieltä paahtovanukkaan ja suklaaöverit. Kumpikin annos oli hyvä ja kaunis, joskin vanukas oli niin matala, ettei varsinaista rikottavaa pintaa syntynyt. Pidimme kummastakin jälkiruoasta ja otimmepa päälle vielä pienet hömpsyt paikallista ananaslikööriäkin. 

Ilta sujui melko ripeään tahtiin, kolmeen ruokalajiin ja likööriin, sekä pieneen maksupäätesählinkiin meni aikaa puolisentoista tuntia. Tippiä paikan luonne huomioon ottaen ei suositeltu annettavaksi, mutta kommenttikirjaan saattoi laittaa mielipiteensä ja laitoimmekin. TripAdvisorin arvioinneissa puhuttiin epätasaisesta laadusta ja kikkailusta, mutta meistä paikka oli varsin mallikas opetusravintola ja olimme mielestämme saaneet erittäin hyvää ruokaa kohtuuhinnalla, lasku teki kahdelta juomineen 70 euroa. Äidinvaistoni saivat tyydytystä, kun oma tarjoilijamme selvisi illasta mitä parhaiten. Illan aikana paikkaan tuli vielä suuri liikemiesseurue, joka pisti oppilaiden kinttuihin vipinää, oli mukava katsella, kuinka ruokalajit kiidätettiin pöytään ja asiakkaat vaikuttivat tyytyväisiltä.

Liitän tämän postauksen blogin yläreunasta löytyvälle lisälehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.