Taru Tampereesta: Kaksi tornia

Tampereen kurssin jälkeen heittäydyimme hurjiksi ja vaihdoimme työmatkan lennosta minilomaseen. Vaihdoimme myös hotellia ja majoituimme uuteen Solo Sokos Hotel Torniin. Huoneemme oli 19. kerroksessa, josta näköalat olivat huikeat, tosin suttuinen keli hieman sumensi maisemia. Hotellin sivuilla kerrotaan, miten valitsemassamme huoneessa on toteutettu uutta konseptia siitä, miten kylpyhuone tuodaan huoneen yhteyteen, suihku ja wc olivat omissa kopeissaan, käsienpesuallas huoneessa. Tähän olimme jo tottuneet monissa USAn motelleissa, eikä se minusta ole mikään mukava juttu, mieluummin teen kaikki peseytymistoimet kylpyhuoneessa. 

Ennen illan ravintolavarausta kävimme kävelemässä Tampereen sateisessa illassa, sillä olimme kuulleet Keskustorin joulumarkkinoista. Siellä olikin oikein mukava tunnelma ja ihania tuoksuja, tuoden mieleen Keski-Euroopan, etenkin Saksan joulutorit. Pistäydyimme kahvilla ja kauppahallissa, joka tosin oli jo sulkeutumassa. Tärkeiden tavaroiden kaupan, Tigerin, ohitse ei voi kävellä poikkeamatta. Lähtiessämme ravintolaan poikkesimme myös hotellin ylimmän kerroksen näköalabaarissa. Hotellin avainkortilla sinne pääsi isommitta hämmingeittä, mutta muiden asiakkaiden piti ilmeisesti ainakin myöhemmin illalla seisoskella jonossa odottamassa vuoroaan. Baari oli täynnä ja se lienee tämän hetken kuumin näyttäytymispaikka Tampereella. 

Olin jo pitkään toivonut pääseväni syömään pyörivään näköalaravintolaan ja Tampereellahan se onnistuu. Tein varauksen Näsinneulan ravintolaan muutamia viikkoja sitten ja varmistin, että saapuessamme kello 20 ehtisimme vielä syödä 9 ruokalajin maistelumenun. Sen kerrottiin onnistuvan hyvin. Kammenpyörittäjä muisteli käyneensä joskus teini-iässä Näsinneulassa, minulla ei ollut vastaavaa muistikuvaa, vaikka lapsena kerran pääsinkin sisareni ja serkkujeni kanssa Särkänniemeen. Se oli se kuuma ETYK-kesä, jolloin limsapullot loppuivat tuottajilta kesken ja lapset joivat limsansa ruskeista olutpulloista. Minusta ja serkustani on kuva juuri Särkänniemen nurmikolla siemailemassa sittisuudaa vinkeä ilme kasvoillamme.

Toivoin, että saisimme pöydän ikkunan viereltä ja niin kävikin. Ravintolassa ei ollut täyttä ja kaikki näkökentässäni olleet seurueet mahtuivat ikkunapaikoille. Pidin heti ensivilkaisulla Ravintola Näsinneulan ilmapiiristä, krumeluurittomuudesta ja rauhallisuudesta. Sattuimoisin pöytämme oli varustettu numerolla 1 ja näkyvän numeroinnin merkityksen kyllä ymmärsi, kun havaitsi ravintolan keskellä oleva keittiön lipuvan verkkaisesti ohitsemme kerran toisensa jälkeen ja varmasti vaikuttavan tarjoilijoiden työhön. Luonnollisesti me asiakkaat olimme ne jotka pöydissämme kiersimme keittiötä, mutta mukavan harha-aistimuksen vuoksi asia tuntui olevan toisinpäin.

Sovimme meidät huomaansa ottaneen tarjoilijan kanssa, että ottaisimme etukäteen tilaamamme maistelumenun pariksi ravintolan viinipaketin, jonka luvattiin olevan maltillisia kaatoja. Aloitimme aterian lasillisilla Ruinartin samppanjaa ja talon omilla leivillä. 

Ensimmäisenä ruokana oli korvasienikeittoa ja prässättyä lihaa. Pidimme lautasista, joissa oli pieni syvennys pienelle ruoka-annokselle. Keitto oli samettisen pehmeää ja aloitti maistelumenun hyvin.

Toisena ruokana oli kala-annos, jossa oli myös mätiä lohen kaverina. Vaikken pidä erityisesti lasilautasista, tämän astian harmaa väri poisti mielikuvan, että ruoka on suoraan pöydällä.

Kolmantena alkuruokana oli sipulipiirasta ja pähkinää, joiden kanssa lautasella oli ihanaa vihreää moussea. Annosten tarjoiluväli oli kaikenaikaa tasainen ja kiireetön. Ehdimme aina mainiosti sekä syödä, että katsella ulos ja seurata maiseman vaihtumista ja ravintolan tapahtumia.

Neljäntenä eteemme tuotiin haudutettua viljapossunposkea, ruusukaalia ja sileääkin sileämpää pyrettä. Poskea syödessämme muistelimme parin viikon takaista kotoista ibericopossu-ateriaa, jossa possu oli viihtynyt hautumassa tätäkin mureaa palaa kauemmin. 

Viidentenä annoksena ennen pääruokia saimme sopivan kirpeän sorbertin mukavien murusten päällä.

Kuudentena annoksena ja kalapääruokana meille tarjottiin paistettua järvikuhaa, turskaa ja rapua. Pehmeäksi, muttei mössöiseksi hauduttu fenkoli sopi hyvin mietoon kalaan ja kastikkeet olivat sakeita ja sileitä.

Seitsemäntenä ruokana ja toisena pääruokana oli Kaldoaivin poronvasaa fileenä ja niskapalana, sekä tyrnikastiketta. En pysty enää muistamaan, mitä tuo vaalea lisäke olikaan filepalan vieressä.

Kahdeksantena ruokana ja jälkiruoka-annoksista ensimmäisenä oli ihanaa suklaakakkua ja marjaisaa jäätelöä. Pidin kaarevasta suklaalastusta, olisi mukava itsekin muistaa ja osata tehdä tuollaisia yksityiskohtia kotiannoksiin. Yleensä se tahtoo olla niin, että mättäisempä vielä kauhallisen lisää lautaselle ja se on siinä.

Yhdeksäntenä ruokana ja aterian päätöksenä oli appelsiini-mascarponevanukasta ja kahvisorbetia. Meillä oli erilaiset kukat annoksissamme ja appelsiini tässä viimeisessä annoksessa raikasti mukavasti suun. 

Viineinä aterialla oli:

Ruinart "R" Brut

Domaines Schlumberger

Louis Sipp Pinot Gris

J2 Spätburgunder

Godelia Godello

Emilio Moro

Beerenauslese Zweigelt

Kaikki viinikaadot olivat pieniä ja todella sopivia ruoka-annosten kokoon nähden. Toiseen pääruokaan asti jaksoin syödä kaiken ruoan, poron kohdalla jouduin jo hieman luovuttamaan lisäkkeiden osalta. Jälkiruokien kanssa pinnistelin ja hyvin nekin luiskahtivat vatsaan. Kahvia emme ottaneet. O'Js Yhdeksäs Taivas -menu viinien kanssa maksoi kahdelta 278,40 euroa. Meiltä kysyttiin taksin tarvetta ja poistuimme kolmen tunnin miellyttävän ruokailun jälkeen lumisateiseen Tampereen yöhön mitä tyytyväisimpinä, joskin ähkyrajalla. Mielestämme menussa ei ollut yhtään notkahdusta tai heikkoa lenkkiä ja tarjoilu oli ystävällistä ja asiallista. Pidimme Ravintola Näsinneulasta kovasti ja menemme sinne mielellämme joskus uudelleenkin, ehkä kesällä, jolloin illallakin maisemia näkee paremmin. Ateriamme aikana ravintolan pyörivä osa ehti kiertää keskusosan melkein viiteen kertaan. 

Hotelli Tornin aamu alkoi räväkästi puoli seitsemän aikaan, kun palohälyttimet laukesivat ja kuuntelimme vartin verran monikielistä kovaäänistä ilmoitusta siitä, miten mitään hätää ei ole, eikä meidän tulisi käyttää hissiä sinä aikana, kun tilannetta tutkitaan. Kuulutus lakkasi yhtä äkisti, kuin alkoikin ilman, että sanallakaan olisi ilmaistu vaaran uhan olevan ohitse. Pienen maininnan olisin asiasta mielelläni kuullut. Vartin aikana ehdin tuumaista sitäkin, että 19. kerroksesta on aika matka alas maanpinnalle rappusia pitkin.

Aamiainen Tampereen upouudessa maamerkissä oli hyvä ja monipuolinen ja olimme ilmeisen aikaisessa sitä syömässä, sillä minkäänlaista ruuhkaa ei lauantaiaamuna vielä siihen aikaan ollut. Poislähtiessämme saimme kuulla, mikä oli aiheuttanut palohälytyksen, joka ei loppujen lopuksi ollut edes kuulunut kaikissa kerroksissa.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy myös muita ravintola-aiheisia postauksiamme.