Tutuissa paikoissa - Ribe ja Cru ja muuta Tallinnaa

Viimeviikkoinen minilomasemme Tallinnaan oli täynnä tuttuja paikkoja, jotenkin ei vain innostanut haalia uusia kokemuksia, vaan uudistaa vanhoja hyviä.

Hotelliksi valitsin meille niinkin käänteiserikoisen paikan kuin Virun, sillä emme olleet siellä aikaisemmin yöpyneet. Eikä taida tarvita yöpyäkään toistamiseen. Tallinnan päiviksemme osui vuoden ensimmäinen talvimyrsky ja 70-luvun ihme natisi ja rämisi niin, että katsastelin jo hätäpoistumistietä useampaan otteeseen. Viru kyllä piti pintansa ja pysyi kasassa, mutta muuten sinne ei kyllä tee erityisesti mieli mennä uudelleen, aamiainen oli tylsä. Erästä asiaa kyllä kehun estoitta, hissit toimivat erinomaisesti, koskaan ei tarvinut odotella hissiä muutamaa sekuntia pitempään, vaikka majoittujia oli yllin kyllin ja kerroksia yli 20. 

Ensimmäisenä Tallinnan päivänä laivasta ulos ajettuamme kävimme ensin pienellä ajelulla Piritan suunnalla. Rantabulevardin varrella on massiivinen betonirakennelma, jota katselimme jo kesän reissulla, että mikähän se mahtaa olla. Samassa yhteydessä on saksalainen sankarihautausmaa. Sen alueella näimme varmasti tiheimmän esiintymän myyränkoloja, muttei yhtään myyrää. Pilvet olivat niin matalalla, ettei kannattanut lähteä maisemia katsomaan TV-torniin.

Seuraavaksi teimme museokierroksen. Ostimme kolmen museon yhteislipun ja kävimme Kadrioru-museossa, Mikkelin museossa ja viime vuodelta tutussa KUMUssa. Etenkin viimemainitun tämänhetkiset näyttelyt ovat näkemisen arvoisia, Art Deco-pukunäyttely on esillä enää ensi viikon, mutta suosittelemme sitä, mikäli satutte paikalle. Puvut, asusteet ja taulut olivat todella upeita. 

Ennen majoittumista Viruun kävimme haukkaamassa happea sataman betonimöhkäleellä, siellä näkyi vielä uudenvuoden juhlinnan merkkejä, kuohujuomapulloja ja ilotulitteiden roskia, mutta muuten paikka oli navakasta tuulesta johtuen autio. 

Siellä se S-nukkumo siintää ihan symmetrisesti, saatiin bonustakin!

Ensimmäisen Tallinnan illan ravintolaksi olimme valinneet edellisvuodelta tutun Riben, josta pidimme silloin kovasti. Ilta oli aivan aluillaan, kun saavuimme paikalle kello kuudelta. Valitsimme edelleen tarjolla olleista joulumenuista pidemmän, viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintolaan alkoi tulla väkeä pikkuhiljaa ja suurin osa asiakkaista taisi tälläkin kertaa olla suomalaisia. 

Keittiöntervehdyksenä meille tuotiin pikkuinen lohitartar, jonka kanssa laseissamme oli vielä alkujuomaamme, Tribautin samppanjaa.

Ensimmäinen ruokalaji oli kauniinkeltaista kurpitsakeittoa, jossa oli pinnalla paahdettuja kurpitsansiemeniä ja kurpitsaöljyä. Viininä oli Grüner Veltliner Türk. Keitossa oli mukavasti paahdetta, mutta sitä olisi riittänyt aavistuksen pienempikin annos.

Kala-annoksena oli tonnikalatartar, jossa oli piparjuurta ja limeä, sekä pikkelöityä kurkkua. Viinin nimi oli Meyer-Näkel.

Seuraavana oli vuorossa talvinen salaatti, jossa oli haudutettua päärynää, punajuurta ja ankkaconfitia. Edellisillan uusi tuttavuus, lehtikaalisipsi, oli löytänyt tiensä tällekin lautaselle. Viininä oli Nebbiolo d'Alba. 

Pääruokana oli tuhti pala paahdettua hanhea yhdessä perunamuusin, muhennetun punakaalin ja ruusukaalin kanssa. Annos oli melkoisen suuri siinä vaiheessa ateriaa, vähempikin olisi riittänyt, mutta meille oli kyllä kristillisesti puolitettu muhkea hanhenrinta, eikä siitä oikein olisi vähempääkään saanut ilman hukkapaloja. Hanhen pariksi lasiin oli laitettu espanjalaista Corolilla Reservaa.

Jälkiruoka oli illan annoksista vaatimattomimman näköinen, mutta makua kyllä löytyi. Annoksessa maistui tyrni ja keksi oli lämmin ja juuri paistettu erinomainen short bread. Jälkiruokaviinin nimi on mennyt minulta ohitse, enkä löydä sitä ravintolan viinilistaltakaan.

Kahvi oli jälleen pätevä kupponen ja sen kanssa tarjotut talon omat tryffelit olivat ihastuttavat.

Viiden ruokalajin menu viineineen, alkujuomineen ja lopetuskahveineen maksoi 180 euroa. Olimme hyvin tyytyväisiä ateriaan ja saamaamme palveluun, joka oli edelliskerran tapaan tarkkaa ja ystävällistä. Jos alku menikin melko rivakkaa vauhtia, ennen pääruokaa tahti hieman rauhoittui, eikä meillä ollut sellaista tunnetta, että meitä haluttiin hoputtaa pihalle. Aiomme vastakin käydä Ribessä. Keittiömestari on vaihtunut käyntiemme välillä, mutta me emme olisi sitä huomanneet erityisesti. 

Minilomasen toisen päivän suunnitelmiin kuului kävelyä Toompean mäellä, ostosten tekoa ja mukavaa iltapäivälepoa hotellissa. Sää oli edelleen todella tuulinen, jopa myrskyisä. Satuimme Piritan tielle ja näimme sen varressa paljon autoja ja valokuvaavia ihmisiä, sillä meri myrskysi niin, että vettä suihkusi tielle asti, mikä ei ole ilmeisesti kovin yleistä. Samoin satamaa lähestyvät laivat joutuivat ottamaan tavallisuudesta poikkeavan lähestymisreitin ja näytti hetken aikaa, että Viking Linen paatti tulisi suoraan Piritan tien varteen. 

Matkan toiseksi illallispaikaksi olimme valinneet jälleen tutun paikan, olimme kesällä syömässä Crussa ja se jäi mieleen todella mukavana paikkana. 

Kesällä illastimme mukavassa puutarhassa, nyt tietysti sisätiloissa ja pöydästämme näki hyvin suurelta kuvaruudulta suoraa lähetystä keittiöstä annosten viimeistelypöydältä. Se oli kiinnostavaa katsella, vaikkemme onnistuneetkaan tarkasti bongaamaan omia annoksiamme. Olin lukenut Crun listaa vielä päivää paria aikaisemmin nettisivuilta ja silloin vielä lista oli sama kuin kesällä. Olin toiveikas, että saisin tällä kertaa vuohta, jota ilman jäin kesällä. Nyt lista oli kuitenkin juuri vaihtunut, eikä nettisivuilla mainittua joulumenua ollut sittenkään enää saatavilla. Onneksi lista oli kuitenkin sen verran houkutteleva, että löysimme siltä kolmen ruokalajin ateriakokonaisuuden vaivatta. 

Keittiöntervehdyksenä saimme kiinnostavat kaalicappuccinot, joita olisi voinut ottaa toisenkin, maku oli todella yllättävä. 

Alkuruoaksi Kammenpyörittäjä valitsi annoksen, jossa oli hanhenmaksaa ja tattarinäkkileipää. Maksa oli todella hyvää ja upeasti paistettua. Minun annokseni oli katkaraputartaria, retiisiä ja merilevää. Pöydässä sen päälle raaputettiin kuningasravun lihaa suoraan kuoresta. Annos oli raikas ja runsas.

Pääruokina minulla oli metsäkaurista ja mustajuurta, aivan loistava annos! Kammenpyörittäjän karitsa ja selleri ei ollut aivan niin hyvä, kuin hän olisi toivonut.

Jälkiruoaksi otimme molemmat suklaakerroskakun, jonka ohuen suklaapinnan tarjoilija romahdutti lämpimällä kastikkeella. Tuollaista kakkua pitää opetella tekemään itsekin!

Crun illallinen sujui rauhalliseen tahtiin, mutta ei niin rauhalliseen, että se olisi alkanut häiritä. Ravintolassa oli mukavasti väkeä, enimmäkseen virolaisia, mikä oli ilahduttava nähdä. Kahden hengen kolmen ruokalajin illallinen kolmella viinilasillisella ja kahvilla maksoi 140 euroa, mikä oli mielestämme erittäin hyvä hinta. Lähimme, mikäli mahdollista, vielä edellisiltaakin tyytyväisempinä lyhyelle paluumatkalle hotelliimme. 

Talvimyrsky laantui ennen paluumatkaa, eikä laiva keikkunut nimeksikään. Söimme Eckerö-linen laivan buffetissa kelpoaterian ennen viimeistä etappia Helsingistä Jyväskyläään. Sää ei ollut ollenkaan niin kurja kuin olimme pelänneet ja oli mukava kääntää kotipihaan, jonka nuoriso oli kolannut lumesta.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin postauksia ravintolakokemuksistamme.