Nokka

Helsingin ravintoloissa riittää syömistä enemmän kuin koskaan ehdimme, etenkin kun asumme etäämpänä. Olemme kuitenkin yrittäneet parhaamme. Keräilen vinkkejä paikoista muitten blogaanien postauksista, lehdistä ja muualta mediasta. Etenkin Sillä Sipulin ravintolavinkit tuntuvat osuvan meillä sopivasti polvilumpioon. Bongasin viime marraskuussa heidän kokemuksensa Ravintola Nokasta ja lisäsin paikan  oitis meidänkin to eat-listallemme. 

Viime viikonlopun Helsingin minilomaselle tein pöytävarauksen Nokkaan heti, kun reissu varmistui. Aloitimme illallisen seitsemältä, se on melkein myöhäisin aika, mihin minä illantorkkuna kykenen, mutta Kammenpyörittäjä vain notkistuu, mitä myöhäisempi ilta on. 

Ravintolassa meidät ohjattiin hetimiten ehdottomasti parhaaseen pöytään, mitä blogaani voi toivoa. Merituulin kuvissa pöydät oli aseteltu eri tavoin, nyt meidän kahden hengen pöytämme oli suoraan kiinni lasiseinässä keittiön välittömässä tuntumassa. Kokit tekivät taikojaan alle metrin päässä meistä, mutta sen enempää ääniä kuin tuoksujakaan ei salin puolelle kantautunut, mutta koitin kyllä kovasti lukea huulilta. Joku toinen olisi mahdollisesti pitänyt pöytää vähemmän hyvänä, mutta meille se oli ihan paras, sillä näimme hyvin annosten valmistumisen. Sijoittamisen mieluisuutta kysyttiin ja sanoimmekin, etteivät paikkamme olisi voineet olla paremmat.

Aloitimme aterian lasillisilla samppanjaa ja tilasimme jo etukäteen nettisivuilta kaavailemamme kuuden ruokalajin Helsinki-menun, joka vierailumme aikaan oli tarjolla viimeisiä päiviään. Myöhemmin linkki johtaa uuteen menuun.

Menun aloitti kaksi talon omaa leipää ja keittiön tervehdys, joka oli pieni kupillinen härkäpapu-sipulikeittoa. Oli hauska nähdä, miten keitto pyöräytettiin lieden nurkalla lämpimänä pysyneessä metallikannussa viimehetken viimeistelyksi ennen kuppeihin kaatamista. Keitto oli samettista ja hyvänmakuista.

Keittiön työnjaosta pääsi aika pian jäljille. Yksi kokeista valmisteli alku- ja jälkiruokia, toinen paistoi ja kolmas kokosi lämpimiä annoksia. Minkäänlaista hosumista tai kiirettä ei näkynyt, vaan toiminta oli todella rauhallista, mutta tehokasta. Olisi ollut muuten sopiva paikka istua sellaisessakin seurassa, missä ei olisi ollut niin paljon juteltavaa, sillä keittiöproseduuri oli todella kiinnostavaa seurata. 

Ensimmäinen ruoka oli nimeltään Puulavesi ja se sisälsi perunablinin, muikunmätiä, punasipulia ja smetanaa. Blini oli ihanan voinen ja rapeapintainen ja tykötarpeita oli juuri sopivasti. Pidimme bliniannoksesta paljon, eikä yksi suuri blini ollut ollenkaan liian vähän, kun edessä oli vielä viisi ruokalajia.

Toisen annoksen nimi oli Jalasjärvi ja siinä oli sipulikeittoa ja lautasen reunalla kaksi pientä juustolla päällystettyä briossipalaa. Uitimme ne liemeen ja lusikoimme hyvillä mielin. Oli mukava syödä taas aivan erilaista sipulikeittoa, joka oli tällä kertaa tehty sorsaliemeen.

Kolmas ruokalaji oli nimeltään Salla ja siinä oli poron sisäpaistia ja haudutettua poroa, puikulaperunamuusia ja karpalokastiketta. Näimme annoksen valmistumisen aivan vieressämme ja huomasimme, että muusin ohje oli kirjoitettu keittiön kylmäkaapin oveen. Se kuului näin: 5 kg puikulaperunaa, 1,5 kg voita, 50 g suolaa, 1 l kermaa/punaista maitoa. Ja siltä se maistuikin. Muusi oli pakattu pursotinpusseihin, joita kokki otti lämpökaapistaan ja pusersi annoksiin kolme muhevaa palleroa muusia. Poro oli loistavaa ja karpalokastike sopivan kirpeää ja muusia olisi syönyt enemmän, vaikkei olisi jaksanutkaan.

Neljänneksi eteemme tuotiin annos nimeltään Hakaniemi, joka koostui valkohomejuustosta ja gruyere-tyyppisestä juustosta ja hillokkeesta, pieni näkkäri taisi olla kuminalla maustettua. Homejuusto oli jopa minusta melko vaatimattoman makuista.

Viides ruokalaji oli nimetty lyhyesti Seljankukaksi. Se oli annosteltu kylmiin kivikuppeihin, pohjalla oli omenasorbettia ja päällä seljankukkagranitea. Emme yleensä kovin paljon pidä seljankukasta Ikea-mielleyhtymän vuoksi, mutta tässä annoksessa kukka maistui hyvältä. Omena ja seljankukka yhdessä puhdistivat suuta mukavasti.

Jälkiruoan nimi oli Soini ja siinä oli elementteinä jogurttipannacottaa ja puolukkasorbettia, sekä hauskaa marenkilevyä. Annoksen raikkaus ilahdutti, yhdessä pannacottan pehmeyden kanssa.

Kuuden ruokalajin illallinen juomineen kahdelle maksoi 314 euroa. Se on hieman enemmän kuin olemme keskimäärin maksaneet viime aikoina noin samankokoisista seteistä. Kammenpyörittäjä metsästi viinejä ravintolan listalta ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka kaadot olivat ehdottomasti oikean kokoisia (noin 6-12 cl), oli ne hinnoiteltu aika korkealle. Emme siis missään nimessä ole sitä mieltä, että viiniä olisi pitänyt olla tuohon hintaan enemmän, vaan ennemminkin niin, että tuo määrä viiniä olisi voinut maksaa hieman vähemmän. Enkä edelleenkään oikein tahtoisi maksaa noin kymppiä tilkasta sellaista kotimaista marjajuomaa, joka oli laitettu juuston kaveriksi.

Ruokalajit olivat kaikki hyviä, mutta olisimme kaivanneet kalaakin lautasillemme. Se valintahan oli tietysti tehty jo etukäteen, kun tietämämme menun valitsimme, mutta kumminkin. Annokset olivat vähintäänkin riittävän suuria, ajauduimme aika lähelle ähkyä. Kaikki mitä eteemme kannettiin, oli kaunista ja siistiä. Tarjoilu oli oikea-aikaista, melko eleettömän ystävällistä, juuri sellaista, josta pidämme. Juomat tulivat eteemme juuri sopivasti ennen ruokia, joka kerta. Keittiötyöskentelyn seuraaminen toi mukavan lisämausteen iltaan ja kahden ja puolen tunnin ateria oli sopivan mittainen. Yhtään kertaa annoksia ei joutunut odottamaan liian pitkään, eikä toisaalta tahti ollut liian nopeakaan. Ravintolassa oli tuona iltana aika mukavasti asiakkaita.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.