Keltaisen talon blogaanimiitti

En ole koskaan tuntenut oloani mitenkään erityisen kotoisaksi isommissa porukoissa, en ole kuulunut koskaan mihinkään joukkueeseen tai harrastuspiiriin. Ainoastaan työyhteisö on ollut minulle luonteva ja mukava tapa kuulua porukkaan. Olen ollut tähän aivan tyytyväinen, mutta nyt tiedän miksi. Siksi, etten paremmasta tiennyt. 

Neljä vuotta ruokabloggaajana, blogaanina on muuttanut minua ihmisenä niin paljon, että uskaltaudun omilta kulmiltani ja tapaan oikeasti oikeita ihmisiä. En ole niin innostunut bloggaajia haalivista kaupallisia piirteitä sisältävistä tapahtumista, (vaikka niitäkin on muutamia todella mukavia osunut kohdalle) vaan sydämeni ovat sulattaneet ruokabloggaajien miitit ihmisten kodeissa tai muissa sopivissa paikoissa, joissa ei mainosteta eikä myydä. 

Viimeisin blogaanimiitti, johon osallistuin yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa oli viime lauantaina Chez Jasun perheen kodissa. Sain (Facebookittomana) tapahtumasta vihiä Annan kautta joitakin kuukausia sitten ja puolittain kutsuin meidät sinne itse, mikä hieman ujostutti minua, mutta onneksi uskalsin kumminkin! 

Menomatkalla hieman kulttuurimatkailimme. Kävimme katsomassa Hvitträskissä Eliel Saarisen kotia. 

Samoin ennen majoittumista Långvikiin ajelimme hieman Porkkalassa katsomassa neuvostovuokra-aikaisia vähäisiä jäljellä olevia merkkejä. 

Jasun luokse saapuessamme paikalla oli jo riemukas joukko ruoanrakastajia, joiden joukkoon on aina yhtä hyvä sukeltaa. Saimme alkuun kuohuvaa laseihimme ja Jasun itse kylmäsavustamaa nautaa ohuina lastuina pikkuisten näkkäreiden päällä ja siitä päästinkin jo hyvin savustamisen ihmeelliseen maailmaan, jossa Honkkari ja kolvi mainittiin useampaan otteeseen. 

näitä oli paljon enemmän, mutta ei kauan

Ennen kuin väki aloitti varsinaisen kokkaamisen, saimme pienen pihakiertueen, jolla tapasimme hauskimman näköiset koskaan näkemäni kanat, suloiset kanit ja uudenuutukaiset ankanpojat. Jasulta tiedusteltiin, koska lammikkoon laitetaan sammakoita reisien toivossa ja joko ylämaan karjaa on tulossa. 

Kuka ikinä uskaltaakaan päästää blogaaneja kotiinsa tietää, että keittiö on annettava tämän porukan käyttöön. On avattava laatikot ja kaapit, jotta tarvittavat veitset, vadit ja lusikat löytyvät, leikkuulautoja ei voi olla liikaa, eikä yksi nippu korianteria ole koskaan pahaksi. Kompostiastia täyttyy rutistetuista limeteistä ja sitruunoista ja tiskikone on täynnä ennen kuin mitään on varsinaisesti vielä syöty.

Ruoanlaittoruokaa ja -juomaa oli tarjolla, tosin kummatkin siirtyivät myös varsinaiseen ruokapöytään, sillä emme saaneet niistä tarpeeksemme vielä valmisteluvaiheessa. 

Illan alkaessa hämärtyä asetuimme pitkän ruokapöydän ääreen ja vadit laitettiin kiertämään. Aasialaiset maut olivat eniten pinnalla, vaikkei etukäteen mitään teemaa oltukaan määritelty illan ruokalajeille. Tarjolla oli niin monenlaista ruokaa, että olimme tyytyväisiä siihen, että lounas oli jäänyt väliin. Vadit kiersivät pöytää useaan otteeseen, sillä aina tuntui vielä löytyvän pieni kolonen kanipateelle tai possusalaatille. 

Jälkiruokapuoli oli tällä kertaa kakkupainotteista. Kasasimme lautasillemme niin suklaakakkua, raparperipiirasta, financiereja kuin appelsiini-ricottakakkuakin. Onneksi makeavatsa on aina erikseen, eikä pääruokien syöminen estänyt vielä pikkuisen kakkupalan ottamista uusintakierroksellakaan. 

Tavalliseen tapaan silmät naurunkyynelistä punaisina lähdimme keväiseen yöhön paluumatkalle hotelliimme. Olen varma, että ottaisimme vastaan kutsun tuohon keltaiseen taloon uudelleenkin, niin mukava ilta meillä oli. Kiitos Jasu ja Akvis mahtavasta illasta, kiitos kaikki blogaanit, joita oli ihana taas tavata!

Paikalla oli edustusta blogeista:

Chez Jasu

Sillä Sipuli

Pumpkin Jam

Soppaa ja silmukoita

Kivistössä

Kokit ja potit

Avaruusasema

masutoaitemu

Suolaa&hunajaa

Campasimpukka

Långvik oli ihan mukava paikka yöpyä, vaikka se onkin melkoisen syrjässä, emmekä muuten keksisi sinne asiaa. Huone oli todella siisti ja hienokin, aamiainen ärsyttävän hyvä, sillä meillä ei ollut yhtään nälkä vielä aamulla. Kaksi tärkeintä asiaa minulle, hyvä appelsiinimehu ja rapea pekoni olivat kohdillaan, niillä saa minulta aina kehut. 

Kotimatkalla teimme vielä pari kulttuurikotipiipahdusta, Ainolassa oli eilisen museopäivän vuoksi avoimet ovet, siellä kävikin kuhina, Elohopea-kerho oli paikalla kaikessa energisyydessään, kyllä vanhuksissa on voimaa! 

Toiseksi kävimme Halosenniemessä, olimme hieman Elohopea-kerhoa nopeampia, joten emme jääneet eläkeläisbussillisen jalkoihin toistamiseen. Kumpikin hieno rakennus esineistöineen ja historioineen oli näkemisen arvoinen. Halosenniemessä oli esillä paljon taidetta ja puutarhakin oli kiinnostava. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevaan Blogaanimiitit-välilehdelle. Sieltä löytyävät myös muut ähkykertomuksemme.