Mentiin bussilla - NOA

Talvella olimme Tallinnassa yhtä aikaa Annan ja Jaanan kanssa, mutta emme törmänneet toisiimme edes paatilla. Luin Jaanan postauksen NOA Restoranista ja lisäsin ravintolan alati venyvälle to-eat-listallemme. Viime viikonlopun minilomasellamme meillä oli jälkimmäisenä iltana pöytävaraus NOAn Keittiömestarin saliin. 

Olin laittanut puhelimeni muistiin bussineuvot Jaanan postauksesta ja olimme myös käyneet jo edellisenä päivänä autoillen katsomassa NOAa ulkoapäin. Rakennus olikin todella hienon ja kiinnostavan näköinen. Toistan tässä neuvot, jos joku muukin intoutuu menemään NOAan. 

Virukeskuksen maanalaisessa kerroksessa on bussiterminaali, josta lähtee monia busseja ympäri Tallinnaa. Valitse niistä 1A ja hyppää kyytiin. Lipun voit ostaa vaikkapa postista etukäteen (ainakin Virukeskusta vastapäätä olevassa ostoskeskuksessa on posti). Terminaalin R-kioski ei myy lippuja, vaikka jostain tiedotteesta luimmekin, että kioskit niitä myisivät. Terminaalissa valotaulu ilmoitti, etteivät kuljettajat myy lippuja siellä terminaalin pysäkillä, vaan vasta seuraavasta pysäkistä eteenpäin. Kammenpyörittäjä osti meille postista ladattavat kortit, joissa yksi matka maksoi 1,10 €. 

Busseja meni alkuillasta noin 10-15 minuutin välein ja kun nousimme bussiin siellä joku maamme kansalainen tinkasi kuljettajan sittenkin myymään itselleen lipun. Bussissa myytävän lipun hinta on ilmeisesti 1,60 €. Bussissa kuulutetaan aina seuraava pysäkki ja sitä seuraava myös, sama tieto näkyy katonrajan valotaulussa. Oikea pysäkki jäädä pois on Tuule tee ja jos siitä sattuu ajamaan ohitse, on seuraavan nimi Merivälje ja NOA sijaitsee aika tarkalleen näiden puolivälissä meren puolella tietä. Matka kesti ruuhkaiseen aikaan noin 20 minuuttia ja olimme sopivasti kymmenen minuuttia etuajassa perillä ravintolassa.

Olin ilmeisesti jo varausta tehdessäni ilmaissut halumme syödä 7 ruokalajin maistelumenun, sillä sen menukortti oli valmiiksi pöydässä ja sitä alettiin meille heti esitellä. Otimme myös alkuun lasilliset samppanjaa ja menun rinnalle viinimenun. 

Ensimmäiseksi meille tuotiin kaksi SNACKeiksi nimettyä suupalaa, joista ensimmäinen oli kierteinen talon perunalastu, jonka kanssa oli selleriä. Toinen snack oli nimeltään kurkkua ja osteria, se oli sievä kuin konvehti, viileä ja maukas. Nämä suupalat nautimme alkujuomiemme kanssa. Tässä vaiheessa iltaa (aloitimme klo 19) salissa oli asiakkaita vain muutamissa pöydissä, naapurimme olivat meitä noin vartin edellä menussaan. 

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli nimeltään HERRING ja sitä kuvailtiin sushiksi, muttei sushi olisi siitä kyllä minun mieleeni tullut. Tähän annokseen oli yhdistetty juomaksi makea sherry, joka kyllä pärjäsi kalan kirpeydelle hyvin, vaikken itse olisi hoksannut tällaista yhdistelmää kokeillakaan.

Toisena ruokalajina oli CHICKEN, joka oli hauska "voileipä". Siinä oli rapeaa kanannahkaa, foie gras, kanansydäntä ja lientä. Liemi oli todella maukasta ja se tarjottiin pienestä kupista, annos neuvottiin syömään kuten voileipä ikään ja se oli mukavan rapea. Viini oli alsacelaista ja hennohkoa. 

Ruokalajit tulivat mielestämme sopivaa tahtia eteemme ja viinit tarjoiltiin juuri ennen ruokia, joten oikea tarjoilulämpötila oli taattu. Edelliset astiat vietiin pois ja meille annettiin neuvot, mitä aterimia käyttäisimme seuraavassa ruokalajissa. Aterimille oli kummallekin oma puinen laatikkonsa. Tarjolla oli myös leipää, hauskat pitkulaiset leivät odottivat meitä valmiiksi pöydällä, myös virolaista tummaa leipää tuotiin pöytään. Meille tarjoili koko illan sama ystävällinen nuori nainen, eikä parempaa kohtelua voinut toivoakaan.

Seuraavana, kolmantena ruokalajina oli ASPARAGUS, jossa oli menukortin mukaan myös pinaattia, viiriäisen muna ja hummeria. Annos oli kaunis ja nousi Kammenpyörittäjän suosikiksi koko menusta. Vihreä liemi kaadettiin annokseen vasta pöydässä ja siinä oli makua vaikka kuinka paljon. Jänskä hummerikelmu oli erikoinen kokemus. Tähän ruokaan oli yhdistetty portugalilainen valkoviini.

Neljäntenä ruokalajina oli BLACK COD, jonka kerrottiin olevan Atlantilta peräisin. Sen päällä oli rapeaa sipulia lastuina ja vinaigrette oli kauniin vihreää. Kala oli todella hyvänmakuista, emmekä yhdenkään suupalan aikana miettineet ruotoja. Tämä annos oli minun suosikkini menusta. Sen kanssa siemailimme italialaista valkoviiniä. Kaadot olivat muuten oikein sopivan kokoisia (lue:pieniä), eikä viinilaseja kinostunut pöydälle.

Kala-annoksen jälkeen saimme pienet kupposet sitruksista sorbettia, meiltä meni kyllä ohitse mikä hedelmä oli kyseessä, mutta suuta se raikasti kivasti.

Pääruoka-annoksen nimi oli simppelisti LAMB ja sen syömiseen käytettiin pientä lihaveistä, joka oli ollut koko aterian ajan kiiltäväksi öljytyn pikkukiven päällä pöydällä. Liha oli niin mureaa, ettei niin tehokasta veistä olisi edes tarvittu. Lammaspalan päällä oli endiiviä, josta minä en erityisesti pidä, ainakaan siinä kyseisessä muodossa, joten siirsin endiivikelmun syrjään. Lisäkkeenä oli jonkunlaisia ituja ja punaviini oli Italiasta, Puglian alueelta. 

CHEESE käänsi aterian loppupuolelleen ja toivoin sen olevan muutamaa erilaista virolaista juustoa. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan ranskalaista sinihomejuustoa, joka oli kuorrutettu muistini mukaan pähkinä- tai mantelirouheella. Annos oli hieman lämmin, eikä ihan niin mieluinen minulle kuin olisin toivonut. Tälle annokselle pariksi kaadettiin italialaista punaista. 

Menun viimeisen annoksen nimi oli CHAMOMILLE ja sen kanssa saimme puolimakeaa samppanjaa. Annoksessa oli raparperia ja marsipaania, vaikkemme ihan saaneet selkoa missä muodossa marsipaani oli. Tämän annoksen valttikortti oli suklaattomuus, sillä suklaa on niin usein se jälkiruoan pääaines. 

Otimme loppuun espressot ja talon omaa limoncelloa, niiden kanssa pöytään tuotiin myös pieniä makeita suupaloja. Kahvi oli oikein asiallista, joskin crema ehti kuolla, sillä suupaloja selitettiin meille sen verran pitkään. Niissä oli kummallekin yksi macaron (omani oli toiselta puolen reikäinen, liekö saanut kosteaa jostain), hillottu ja suklaalla päällystetty appelsiininkuoripala, merkillinen jäkälää muistuttuva syherö, josta en saanut selvää mitä se oli, sekä hieman suuhun pyörimään jäänyt popcorn-pallero. Paras oli pieni tryffeli, jonka minä menin harmikseni hotkaisemaan ensimmäiseksi. Limoncello oli aika ohutta ja se tarjottiin jääpalan ja sitruunaviipaleen kanssa.

Ateriaan meni aikaa noin kaksi ja puoli tuntia. Emme tarkoituksella vilkuilleet kelloa ennen kuin aivan lopussa, ettemme alkaisi tuntea kiirettä bussiaikataulun vuoksi. Illempanakin busseja meni vielä puolen tunnin välein. Lasku teki kahdelta hengeltä 344 euroa, se oli ylivoimaisesti kallein virolaisissa ravintoloissa syömistämme aterioista, mutta oli se kaikkein hienoinkin. Ravintolan ilmapiiri, miellyttävä tarjoilu, kaunis näköala merelle ja sujuva ilta saivat laskun tuntumaan vähemmän kirvelevältä. Illan aikana sali täyttyi mukavasti ja poislähtiessämme näimme myös toisen salin olevan lähes täynnä.

Annokset olivat kauniita (juustoannosta lukuunottamatta), pienen puoleisia, mutta pitkässä menussa tämä on vain etu. Pidin astioista, laseista ja aterimista, kaikki sopi toisiinsa hyvin. Minä istuin selin mereen puutuolissa, joka oli paljon mukavampi, kuin ensivilkaisulla näytti, sitä pehmusti tekoturkis. Kammenpyörittäjä istui pehmeämmässä tuolissa ja sai koko auringonpaisteisen meren näkyviinsä, jossain vaiheessa siirsimme hieman ohutta verhoa ikkunalla, ettei häntä olisi häikäissyt niin paljon. NOAn Keittiömestarin Salin ateria jäi mieleemme hyvänä kokemuksena ja kävelimme tyyntyneessä illassa bussipysäkille. 1A lähti kääntöpysäksiltään ilmeisen ajoissa, sillä viittä minuuttia myöhemmin istuimme jo kyydissä kohti keskustaa. Edulliset bussimatkat kompensoivat kallista ateriaa, kun emme joutuneet käyttämään taksia. 

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Kävelimme vielä hotelliin vanhan kaupungin kautta ja se olikin mukavaa, sillä sen verran täyteen tulimme kuitenkin ateriasta.