Kotimatkalla

melkein kaikki laivan matkustajat kannella nauttimassa auringosta

Kotimatka on suhteellinen käsite. Jokaisella matkalla on lakipisteensä, se hetki josta alkaa tuntua, että ollaan kotimatkalla. Tämänvuotisen matkan lakipisteen saavutimme Peak Districtillä Bakewellissä, kun Eroica Britannia oli ohitse ja käänsimme auton nokan kohti etelää. Töiden alkuun oli tasan viikko ja kotona oli tarkoitus olla pari päivää ennen arkeen paluuta. 

Paluumatkamme oli monenlaisten onnekkaiden sattumusten ja läheltäpititilanteiden sarja, josta ei dramaattisiakaan vaiheita puuttunut. Suuri tekijä lienee ollut hyvä tuuri, sillä olimme juuri sopivasti muutaman askeleen edellä, vaikkemme sitä tietenkään sillä hetkellä tienneet. 

Emme joutuneet yli vuorokauden mittaiseksi äityneeseen Lontoon kehätien ruuhkaan, vaan selvisimme siitä tunnin pysähdyksellä. Ylitimme Kanaalin noin puolta vuorokautta ennen kuin laivareitit ja tunnelin liikenne jumiutuivat kahdeksi vuorokaudeksi  ja sitä myöten niin Ranskan kuin Englannin puolen moottoriteiden liikennekin satamien läheisyydessä. 

Moottoritiellä Belgiassa katsoimme vierestä, kun auto ajoi liikennettä jakavan korokkeen päälle, mutta onneksemme pysähtyi kaiteelle, eikä kylkeemme. Pelottavin tilanne sattui Saksassa moottoritiellä, jolloin eteemme ilmeisesti jostain rekasta putosi jokin rautakappale. Se kalahti automme pohjaan ja siitä takana-ajaneen auton tuulilasiin. Ajoimme liittymään ja tarkastelimme tuhoja. Tuntuvasti pelästynyt nuori saksalaismies näytti, miten ruostunut rautaesine törrötti hänen autonsa tuulilasissa, auton sisus oli hienossa lasimurskassa, mutta haavaakaan hän ei ollut saanut. Kammenpyörittäjä auttoi miestä teippaamaan tuulilasia sen verran, että mies saattoi ajaa viimeiset kilometrit kotiinsa. Hän toivotteli meille hyvää kotimatkaa ja sanoi olleen hauska tavata. Hauskuus on myös välillä melko suhteellinen käsite, tällä kertaa se kuulosti niin absurdilta, että purskahdimme kaikki nauruun. 

Ehdimme Lyypekkiin vuorokautta aiemmin kuin olimme aluksi laskeneet, joten saatoimme viettää vielä pienen lomasen lempikaupungissamme (tosin emme tiedä saksalaista kaupunkia, josta emme pitäisi). Teimme ostoksia, söimme hyvin, kävelimme kesäisiä katuja ja vierailimme monessa, aiemmin sivuuttamassamme kirkossa. 

Laivamatka Travemündesta Helsinkiin oli ihanan tapahtumaköyhä. Tuntui mukavalta vain lipua kohti Suomea, syödä, nukkua ja syödä taas. Merenkäynti oli olematonta ja laivan lähes tyhjä. Kyseessä oli kesän kalliimman aikataulukauden ensimmäinen vuoro. Edellisillan laiva oli ymmärtääkseni loppuunmyyty, tai sitten vain Grimaldi ei tahtonut myydä minulle matkaa, kun yritin päästä läpi firman online-myyntisivun sokkelikkoa matkan alussa. 

Lauantaina päivällä kuulimme TomTomin sanovan viimeisen kerran Olet saapunut päämäärään ja Kammenpyörittäjä käänsi auton kotipihaamme. Myös festarireissulla ollut kotimies oli palannut etuajassa, mikä ilahdutti minua suuresti. Muuten olisin jännittänyt iltaan asti pojan paluuta ensimmäiseltä pitemmältä autoreissultaan. Tein hiljaisen periaatepäätöksen nyt lakata huolehtimasta niin paljon, mutta luultavasti päätös ei pidä ensi maanantaita pidemmälle, sillä silloin poika astuu Kajaaniin vievään varusmieskuljetusbussiin. Tämän äidin toinen väpätyspäivä on tiedossa, toivoakseni tällä kertaa sujuu helpommin. 

Viime päivät ovat täyttäneet kotiintuloon liittyvät normaalit proseduurit, pyykinpesut, tilusten tutkimiset, tuliaisten purkamiset ja ruohonleikkuut. Nettiyhteytemme oli poikki talosta eiliseen iltaan asti, mutta nyt sekin on saatu kuntoon. Olimme eilen jo töissäkin ensimmäistä vuoroa, eikä ihan kaikki ollut taaskaan unohtunut, vaikka olimmekin tehokkaasti neljä viikkoa ajattelematta työasioita. 

Ensi lauantaina alkaa viides Ranska-haasteemme, kun vuoden tärkein pyöräilytapahtuma, Tour de France starttaa. Tiedossa on tiivis kolmeviikkoinen, jonka aikana pyrimme kokkaamaan ranskalaista ruokaa kilpailun jokaisena ajopäivänä. Olen onneksi siitä helppo ihminen, että lempijuttuni on aina se, joka on juuri alkamassa. Nytkin tuntuu mukavalta ajatus syventyä ranskalaiseen ruokakulttuuriin taas pitemmäksi aikaa.  

Tämän postauksen loppuun liitän muutamia kuvia reissun viimeiseltä viikolta. Kuvia kertyi matkalta Kammenpyörittäjän Nikoniin kolmatta tuhatta, minun ja Opiskelijan kameroihin huomattavasti vähemmän. Viisas kävisi kuvat pikimmiten läpi ja järjestäisi ne asiallisesti kansioihin koneelleni. Ei taida asua sellaista viisasta meillä.

Canterburyn katedraali (Unescon maailmanperintökohde), Dealin linna ja Doverin valkoiset kalliot

Lyypekkiä, joka kuuluu Unescon maailmanperintölistalle

Lisää Lyypekkiä