Mistä sitä aloittaisi?

Siinähän ne ovat tärkeimmät nähtävyydet yhdellä silmäyksellä

Muistini ei ole enää entisensä. Toivon sen johtuvan siitä, että olen nyt nauttinut elämästä pitempään kuin aiemmin, muistettavaakin on enemmän. Vielä kymmenisen vuotta sitten muistin erityisen hyvin kaikki matkat, muistin vuosiluvut, päivämäärät ja reitit, muistin ne aivan leirialuieden ja niiden saniteettitilojen tarkkuudella. En kaipaa sellaista tarkkuutta, holkkumaa saa olla, mutta muistaisin mielelläni hieman tarkemmin milloin viimeksi olimme Berliinissä. Toisaalta ongelma on ratkaistu sillä, että ajattelen asiaa vasta nyt ja vastaus on eilen.

Vaikka kronologisuus on minusta mukavaa ja tärkeääkin, tällä kertaa matkakertomukset tulevat blogiin hieman sikinsokin. Päässäni on hauska sekamelska, jonka järjestelemiseen tarvitaan juuri tällainen sateinen vapaapäivä, aivan omiaan postausten kirjoittamiseen. Samalla hoituvat matkapyykit ja tuliaisten järjestäminen. Jospa viimemainituille ei tällä kertaa kävisi, kuten aiemmin kerroin.

Tavallisesti aluksi on yksi syy matkustaa jonnekin ja sen ympärille keittelemme matkasopan, jossa on monia syitä ja seurauksia. Tämän Berliiniin suuntautuneen matkamme varsinainen syyllinen oli humppa. Kun saimme päätettyä, mitä Eläkeläisten kiertueen keikkaa menisimme katsomaan, päädyimme ostamaan lentoliput Berliiniin.

Demi Mooren kaksoisolento

Tämän matkan järjestelyt lepäsivät lähes kokonaan Kammenpyörittäjän harteilla. Minä tiesin lähtiessä vain muutamia speksejä ja se oli oikeastaan tosi mukavaa. Totuus on kyllä se, että minulle oli kerrottu kaikki asiat, useimmat useampaan kertaan, mutta jostain syystä halusin olla nyt enemmän mukana, kulkea perässä. Katsoa minne päätyisimme.

Aiemmista Berliini-vierailuistamme poiketen meillä ei ollut nyt autoa käytössä ollenkaan, ei omaa eikä vuokra-autoa. Kammenpyörittäjä oli ostanut meille etukäteen The Berlin WelcomeCardit. Hän sai niitä varten voucherin etukäteen sähköpostiin ja kupongin vaihdoimme Tegelin lentoasemalla varsinaisiin lippuihin. Liput leimattiin ensimmäisellä bussimatkalla ja  ne olivat voimassa siitä hetkestä viisi vuorokautta. Lippumme olivat laajemmalle matkustusalueelle, joten ei tarvinut miettiä joukkoliikenteen rajoja, vaan kuljimme mielinmäärin junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla. Sen lisäksi, ettei matkustamisessa tarvinut enää huolehtia matkalipuista, saimme alennuksia pääsymaksuista joillakin nähtävyyksillä. Myös joissakin ravintoloissa olisi saanut alennusta, muttemme käyttäneet lippua siihen tarkoitukseen. Mukana tuli kattava kirjanen lipun suomista eduista. 

Kammenpyörittäjä oli varannut myös majoituksemme. Perille pääsi matkalaukkujenkin kanssa suhteellisen helposti. Aluksi ajoimme lentoasemalta bussilla lähemmäs keskustaa ja sitten metrolla muutaman sadan metrin päähän hotellista. Kyseessä on ketjuhotelli, oikein mukava ja siisti. Meillä oli kyllä melkoisen pieni huone, mutta mahduimme sinne aivan hyvin. Hotellin aamiainen oli oikein hyvä pöytiin tarjoiltuine kahveineen, lämpimine ja kylmine ruokineen ja mukavine vaihteluineen eri aamujen valikoimissa. Hotellin sijainti oli mitä mainioin, tosin Berliinissä joukkoliikennettä on niin paljon, että kaikkialle pääsee suhteellisen helposti.

Ensimmäisenä iltana tutkimme hotellin lähistöä ja kävimme syömässä vilkkaassa oluttuvassa perisaksalaisen aterian, jossa krumeluurit olivat minimissään. Vaikka listalla oli kilon palanen possunlihaa, jätimme sellaisen tilaamatta ja otimme kumpikin makkara-annokset erilaisin perunoin. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun annokset ja oluet olivat jo edessämme ja päivän aikana kerätty nälkä siirtyi. Ateria oluineen maksoi kahdelta kolmisen kymppiä. Läheiseen pöytään tilattiin se kilon pala possua. Kaikki kolme pöydässä istujaa kävivät lihapalan kimppuun, eikä siinäkään kyllä kauan nokka tuhissut, kun jo pyyhkivät suupieliään ja tilasivat toiset litran oluet. 

Perjantaina keräsin vivofit-aktiivisuusrannekkeeseeni hyvän määrän askelia, sillä olimme liikkeellä koko päivän. Hotellin kelpoinen aamiainen vatsoissamme lähdimme aurinkoiseen aamuun kävelemään. Ensimmäisillä kahveilla kävimme The Barn-nimisessä kahvilassa. Tilasimme cortadot ja olikin kiinnostavaa nähdä, miten se laskettiin laseihin ja millaista maitoa siihen käytettiin. Istahdimme ulos kadun varteen juomaan mainiot kahvimme. Oman kylämme ainoa kunnon kahvila, Coffea myy The Barnin kahveja. Firman oma paahtimo oli jossain lähikorttelissa, mutta sinne pääsy olisi pitänyt sopia etukäteen.

Seuraaville kahveille kävelimme hiljaisia katuja pitkin ihaillen erilaisten gallerioitten ja pikkuliikkeiden ikkunoita. Seudulla oli monenlaista taidetoimintaa, klubeja ja työpajoja. Joimme hyvät espressot Espresso Ambulanz-nimisessä kahvipuodissa.

Seuraavaksi suunnistimme metrolla lähelle KaDeWe-tavarataloa, jossa kävimme jollain muinaisista Berliinin vierailuistamme. Muistimme sen olevan astetta tai kahta Karstadteja ja Kaufhofveja fiinimpi ja niin se olikin. Perjaintaina puolilta päivin tavaratalo oli todella hiljainen, kiertelimme herkkuosastoilla ja poikkesimme samppanjabaariin lasillisille. Muuten ostimme vähän tuliaisia nuorisolle, kinkut ja juustot eivät olisi olleet nyt järkeviä ostoksia, olihan sää niin kesäinen.

Kaupoissakäymisen jälkeen jatkoimme kaupunkikierrosta kaupungin itäisempään osaan. Berliinin muurin murtumisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Muuri on kuitenkin vielä jollain tasolla olemassa vuosikymmeniä jaettuna olleessa kaupungissa. Se näkyy rakennuskannassa, samoin se näkyy erilaisina muistomerkkeinä ja katuihin tehtyinä kiveyksinä ja laattoina, sekä matkamuistokauppojen valikoimina.

 

Muutamiin kohtiin muuria on tarkoituksella jätetty ja ne ovat olleet taiteilijoiden ja myös töhertäjien käytössä murtumisesta lähtien. Kävimme katsomassa samaa muutaman sadan metrin pätkää muuria ja siellä oli paljon muitakin matkailijoita, myös selfiekeppisojottelijoita. Hienojen poseerausten lisäksi näimme puhelinten pudottelua ja kuulimme sitä seurannutta sadattelua eri kielillä.

Koska olimme aivan lähistöllä, kävimme myös moikkaamassa Jokisen Pekkaa, joka oli jo järjestelemässä illan humppakeikan Jokisen Valintaa Astrassa. Saksassa monet entiset valtavat teollisuusrakennukset ovat nykyään kulttuurikäytössä. Niissä ei näe puunattuja penkkirivejä, eikä muutenkaan hienostella, vaan rakennukset voivat olla ränsistyneitä ja monimutkaisia piha-alueiltaan ja sisätiloiltaan. Astrassa tosin oli melkoisen suuri sali, sinne oli tulossa illalla yli 800 humppaajaa. Jätimme Pekan hommiinsa ja jatkoimme kahvikiertuettamme.

Kammenpyörittäjä osallistui Steel Vintage Bikes Cafén joukkorahoitukseen, joten pitihän meidän käydä hänen omaa kahvilaansa katsomassa. Pääsimme myös kurkkaamaan näyttelytilan ja työpajan puolelle. Harmi, ettei juuri Alex ollut paikalla, hänet Kammenpyörittäjä tapasi kesällä Eroica Britanniassa. Alex oli kuuleman uudessa saksalaisessa vintagepyöräilytapahtumassa, VeloClassico Germanyssa.

Kolmansien kahvien jälkeen arvelin, etten taitaisi ottaa sinä päivänä enää kahvia, mikäli mielisin nukkuakin vielä. Ajoimme raitiovaunulla mukavaa kaarireittiä lähemmäs majoituspaikkaamme ja pidimme tauon ennen keikalle lähtemistä. Ruokailunkin kuittasimme lähikaupan eväillä, sillä seuraavan päivän ruokaspektaakkeli vaati jo henkistä ja fyysistä valmistautumista.

Iltasella metro oli täydempi kuin päivällä, mutta missään vaiheessa Berliinin joukkoliikenteessä ei tullut ahdistavaa oloa. Kukaan ei juossut metroasemilla, eikä niiden rapuissa, ei ollut tunkemista ulos tai sisään juniin ja tunnelma metrossa oli koko ajan hyvin rauhallinen. Illalla joillakin oli mukanaan olutpullo, mutta eipä tuo ketään häirinnyt. Kulkeminen tuntui hyvin turvalliselta ja mukavalta. Kävelimme lyhyen matkan metroasemalta keikkapaikalle ja saavuimme siinä vaiheessa, kun Jokisen Valinnan edessä oli mitä kiihkein ostosruuhka. Astran sali oli vielä melkeinpä tyhjä ja bändi aloittikin syystä tai toisesta keikan melkein kolme varttia myöhässä. Sitten humpanjytke olikin totutunlainen. Väkeä oli salin täydeltä ja tuttuun tapaan saksalainen yleisö humppasi erittäin hallitusti, mutta iloisesti. Meillä oli ollut yli vuoden livehumppatauko, joten kyllä annoksen tarpeessa olimmekin. Meistä rumpalikin on ottanut hyvin paikkansa, vaikka Kristiania vieläkin hieman kaipaamme, etenkin hänen spiikkejään.

Paluumatka metrolla hotelliin oli niinikään hyvin leppoisa jopa näin keski-ikäisten kulkijoiden mielestä. Vieressämme sattui istumaan pari suomalaisneitoa viinipulloineen, heillä oli suuri tarve esitellä ajatuksiaan piimänjuonnista niin suomeksi kuin englanniksikin. Olisin mielelläni kuullut kuinka saksa olisi heiltä sujunut. Ensimmäinen täysi Berliini-päivä oli päätöksessä, kun puolenyön aikaan kömmimme hotelliin.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat-välilehdelle, josta löytyvät myös muut humppa-aiheiset postauksemme.