Menestyksekäs viikko keittiöpeikkometsällä - Campakeittiön karjalanpiirakat

Nyt on metsästyskausi kiivaimmillaan myös Campakeittiössä. Viikon kuluessa täällä on valmistettu mystistä choco flania, keitelty olminakeista siskonmakkarakeittoa ja nyt paistettu elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat. Ei mikään turha viikko!

Karjalanpiirakat vaativat huomattavan paljon esityötä, täytyi verrytellä valmistamalla riisipuuro ja tutkimalla blogaanien karjalanpiirakkapostauksia. Luin monta tätä pelkoa ja kunnioitusta herättävää aihetta koskevaa postausta vuosien varrelta. Yksi niistä on jopa siltä ajalta, kun en vielä itse blogannut, mutta muistan lukeneeni sen, muistan sen pienen munamiehen. Hän ei ole enää niin pieni.

Munamies, munavoi ja karjalanpiirakat vuodelta 2011

Itsetehdyt karjalanpiirakat vuodelta 2012

Savolaisen karjalanpiirakkakurssi vuodelta 2013

Karjalanpiirakat ja pääsiäinen jolloin mikään ei onnistunut vuodelta 2014

Maailman parhaat karjalanpiirakat vuodelta 2015

Näillä kaikilla neuvoilla ja hyvällä itseluottamuksella lähdin leipomaan. Keitin eilen haudutuspadassa riisipuuron, siinä se tulee aivan itsestään, ei pala pohjaan eikä pehmeämpää puuroa ole nähty. Tein summamutikassa puuron neljästä desistä riisiä ja sitä oli melko sopivasti. Noin 2 dl valmista puuroa jäi, sen söin tänään sokerin ja kanelin kanssa, ei tullut hävikkiäkään.

Riisipuuro karjalanpiirakoita varten

• 4 dl puuroriisiä
• 1,5 l vettä 
• 1 tl suolaa
• 3,3 dl purkki kermaa
• 2 kananmunaa 

Mittasin riisin haudutuspataan (crock-pot) ja kaadoin päälle kiehuvaksi kuumennettua vettä. Laitoin padan high-asetukselle 4 tunniksi  (laita pata low-asetukselle jollei ole hoppu). Kävin välillä maistelemassa riisin kypsyyttä. Kun vesi oli imeytynyt riisiin ja purutuntuma kypsä, lisäsin pataan purkin kermaa ja suolaa, sekoitin kunnolla. Jätin padan vielä lämpimänäpito-asetukselle. Puuro oli syömävalmista nyt, mutta koska minä tarvitsin puuroa piirakoita varten, kaavin sen kannelliseen astiaan ja jätin jäähtymään peiteltynä ulos yön ajaksi. 

Aamulla otin puuron sisälle ja lämmitin sitä pikkuisen. Erotin siitä noin kolmanneksen toiseen astiaan, koska en oikein tiennyt kuinka paljon sitä menisi piirakoihin. En oikein tiennyt paljonko edes saisin askarreltua piirakoita. Sekoitin kananmunat puuroon.

Karjalanpiirakoiden kuoritaikina

• 6 dl vettä
• 8 dl puolikarkeita ruisjauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl suolaa

Piirakoiden kuoria varten lunttasin ohjeen Jonnalta. Laitoin ensin esille kaikki tarvikkeet. Levitin uunipellit ympäri keittiötä (minulla ei ole koskaan laskutilaa tarpeeksi) ja kuumensin uunin 275 asteeseen. Sen kuumemmaksi uuniamme ei saakaan. Nostin leivinlaudan keittiötasolle, otin esille kaulimen, taikinakaapimen ja pienen kulhon ruisjauhoja kaulitsemista varten. Olin lukenut jokaisesta aihetta käsittelevästä postauksesta, että jauhoja pitää olla leivinlaudalla runsaasti. 

Mittasin taikinan ainekset isoon kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi, lisäsin hieman vehnäjauhoja, sillä taikina jäi hieman liian pehmeäksi ja tahmeaksi. Kumosin taikinan erittäin anteliaasti jauhotetulle leivinlaudalle ja pyörittelin taikinasta pitkulaisen pötkön. Jaoin sen ensin puoliksi ja nostin toisen puolikkaan takaisin kulhoon ja peitin sen suihkumyssyllä. 

Jaoin taikinakaapimen terävällä reunalla ensimmäisen taikinapötkön noin samansuuruisiin paloihin, jotka nostelin laudan reunalle jauhojen päälle, peitin ne suurella halki leikkaamallani paksulla muovipussilla. Otin palan kerrallaan ja pyöritin sitä käsissäni pieneksi palloksi, nämä olivat pienen lihapullan kokoisia. Painoin pallon jauhoiseen pöytään ja taputin sitä hieman litteämmäksi. Kaulitsin sitten pallosen kerrallaan niin suureksi ja ohueksi soikeaksi levyksi kuin osaisin. Kaikista tuli hieman erimuotoisia, mutta ei se haittaa. Nostin kullekin taikinaletulle ruokalusikallisen puuroa ja levitin sitä pitkulaiseksi. 

Sitten seurasi vaikein osuus, eli rypytys. Minä en muista, että meillä olisi koulussa kotitaloustunnilla tehty karjalanpiirakoita. Voi olla, että kovalevyni on joskus resetoitu sen verran tarkkaan, että muistikuvat ovat lopullisesti kadonneet. Sen kyllä muistan, miten vessanpönttö opetettiin pesemään ja keittiöpyyhkeet taittelemaan. Minä tein nyt rypytyksen vähän miten sattuu, käänsin taikinaa molemmilta reunoilta keskelle ja menin piirakan reunoja myöten kummaltakin puolelta yhtä aikaa niin, että olin piirakan päässä yhtä monen rypyn jälkeen. Noin, suunnilleen, ainakin parissa piirakassa. Päätyjen rypyt taitoin hieman sisäänpäin. Nostin nämä individualistiset piirakat uunipellille (ilman leivinpaperia, sillä tavallinen leivinpaperi ei kestä 275 asteen lämpöä kärähtämättä) ja paistoin piirakoita 13 minuuttia. Siinä ajassa ne saivat mukavasti pieniä ruskeita pilkkuja puuron pintaan. Jätin piirakat hetkeksi pellille ja jatkoin seuraavan erän tekemistä.

2/5 taikinasta tein aika pieniä piirakoita, joita mahtui pellille 16 kappaletta. Koska en ole luonteeltani kovin kauan saman aiheen parissa viihtyvä, tein lopusta taikinasta paljon isompia piirakoita, melkein kämmeneni kokoisia. Ja yhden ihan todella ison, jos joku jättiläinen sattuisi juuri tänään tulemaan meille kylään. Näitä isompia piirakoita tuli kaikkiaan 16 niitäkin. Tai ehkä sekosin laskuissani. Ainakin niitä tuli tarpeeksi. Puuro meni ihan viimeistä riisiä myöten, jouduin ottamaan vähän lisää varapuurostani, mutta onneksi puuro ei loppunut kesken.

Kuumensin kattilassa kolme desiä vettä ja lisäsin sinne sulamaan noin 100 g voita ja kastoin tässä seoksessa piirakat ja ladoin ne voipaperilla vuorattuun uunipannuun, peitin piirakat vielä toisella arkilla voipaperia ja muutamalla keittiöpyyhkeellä. Piirakoista tuli mukavan pehmeitä ja maistuvaisia. 

Tälle ressukalle ei tarvitse kertoa, miten surkean näköinen se on, söin sen jo

Mitä ulkonäköön tulee, niin ovathan nuo aika säälittävän näköisiä, erikokoisia ja kuorikin on melko paksu, jauhoni oli melko karkeaa. Mutta suola on kohdallaan, puuro pehmeää, eikä kuohunutta. Rypytyksessä on vielä opettelemista, pitäisin enemmän sellaisista rypyistä, jotka eivät ole teräviä, mutten osannut sellaisia sommitella. Kaikkiaan voin sanoa, ettei karjalanpiirakoiden tekeminen ole ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin. Hieman työlästä ja sarjatyötä vaativaa. Olisi mukava tehdä näitä jonkun puheliaan kaverin kanssa, sellaisen joka vielä osaisi tekniikan kunnolla. Kiitos blogaanit kannustuksesta eilisessä omenaruusupostaukseni kommenteissa, kunnon yllytys on aina paikallaan!

Eilen katsoin ihanan ruokaelokuvan Haute Cuisine (alkuperäiseltä nimeltään Les saveurs du Palais), josta kirjoitin pienen postauksen sen ollessa Suomessa elokuvateatterilevityksessä. Nyt se osui silmääni Netflixistä, kun etsin jotain kivaa katsottavaa. Toisella katsomisella elokuva on vieläkin parempi ja kirjoitin ylös ruokien nimiä. Tahtoisin todellakin tehdä sellaisen lohella täytetyn savoijinkaalin kuin Hortense-rouva teki Ranskan presidentille. Suosittelen edelleen tuota elokuvaa ruoasta ja rauhallisista elokuvista pitäville, jos Netflix on ulottuvillanne. 

lainakuva

Mietin tässä mitä keittiöpeikkoja minulla vielä on. Suklaa- ja juustokohokkaat ovat sellaisia, leivonnaisissa on paljon vaativia ja monivaiheisia peikkoja. Onko teillä keittiöpeikkoja, kaadettuja tai vielä kaatamattomia? Tehdäänkö sopimus, että kaadetaan ne kaikki pois?

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.