Merellisellä minilomasella

Edit: kaupallisessa ytheistyössä, Tallink-Siljaline

Tässä postauksessa käsitellään asioita, joista emme ole maksaneet täyttä hintaa. Mikäli tämä hiertää Campasimpukkaan juuri pölähtänyttä lukijaa, voin suositella vaihtoehtoista lukemista vaikka täältä tai täältä. 

Kävimme toissakesänä (joko menneestä kesästä voi puhua viime kesänä?) Silja Symphonylla kutsuttuna syömässä silloista menu signaturea. Se oli todellinen miniristeily, laiva ei inahtanut satamasta, vaan kävimme siellä sillävälin, kun laivaa valmisteltiin iltaista lähtöä varten. Tapasimme tuolloin kutsun esittäneen yhtiön viestintäpäällikkö Marika Nöjdin ja olemme sen jälkeenkin saaneet kutsuja vastaaviin tilaisuuksiin, joissa esitellään laivojen uusia ruokatuulia medialle ja bloggaajille. Emme ole päässeet näihin rantaristeilyihin sittemmin, sillä asumme verraten kaukana, eikä ole ollut juuri tilaisuutta singahtaa Helsinkiin hyvällekään aterialle kutsun käydessä. 

Jokunen aika sitten saimme taas kutsun syömään Menu Nordicia Silja Serenadelle. Koska kyseinen ajankohta ei mahdollistanut Helsingissä käymistä, kiitin kutsusta ja toivottelin osallistujille makoisia hetkiä. Sain kuitenkin jatkopostia aiheesta, ehdotuksen lähteä meille sopivana aikana Tukholman risteilylle ja syödä siellä samainen menu Bon Vivant-ravintolassa. Tähän tarjoukseen tartuimme, sillä saimme kuin saimmekin sullottua vapaatoiveen lomakieltojen täplittämään vuorolistaan. 

Edellisestä täysiverisestä Ruotsin risteilystämme oli kulunut niin kauan, ettei meistä kumpikaan voinut muistaa asiaa kuin noin viiden vuoden tarkkuudella. Mietimme, että oliko meillä tuolloin mukana jo kaksi lasta, vai vasta yksi. Työhön liittyviä vuosikokousmatkoja kilpailijan punaisilla laivoilla ei niitäkään jostain syystä muista kauhean tarkkaan (se meri-ilma, tiedättehän). 

Viime maanantaina tuntui suorastaan eksoottiselta kävellä laivaan omin jaloin pientä matkalaukkua perässä vetäen. Olemme yleensä aina liikkeellä autolla, joka on niin kätevä ajaa suoraan laivan sisuksiin, kun laivamatka on osa pitempää reissua. Osasimme mennä jonossa muitten mukana kävelysiltaakin, osasimmepa välttää valokuvankin juuri ennen Pikku Myn ja Muumipeikon ohittamista.

Meille oli varattuna Deluxe-hytti merinäköalalla. Vähänkö tuntui luksukselta, sillä omakustanteisilla matkoilla menen aina hinta edellä, nimenomaan halvin hinta. Oli hauska katsella ulos hämärtyvään Helsinkiin laivan lähtöä odotellessa. 

Tuona menomatkan iltana sponsoroituun ohjelmaamme kuului päivällinen ravintola Tavolàtassa. Koska olimme päivällä syöneet mainion lounaan, emme olleet valtavan nälkäisiä. Niinpä valitsimme alkuun jaettavaksi Keittiömestarin leikkelevalikoiman, päivän makkaroita koskevista kohu-uutisista välittämättä. Se olikin juuri sopiva kahdelle. Minä söin pääruokana vasikanmaksaa ja Kammenpyörittäjä paistettua nieriää. Minun maksa-annokseni oli todella hyvä, pidän niin paljon maksasta, kunhan se vain ei jää pyörimään suuhun ja sille on ripoteltu juuri oikea määrä suolakiteitä. Kammenpyörittäjän nieriäkin hävisi lautaselta, mutta roomalaisia gnochheja hieman vierastimme. 

Päätimme aterian tiramisulla ja juustoilla. Tähän ateriaamme olimme saaneet 41 euron arvokupongin kumpainenkin, loput maksoimme itse. Maksettavaksemme jäi hieman yli 50 euroa, lähinnä summa koostui juomista. Tavolàtassa näytti olevan paljon lapsiperheitä ja pirteä sisustus sopikin perheravintolalle hyvin. 

Hyttiluokkaamme kuului myös erikoisaamiainen tässä samassa ravintolassa, jonka kävimmekin kuuliaisesti syömässä kumpanakin aamuna. Kiitän rapeaa pekonia ja hyvää kahvia. 

Tuona maanantai-iltana laiva näytti olevan aika hiljainen. Ilmeisesti koululaisten syyslomaviikot olivat jo olleet ja menneet, mutta ruotsinkielisiä eläkeläisiä oli suurin joukoin ilmeisesti konferenssimatkalla, niin monta nimikyltin mukaista Ovea ja Stigiä yhdessä Livin ja Signen kanssa kohtasimme laivan käytävillä ja hisseissä. Laivan viihdetarjontaan emme sen enempiä tutustuneet, mutta monenlaista ohjelmaa olisi kyllä ollut tarjolla. 

Paluumatkan iltaan kuului Menu Nordic Bon Vivant-ravintolassa heti, kun hiiohei oli huudettu ja laiva lähtenyt lipumaan kohti Helsinkiä. Olimme sopivan nälkäisiä ja odotusta täynnä. Menu Nordic viineineen maksaa 118 euroa (109 euroa Club One-kortilla). Meillä oli valmiina pöytävaraus ja 109 euron arvokuponki kummallekin. Niinpä istahdimme meille osoitettuun pöytään, minä jälleen paikan parhaaseen (lue:perimmäiseen nurkkaan selkä seinää vasten, sieltä näkee kaiken) ja tilasimme alkuun lasilliset samppanjaa. Jollei hyvä ilta ala Bollingerilla, niin millä sitten? 

Meistä huolehti kaksi huomaavaista tarjoilijaa, eivätkä he katsoneet pahalla järjestelmäkameraammekaan. Olin etukäteen varmistanut, että matkan luonteen vuoksi olisi sopivaa kuvata vähän tavallista enemmän, eikä niin ujosti kuin minulla yleensä on tapana (niin äkkiä, ettei kameraparkakaan ehdi tarkentaa). 

Alkujuomien kanssa samaan aikaan saimme leipää ja tutkittavaksemme menukortit. Pääruokavaihtoehtoja oli kaksi, joten teimme tavalliseen tapaan, toinen meistä otti kalaa, toinen lihaa. Näin saimme eteemme maistettavaksi kaikki menun ruokalajit. Kumpikin sai oman menukorttinsa ja siitä olikin mukava seurata, mitä seuraavaksi oli tulossa. Ennen ensimmäistä ruokalajia saimme pikkuiset keittiöntervehdykset, joissa oli sienisalaattia ja jotain jo unohtunutta pyrettä.

Ensimmäinen ruokalaji oli nimeltään Jerusalem Artichoke & Truffle ja sen juomaparina oli Gustave Lorentzin Crémant d'Alsace. Tarjoilijamme toivoi, että viini pystyisi pistämään kampoihin alkujuomalle, kyllä se ainakin teki parhaansa. Keitto tarjottiin koristeellisen leipäpalan kanssa ja keiton maku oli suloisen hento ja ujo. Mietimme, joko viimein alkaisi olla aika kaivaa omia maa-artisokkiamme maasta, vai vieläkö pitää malttaa mielemme. 

Toinen ruokalaji oli Arctic Char & Horseradish, nieriää, piparjuurta ja vesikrassia. Annos oli todella dramaattinen, kalan musta nahka ja puna-vihreä söherö (jolle tarjoilijan kanssa koitimme keksiä hyvää nimitystä) tekivät siitä rohkean näköisen. Laseihin kaadettiin bordeuxilaista Clarendelle 2013, Clarendelle Dillon Wines. Nieriä oli unelman kevyttä, nahka ei ollut aivan niin rapeaa, että sen olisi halunnut syödä. Tuo rapea häkkyrä toi mukavaa tekstuuria ja poltetta muuten mietoihin haarukallisiin. Pieni ceviche-osa annoksen päässä oli myös maukas sopivassa suolaisuudessaan. 

Kammenpyörittäjä valitsi pääruoakseen Hallibut & Lobsterin, jonka viinipari oli aterian alusta tutun tuottajan, Gustave Lorentzin Evidence Pinot Noir 2012. Minun lautasellani oli Venison & Juniper, eli peuraa, persiljanjuurta ja salottisipulia geneverkastikkeella. Siihen oli yhdistetty chileläistä punaviiniä, Don Melchor Cabernet Sauvignon 2010. Ruijanpallas on aika harvinainen vieras meikäläisillä lautasilla, siitä näkee heti, ettei tarvitse pelätä pieniä teräviä ruotoja, niin isosta kalasta palanen on lautasella. Eikä muutenkaan tarvinut pelätä ruotoja, kala oli erinomaisesta valmistettu ja samaa saattoi sanoa minun peurastani, kunhan sain muutaman suolakiteen ripotettua sen punaiselle pinnalle. Annoskoot olivat koko ajan sopivia, samoin pidin kattauksen lautasista. 

Ennen jälkiruokaa oli vuorossa juusto, joka tarjottiin samanlaisilta, mutta erivärisiltä lautasilta. Kylläpä lautasen väri vaikutti paljon siihen, miltä annos näytti ja melkeinpä sanoisin sen vaikuttaneen makuunkin! Juustoportin tuottama Vuohenmaito Grand Reserve paahdettujen saksanpähkinöiden ja vadelman kanssa oli kiintoisa kokemus. Pähkinöissä oli sama maku kuin lapsuuden makeissa muroissa, joiden nimeä emme muistaneet, samaan tapaan ne tarttuivat hampaisiinkin. Yksi suuri vadelma riitti maustamaan hieman ohuen makuista juustoa ja luutusimme juustopaloilla tarkkaan hunajan (tai siirapin), jota lautasella oli myös hillitysti. Tälle ruokalajille ei ollut omaa viiniään, mutta saimme sen kanssa liharuoalle valittua punaviiniä, minä pienen lisäkaadon ja Kammenpyörittäjä uuteen lasiin.

Aterian päätti Chocolate & Orange Tommasin Fiorato 2010:n kanssa. Suklaa oli moussena, appelsiini raikkaana sorbetina, mukana oli myös suklaakakun murusia.

Meille jäi ateriasta itsellemme maksettavaksi vain alkujuomien osuus. Pidän 109 euron (tai 118, jollei ole laivayhtiön kanta-asiakas) listahintaa erittäin sopivana tälle aidolle fine dining-aterialle viineineen. Oikeastaan pidän sitä edullisena. Olen edelleen iloisen yllättynyt siitä, että merelläkin saa syödäkseen näin mainioita aterioita. Tietämättömyys on täysin omaa vikaani, itsehän olen aina valinnut buffetin muita vaihtoehtoja edes tarkastelematta. Tarjoilu ja aterian tahti olivat kumpikin miellyttäviä. Ravintolassa oli hyvin tilaa tuona iltana ilmeisen vähäisen matkustajamäärän vuoksi, mutta yksi suuri, osin lapsista muodostunut ryhmäkin ravintolassa aterioi. Lapsiasiakkaat näytettiin ottavan hyvin vastaan, he saivat samat keittiöntervehdykset kuin aikuisetkin ja varsinaiset ruoat näyttivät olevan mainiosti lasten makuun soviteltuja. 

Kiitämme Tallink Silja Line-yhtiötä sujuvasta matkasta, hyvistä aterioista, mukavasta hytistä ja mahdollisuudesta pistäytyä, vaikkakin pikaisesti, Tukholmassa. Sinne täytyy kyllä ehtiä paremmalla ajalla, omalla rahalla uudelleen, nopeammin kuin 10 vuoden kuluttua. Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Muista minilomasemme  vaiheista  seuraavissa postauksissa,  niissä on luvassa  lounaat Juuressa ja Olossa,  sekä muutamia Tukholma- ja Helsinki-kuvia.