20 000 askelta Tukholmassa

Edit: kaupallinen yhteistyö, Tallink-Siljaline

Merellisen minilomamme bonus oli muutama tunti Tukholmassa. Kävimme aikoinaan (silloin nuorina) useinkin Tukholmassa. Se oli jännittävä, suuri kaupunki, jossa oli paljon hienoja kauppoja, siellä sai ajaa metrolla ja katsella kauppojen ikkunoissa olevia kookospullia. Kungens Kurvan IKEA oli mahtava uusi maailma ja pienen volkkarini takakontti oli tarkkaan pakattu täyteen meillä vielä silloin harvinaisia sisustus- ja keittiökamppeita. 

Sittemmin Tukholma jäi paitsioon, matkustelimme muualla, kauempana ja nyttemmin laivalla usein Tallinnaan. Olen kyllä usein ajatellut, että nyt kun tohdin mennä vaikka minkälaisiin ravintoloihin, olisi Tukholmakin hyvä ruokaintoilijan matkustuskohde. Kun tutut blogaanit ovat käyneet Tukholmassa ja syöneet siellä itsensä onnentaivaisiin, minunkin tulee mieliteko päästä kunnolla ajan kanssa Tukholmaan. 

kyllä tuolla viitsisi asua

Nyt meillä oli kuitenkin vain kuutisen tuntia aikaa. Heti kun laiva alkoi olla perillä Tukholmassa menimme aulaan odottamaan ulospääsyä. Se  olikin metkaa, kun on tottunut aina tulemaan autolla ulos laivasta. Nyt piti seisoa ruuhkassa ja odottaa, että se kulkusilta viimein osuisi kohdalleen ja päästäisi meidät vapaiksi. Mutta ei vaan meinannut osua. Höpsöä miten varttitunnin odottelu meinaa saada mielen ärtyiseksi. 

1980-luvun alkupuolelta muistan, että  kävelin aina metroasemalle Värta-satamasta. Aseman nimi on Gärdet, enkä ollut silloin varma, kuinka se lausutaan. Tavanomaisella ujon tytön mentaliteetilla ostin aina paluumatkalla kalliimman lipun kauempana olevalle asemalle, sillä sen nimen osasin sanoa. Nyt olimme ostaneet metroliput jo laivan infosta, oi miten kätevää! En vieläkään tiedä, kuin Gärdet lausutaan. 

Satamassa on menossa suuria rakennustöitä, joten Serenade täytyi tällätä laituriin tavallista kauemmas, kävelimme lasitettuja käytäviä varmaan melkein kilometrin ennen kuin olimme ulkona terminaalista. Sitten olikin helppo suunnistaa oluttölkkien mukaan kohti asemaa, ilmeisesti monia laivamatkustajia oli merkittävästi janottanut matkallaan. Oli siellä muitakin opasteita. 

Nyt kun mielessä oli vielä kirkkaana Berliinin metro ja sen käyttömiellyttävyys, niin samaa saattoi sanoa Tukholman metrosta, ei rynnimistä, emme sattuneet metroon ruuhkaisina aikoina ja pääsimme kumpaankin suuntaan mukavasti ja helposti. 

Tämän osasin lausua jo 80-luvulla

Meillä oli kummallakin selässämme pienet reput siltä varalta, että sattuisimme löytämään jotain mukavaa ostettavaa. Kävimme tutuissa kaupoissa, hassua miten NK ei tuntunut enää niin suurelta tavarataivaalta kuin viime vuosituhannella pikkukaupungin kasvatista. Niin moni asia on jo nykyään saatavilla Suomessakin ja olemme käyneet sittemmin niin monessa tavaratalossa, että melkein kaikki on jo nähty. Tai tarpeellinen ostettu.

Kammenpyörittäjä halusi käydä Bianchi Café & Cycles-kahvilassa ja se olikin kiva paikka. Meillä oli vielä vatsat täynnä laivan aamiaisesta, joten tilasimme vain espressot ja lasilliset proseccoa. Pienen pyöräliikkeen kahvilan sijaan kyse olikin vilkkaasta brunssi- ja lounaspaikasta, jossa todella kävi kuhina. Olisi ollut hauska syödä siellä kunnon brunssi. Bianchit olivat kauniita ja celestenvärisiä, mutta kuulema Steel Vintage Bikes Café oli vielä parempi, omistaahan Kammenpyörittäjä siitä ohuenohuen viipaleen. 

Vanhan kaupungin kaduilla oli enemmän matkailijoita, kuin keskustan kauppakaduilla, mutta kovin vilkasta ei kaupanteko niilläkään ollut. Se oli positiivista, ettei joulua mitenkään vyörytetty silmille Tukholmassa lokakuun viimeisellä viikolla. 

Koska museo päivässä pitää mielen virkeänä ja meillä oli vielä aikaa sopivasti, kävimme katsomassa Moderna Museetin tämän hetkisiä näyttelyitä. Museo sijaitsee kauniilla Skeppsholmenin saarella ja sinne on lyhyt matka kävellä keskustasta. Näyttelyssä oli mielenkiintoista nykytaidetta, vaikken aina olekaan kovin innostunut merkillisistä installaatioista tai videotaiteesta. Näyttely leikitteli valoilla, väreillä ja liikkeellä. Me ihmiset olimme osa taideteoksia, kun heijastuimme seinille ja lasipallon puolikkaiden kautta seuraavaan saliin, tai olimme kaikki merkillisen värisiä kävellessämme keltaisen valon täyttämän huoneen läpi. 

Vaikka piipahdus Tukholmassa jäi lyhyeksi, se palautti mieliimme, miksi niin mielellämme olemme siellä käyneet. Toivottavasti seuraava, pitempikestoinen vierailu ainakin yhdellä illallisella toteutuu lähiaikoina, tai ettei siihen ainakaan kulu kymmentä vuotta.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme. 

Ei sellaista paikkaa, etteikö Kammenpyörittäjä löytäisi pyörää kuvattavaksi!