 |
| kahdestaan |
Tänään heräsin tyhjään taloon. Havahduin monta kertaa yön aikanakin ja muistin, ettei täällä ole muita kuin minä. Se tuli uniinkin ja tuntui, että tiedostin tavallista paremmin ulkoa kuuluvan tuulen huminan ja vesipumpun käynnistymisen ja sammumisen, kun naapurissa oli jo aamutoimet menossa. Pian Kammenpyörittäjä saapui töistä ja kuiskasi tavalliseen tapaansa hyvänhuomenen toivotukset, vaikka olisi voinut puhua ihan ääneenkin. Olimme kahdestaan taas.
Yksi talon huoneista on nyt parempien polkupyörien varastona ja talvisena kasvihuoneena, toisessa on seinillä tyhjiä paikkoja, kun mieluisat taulut pakattiin muuttokuormaan. Pyykkitelineessä kuivuu vielä Opiskelijan sukkapareja ja lattialla pyörii pölypallero. Poiskannetun kirjahyllyn paikalle taidan laahata keittokirjahyllyni, jonka järjestelin maakuuhuoneeseemme muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa teemme talosta taas kahden hengen kodin, jollainen se oli aluksikin, kun sen ostimme.
Keittiöstäkin näkyy, että talon asukasluku on pienentynyt. Kaapeista ja pantrysta on nyt toiseen kertaan samalle syksylle lähtenyt nuorisoa miellyttäviä astioita ja keittiövälineitä. Yllättävän kivuttomasti luovuin kauniista jälkiruoka-astioista, tai mittalusikkasarjasta, en itkenyt mieluisan veitsenkään perään. Hyvien keittiöpyyhkeiden pinostakaan en pitänyt kiinni kynsin hampain, niistä riitti kyllä Opiskelijankin uuteen kotiin.
Siellä veljekset asuvat nyt kaupungissa, melko lähellä toisiaan. Tuntuu vielä omituiselta, etten joka päivä tiedä, mitä he tekevät. Yritän olla samanlainen aikuistuvien lasten äiti, kuin omani oli. Hän osasi irrottaa lapsistaan niin, etten tullut nuoruuden innoissani edes ajatelleeksi, että miten äiti pärjää. Äitien pitää pärjätä, heidän pitää katsoa ikkunasta, kun nuoret lähtevät ja vilkuttaa iloisesti hymyillen. Sillä tavalla äitien lapset tulevat joskus vielä käymään ja soittavat, jos menee sormi suuhun.
Voi olla, etten tee tänään ruokaa. Ehkä syömme Kammenpyörittäjän kanssa tänään vain voileipiä kahvin kanssa ja aloitamme uuden elämämme oikeine kahden hengen aterioineen vasta vähän myöhemmin. Muuten blogissa tulee hiljaista, jos syömme vain voileipiä vielä ensi vuonnakin.
 |
| nyt saamme aukaista kaikki loput luukut itse |
Olihan sulla noi Pergamonin jellonat turvana, ei tarvinnut pelätä.
VastaaPoistaVoi miten ihania noi pallot, tahtoo sellaisen!!!! Saako niitä jostain ostaa?
Joo niin on, kyllä minä pärjään :)
PoistaNuo pallot on Jokisen valinnasta, Eläkeläiset-yhtyeen verkkokaupasta, 8.12. niitä oli verkkokaupan mukaan vielä vähän jäljellä. http://www.humppa.com/jokisen-valinta/
Kiitos vinkistä, tilasin ne
PoistaIhanaa! Jokisen valinta on aivan huippu kauppa ja sen kauppias mahtava taiteilija.
PoistaOn tuo varmaan aika outo tilanne kun lapset lähtevät kotoa. On varmaan kuitenkin äidille ja isälle helpompaa, etteivät lähteet kauaksi.
VastaaPoistaOn se outoa, jotenkin on olo vähän orpo. Mutta armeija-aika kyllä jo totuttaa äitiä vähän:) Ja tuo, että asuvat kumminkin lähellä, on kivaa.
PoistaOlipa kauniisti kirjoitettu. Minun äitini taisi vieräyttää parit kyyneleet aikoinaan, mutta jotenkin sitä ajatteli että kyllä se pärjää :)
VastaaPoistaNiin sen pitää mennäkin :)
PoistaOlet todella reipas! En minäkään ymmärtänyt äitini tuntemuksia muuttaessani pois. Nyt kun lapset lähenevät kovaa vauhtia nuoruutta kohti ja ihan liian pian lähtevät kotoa, oikein pelottaa, että romahankohan mie kokonaan. Tsemppiä sinulle ja miehellesi!
VastaaPoistaOlen onneksi kuullut tänään molemmista pojista ja pian menen käymään toisen luona :) Pitää vaan varoa, ettei tunge liikaa, vaan antaa tilaa poislennähtäneille <3 Kiitos, ystävä, kerron terveisesi!
PoistaTyhjän pesän syndrooma;menee aikaa ennenkuin siihen tottuu. Minä tosin olin se joka muutti pois mutta tuntui se siltikin.
VastaaPoistaMuistan kun ajattelin noin 5 vuotta sitten, että on varmaan hienoa, kun tämä päivä koittaa ja onhan se tavallaan, kun nuoret ihmiset lähtee omilleen, mutta on se haikeaakin :)
PoistaMä oon muuttanut kotoa 17 vuotta sitten ja iskä soittaa edelleen melkein joka päivä. Edelleen se kysyy, mitäpä oot syönyt, ihan kuin en edelleenkään osais pottuja kuoria.
VastaaPoistaNythän on hyvä syy taas selata Amazonin sivuja ja tilata uudet välineet lapsille lahjoitettujen tilalle!
Eihän se vanhemmuus tietenkään veitsellä leikaten lopu:)
PoistaMinä koitan kyllä nyt olla tilailematta mitään, kun oikeasti pärjään ihan hyvin ilman kymmentä veistä tai viittätoista leikkuulautaa!