Jääkaapin takaseinä

On ollut mielenkiintoista huomata, miten paljon ja miten nopeasti  ruoka-asiat ovat muuttuneet taloudessamme toisenkin pojan muutettua pois kotoa. Kaksi vuotta sitten olimme vielä nelihenkinen perhe, kunnes Opiskelija lähti armeijaan. Sen jälkeen olemme olleet ensin pääsääntöisesti kolmehenkinen ruokakunta nuoremman veljen mentyä armeijaan vanhemman sieltä palattua. Joulukuun alusta olemme olleet sitten kaksistaan.

Kumpikaan pojista ei  ollut koskaan teininäkään suursyömäri, joka joisi suolakurkkupurkin liemetkin ja hotkaisisi pussillisen leipää alkupalaksi. Silti ostin ruokaa välillä silmämääräisesti paljon suuremmalle porukalle kuin olisi ollut tarpeen. Ruokahävikkiä tuli jonkun verran aivan omasta syystäni. 

Nyt kun menen kauppaan, etsin pienempiä pakkauksia ja mietin tarkemmin tuleeko tämä syödyksi, syömmekö me ylipäätään tätä ollenkaan. Tietyt jogurttipurkit jäävät nyt kauppaan kokonaan, samoin leikkelelaadut. Leipää ei ole enää yhtä aikaa montaa laatua, välillä ei yhtäkään. Tästä johtuen napostelen vähemmän, olenhan ikuinen leivänmutustaja. Kun leipää on vähemmän, menee juustoakin vähemmän. Olemme tosin viettäneet monet mattopicknicit tänä vuonna, kuten Instagramista joku on ehkä huomannut. Juustot vain ovat silloin vähän erilaisia. 

Nyt kun avaan jääkaapin, näen sen takaseinän. Tilanne on aikaisemmin ollut sellainen vain hetkellisesti  pari kertaa vuodessa, kun olen saanut siivottua jääkaapin perusteellisesti. Nyt ruokamäärä on hiipunut pikkuhiljaa, ei äkkinäisen raivaamisen tuloksena. Tämä on hyvä tilanne. Minun ei tarvitse nostella ensin kymmentä lasipurkkia ulos tietääkseni onko meillä avattua dijon-purkkia vai ei. 

Mukavaa (ja sitäkin tärkeämpää, järkevämpää ja oikein) on sekin, ettei kauppareissun jälkeen tarvitse ensin kaataa pilalle menneitä maitotuotteita pois saadakseen tilaa uusille maitotuotteille. Ei tarvitse sulloa uusia purkkeja kaapin takaosaan, että vanhemmat tulisivat ensin käytetyksi. Sen kun nostan uuden purkin sille paikalle, josta edellinen on jo käytetty loppuun. On vähän noloa kirjoittaa tällainen itsestäänselvyys, mutta vielä nolompaa on se, että tosiaan hukkasin ruokaa.

Eilen oli zombieviikkoni ensimmäinen päivä (yövuorojen välinen lepoaika). Lojuin sohvalla ja ajattelin, etten tee mitään ruokaa. Sitten muistin, että minullahan on jääkaapin kylmimmässä osassa kinkkusilppua. Käytin osan rasiallisesta hernekeittoon ja päätin pyhästi, että käytän loput järkevästi ennen kuin se ehtii pilaantua Nyt silppu ehti viittävaille jäähän laatikon takaosassa. Se on muuten kätevä osa jääkaapissa, sinne voi kohmeuttaa elintarvikkeita pienille nokosille, joilla käyttöaikaa siirtää vielä puoli vuorokautta, mutta raaka-aine ei ole umpijäässä, kun käytön hetki tulee. 

Sain kammettua itseni ylös sohvalta ja katsastelin, mitä muuta käyttöä kaipaavaa löytäisin jääkaapista. Ruusukaalipussi oli revennyt ja muutama pallero pyörähti vihanneslaatikon pohjalla. Niistä syntyi ajatus kinkkupiirakasta, jonka täytteeseen saisi uppoamaan yhtä jos toista. 

Upotusquiche

Pohjataikina

• 250 g vehnäjauhoja
• 120 g kylmää voita pieninä kuutioina
• 0,5 tl suolaa (jos voi on suolattua)
• 1 kananmuna
• 0,5 dl kylmää vettä

Täyte

• 150 g kinkkua silputtuna
• 2 pientä salottisipulia
• 6 ruusukaalia 
• pieni nokare voita tai liraus oliiviöljyä
• 2,5 dl kermaa tai maitoa
• 3 kananmunaa
• tikkuaskin kokoinen pala gruyèreä tai muuta voimakasta juustoa
• tuoreita yrttejä (ei ollut pakkasista johtuen)
• pippuria

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja ota esille sopiva vuoka. Minä tein omani irtopohjavuoassa. Kerää taikinan ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon. Mitä pienemmiksi kuutioiksi maltat leikata kylmän voin, sitä nopeammin saat taikinan nypittyä. Hiero aineksia sormillasi niin, että saat voin yhdistymään jauhoihin ja aineksista tulee leivänmuruja muistuttavaa. Lisää kylmää vettä sen verran, että saat taikinan muodostumaan. Taputtele se palloksi ja kääri kelmuun odottamaan jääkaappiin.

Kun uuni alkaa olla kuuma, ota taikina jääkaapista ja taputtele se vuoan pohjalle ja reunoille niin korkealle kuin taikina suosiolla riittää. Pistele pohjaan haarukalla muutamia reikiä ja aseta taikinan päälle arkki leivinpaperia. Kaada paperin päälle taikinapainoja, joiksi sopii keraamisten painojen tilalta kuivat herneet tai riisi. (voit säilyttää paperipussissa satsin herneitä tai riisiä ja käyttää niitä kerta toisensa jälkeen tässä samassa tarkoituksessa). Levittele painot tasaisesti estämään taikinan kohoamista keskeltä esipaistamisen aikana.

Esipaista taikinaa 15 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja siirrä painot paperin kulmista pitäen syrjään jäähtymään ja laita vuoka vielä viideksi minuutiksi uuniin. Nosta taas vuoka uunista ja jätä jäähtymään.

Esipaistamisen aikana ehdit valmistella täytteen. Silppua sipuli ja leikkaa siistityt ruusukaalit viipaleiksi. Pehmitä sipulia ja kaalia hetkisen pannulla voissa tai öljyssä. Raasta juusto ja silppua kinkku, mikäli se ei vielä ole pienittyä. Sekoita kulhossa kananmunat ja kerma tasaiseksi. Jos sinulla on yrttejä, ota valmiiksi vaikkapa vähän tuoretta timjamia, se sopii kinkun kanssa hyvin. Me emme ole voineet pakkasten takia tuoda kaupasta mitään yrttejä, eivätkä kuivatut yrtit nyt innostaneet minua.

Kuumenna uunia hieman kuumemmaksi, 200 asteeseen. Levitä kinkkusilppu, sipuli-kaaliseos ja juustoraaste (sekä yrtit) taikinan syvennykseen. Kaada päälle kerma-kanamunaseos. Paista noin 30-40 minuuttia riippuen siitä kuinka paksulti täytettä on. Kun pinta on kauniin värinen, eikä täyte ole enää vetelää, ota piirakka uunista ja anna jäähtyä ainakin sen verran, ettei kieli pala, mutta parasta tällainen piirakka on melkein huoneenlämpöön jäähtyneenä. 

Toinen, pieneltä kuulostava hävikintorjunta eiliseltä oli limeliköörin tekemisestä jääneen limettimehun käyttäminen. 

Limettiposset kahdelle

• 2 dl kermaa
• 0,75 dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5-0,75 dl limettimehua

Tällä kertaa minulla ei ollut sitruksen kuorta raastettuna, olinhan käyttänyt kuoret liköörinteossa, oli vain ylijäämämehu. Siitäkin tuli makua aivan riittävästi.

Ota esille sopivat annosastiat, tästä annoksesta tulee kaksi vähän yli desilitran jälkiruoka-annosta. Mittaa kattilaan kerma, sokeri ja vaniljatahna. Jos käytät kokonaista vaniljatankoa, tähän määrään riittä puolikas tanko halkaistuna ja siemenet veitsen lappeella raaputettuna. 

Kuumenna seosta lempeällä lämmöllä koko ajan sekoittaen niin, että sokeri liukenee ja vanilja sekoittuu tasaisesti. Keitä seosta noin viisi minuuttia. Jos käytät vaniljatankoa, nosta se pois liemestä. Kaada limettimehu astiaan, josta on helppo kaataa. Älä kaada mehua kermaseokseen, vaan kaada kermaseos mehuun. Tässä järjestyksessä seos ei leikkaa. 

Sekoita kuuma kermaseos mehuun ja sekoita tasaiseksi. Kaada annosastioihin. Tässä vaiheessa seos on melko juoksevaa, sitruksen mehu hoitaa hyytymisen jäähtymisen aikana. Anna astioiden jäähtyä kylmässä kelmulla peitettynä ainakin 4 tuntia, yön ylikin. 

Meidän jälkkärimme ehtivät hyytyä vain vähän alle neljä tuntia ja hyytyminen ei ollut ehtinyt aivan annoksen pohjalle asti, mutta maku oli oikein mukavan raikas. Hieman enemmän limetin mehua (käytin ohjeessa mainitun puoli desiä, vaikka mehua oli hieman enemmänkin) olisi voinut nopeuttaa ja lisätä hyytymistä. 

Posset on siitä mukava jälkiruoka, ettei sinä ole kananmunaa eikä liivatetta. Söimme annoksemme pienillä sitruunalla maustetuilla suklaapalasilla koristettuina. Suklaa on jämsäläisen Sate Herkkutuotteen tekemää.