Viime kesän Campamiitissä käyneet saattoivat huomata, ettei meillä ollut verhoja. Ei ole vieläkään, mutta olemmehan asuneetkin tässä talossa vasta vähän aikaa, 23 vuotta ja rapiat päälle. En siis vaihda jouluverhoja, enkä kesäverhoja, sillä en ymmärrä niistä mitään, Vallilla on minulle täyttä hepreaa. Mutta on olemassa jotain kankaista, joka on minulle hyvin tärkeää ja joita pitää olla paljon. Ne kuluvat, niihin palaa reikiä, tulee viiltoja ja lähtemättömiä tahroja. Näitä kaltoinkohdeltuja keittiötekstiilejä on isot pinot. Ne ovat tietysti keittiöpyyhkeitä, tea towels, kuten engelsmannit sanovat.
Kuinka paljon ihminen sitten tarvitsee keittiöpyyhkeitä? Ihminen tarvinnee noin 5 tai 6, mutta blogaani tarvitsee ainakin 50! Ja niitä ostetaan matkoilta ja vaihdellaan toisten blogaanien kanssa, niitä hankitaan tai saadaan jopa omalla yksityisellä painatuksella.
Keittiöpyyheitä käytetään hyvin epätasaisesti. Niitä ostetaan ulkonäön perusteella, mutta usein käy niin, että joitakin ei käytetä ollenkaan erinäisistä syistä. Jotkut ovat liian merkityksellisiä johtuen ostopaikasta tai ne ovat niin imukyvyttömiä, ettei niitä oikein hyödytä käyttää. Tai sitten ne ovat sellaisia, joita sijoitellaan juuripaistetun leivän ympärille kuvanottohetkeksi ja sitten nopeasti pudistellaan puhtaaksi ja taitellaan takaisin kaappiin.
Joistakin pyyhkeistä muodostuu ns. luottopyyhkeitä, niitä jotka useimmin roikkuvat keittiön koukuissa tai uunin kahvassa. Sellaisia perusrättejä, jotka kuivaavat hyvin, kuivuvat nopeasti, ovat välttäneet fataalit reiät ja tahrat toistaiseksi. Niitä pitää olla monta. Niihin kääritään eväsrasioita ja patalapun puutteessa tietää, että kaksinkerroin luottopyyhe pitää kuuman käpälistä sen aikaa, että saa napattua juuri palamaisillaan olevan kääretorttupohjan uunista.
Kun päästää kotiinsa muita blogaaneja on valmiiksi silitettynä korkea pino keittiöpyyhkeitä, että jokainen voi kuivata niihin yhtä jos toista, kun keittiössä käy myrsky. Ja illan kuluessa pinoon lisätään uusia pyyhkeitä, jotta kaikki tulee kunnolla kuivatuksi.
Toinen tärkeä juttu ovat servetit. Niitä pitää olla myös paljon ja niiden pesu, silittäminen ja taittelu on oivallista puuhaa, kun oikeasti pitäisi siivota tai tehdä jotain muuta ikävää. Servettejäkin pitää olla iso pino, kun suuri joukko asettuu ruokapöytään ja niissäkin muodostuu joistakin suosikkeja, toisista niitä, joita vähän säästelee, useimmiten ihan turhaan. Miksi minulla on servettejä, joita en raski käyttää? Yhtään sen enempää kuin pyyheitäkään?
Kolmas tärkeä laji keittiötekstiilejä ovat essut. Niitäkin pitää olla monta. Kun leipoo, jauhoja aivan varmasti pöllähtelee ja käsiä on pyyhittävä monet kerrat keskenkaiken. Kun paistaa pannulla, rasvaa roiskuu takuuvarmasti. Kun keittää kaasulla, saa napansa kohdalle solmitun essunnauhan kärähtämään, kun se ujuttautuu liian lähelle liekkiä. Mutta säästyypä vaatteet lialta, rasvapilkuilta, tulelta ja tomaatilta. Kun vain aina muistaisi laittaa esiliinan päälleen heti aterian ollessa jotain vaativampaa kuin paahtoleivän voitelu.
Onko teillä suosikkipyyhkeitä, lemppariessuja tai muita keittiönne tärkeitä tekstiilejä? Mitä ei sitten todellakaan löydy?
Järjestin makkarantekokurssin ystävilleni ja pyysin kaikkia tuomaan omat esiliinat mukaan. Yksi ystävistäni meni hämilleen ja hän oli tuomassa servettejä (äitinsä oli tullut ovella vastaan ja kertonut, mikä on esiliina). Minun oma keittiöaseeni on pestävät puuvillaiset/pellavaiset tiskirätit. En kestä niitä haisevia sieniliinoja ollenkaan! Kangasrätit vain paranevat vanhetessaan pesukertojen lisääntyessä.
VastaaPoistaMinulla on pino bambuisia tiskirättejä, heitän ne aika kerran pari viikossa pyykkikoneeseen ja nekin vain paranevat ikääntyessään.
PoistaIhana kirjoitus! Voisikin tehdä samanlaisen jossain vaiheessa, vaikka ei minulla hienoa kokoelmaa olekaan. Rakkaimmat keittiöpyyhkeet ovat mummon kutomat ja vielä tyttönimellään kirjailemat (eli alkavat olla yli 80 v vanhoja), niitä joskus vilahtaa jossain kuvassa, muuten en raatsi käyttää. Essut on minun heikko kohta, niitä on kyllä kivoja, mutta usein unohdan käyttää, pitääkin ryhdistäytyä siinä. Lasten käytössä on nyt se minun neljännellä luokalla tekemäni, jota esikoisen koko luokka ihmetteli kuinka se on hienosti tehty :D
VastaaPoistaKiitos :) Minä tahtoisin sellaisen mummoessun, jollainen satakuntalaisella mammallani oli, se oli ruudullinen ja vähän kietaisumallinen, Justiinalla oli kotimaisissa elokuvissa aina sellainen :D Tuon yhden kuvan nimikoitu pyyhe on yksi niistä, jotka ostin kirppareilta, joko kokonaan käyttämättömiä tai sitten mankeloituja, melkein kirjaimetkin passaa.
PoistaHetki sitten muuttolaatikot purkaneena on inventaario aika selkeä: 1 esiliina ja 4 keittiöpyyhettä. Verhoja 0.
VastaaPoistaTämä voi olla sukupuolisidonnainen juttu, miesblogaaneilla pysyy keittiöpyyhkeidenkin määrä järkevänä? ;)
PoistaEn mä ole huomannut, ettei teillä ole verhoja!
VastaaPoistaKeittiöpyyhkeitä meillä näyttää olevan 40-50, servettejäkin jonkinlainen pino. Essua ei jostain syystä tule käytettyä, pitäisi varmaan hankkia joku kiva uusi.
Hih, on riittänyt sitten juteltavaa, ettei ole tarvinut tarkistaa kirjahyllyn sisältöä tai katsella valliloita :D Minun paras essuni on se kirkkaankeltainen TdF.
PoistaViisi essua + puoliessu + pieni pino kivoja astiapyyhkeitä! Vaikea on olla ostamatta uusia, mutta kovasti yritän... ;)
VastaaPoistaPuoliessua minulla ei olekaan yhtään, sottaan niin kokonaisvaltaisesti, ettei se suojaisi paitojani tarpeeksi :D Voisikohan sitä ostaa kotiin oikein kokintakin ja leikkiä se päällä chefiä? :D
PoistaHaha, loistava kirjoitus! itsellä on ns. käyttöliinat (iso laatikko) ja kuvausliinat erikseen :D joskus ne kyllä sekoittuvat. Toinen pakkomielle viime vuosina on olleet essut, herranjestas niitä olikin kertynyt.. nyt vähän siivoilin ja pidin vain rakkaimmat.
VastaaPoistaJuu, kuvausliinat on täysin tuttu käsite ja tuo sekoittuminen kans :D
PoistaMä oon kans jo vuosikaudet suunnitellu keittiöhantuukipostausta jossa kuvituksen aolis kuva, jossa kaikki (tai siis osa, ei mulla oo mitään laajakulmalinssiä) monenkirjavat keittiöpyyhkeeni hulmuavat pyykkinarulla. Onneksi sä kirjoitit tästä kun itse en oo saanu aikaan. KAIKESTA AATTELEN SAMOIN!
VastaaPoistaMinä muistan lämmöllä sitä teillä vietettyä miittiä, jossa kaikki toivat keittiöpyyhkeen, se oli kivaa :)
PoistaKiva, on siis muitakin verhottomia! Nyt kun lopulta muutettiin metsän ja pellon kulmalle, ei ole välttämätöntä tarvetta. Vähemmän on helpompaa ja ihan yhtä kaunista vaikka eri tavalla.
VastaaPoistaEssua en ole käyttänyt sitten lapsuuden - sottaan nimittäin kaikkialla siihen tahtiin että äh, anti olla. Mutta jos olisin ruokablogaani, niin sitten essu auttaisi keskittymään ja saamaan sopivan mielentilan.
Meillä on kyllä sälekaihtimet lasien välissä, mutta muuten tänne ei kyllä kukaan näe sisälle, ellei ihan ikkunan taakse tule kurkkimaan, joten ei tarvi olla hienoja verhoja, se on helpotus, kun en tosiaan niiden päälle ymmärrä. Poika kun muutti kotoa, kävin toisen pojan tyttöystävän kanssa ostamassa verhot tälle muuttajalle, ei hänkään osannut sanoa muuta kuin, että ostakaa jotkut. Ja me ostettiin :D
PoistaEssu on nimenomaan mielentilapukine! Se vyötetään sillälailla pontevasti päälle ja aletaan kokata :D