Hylsynparantelulounas

Hylsy viikossa pitää mielen virkeänä. Tämän viikon hylsyksi muodostui auton katsastus. Minulla on tuoreehko, vähän ajettu auto, jolla oli nyt ensimmäinen katsastus. Sen piti tietysti mennä sujahtaen läpi ja olin varma, että inssi vitsailee, tai olen piilokamerassa, kun hän ojensi jotenkin nolonnäköisenä paperin. Siinä luki suurimmalla sana HYLÄTTY. Wat, kuten nuoriso sanoo. Minulla on ollut muutamia autoja, eikä niistä yksikään ole saanut hylättyä katsastuksessa edes ollessaan elinkaarensa loppupäässä. Ajoin suoraan auton myyneen liikkeen huoltoon ja sama ilme oli huoltopäällikönkin naamalla, wat?!? Parin viikon päästä rikkoutunut osa vaihdetaan ja pidän itsestäni erittäin paljon sen vuoksi, että olen maksanut koko auton eliniän ajan huolenpitosopimusta, jota kaikki vähänkään autoista ymmärtävät tuttavat ovat pitäneet typeränä. 

Tämän elämää pienemmän vastoinkäymisen jälkeen olikin sitten hyvä mennä lounaalle. Olemme puhuneet Kissanviiksissä syömisestä ainakin kolme vuotta, mutta emme vain ole tulleet menneeksi sinne. Kissanviikset on yksi Jyväskylän vanhimmista ravintoloista. Olemme käyneet siellä joitakin kertoja, mutta muistaaksemme emme koskaan aikaisemmin yhdessä. 

Kissanviiksillä ei ole erillistä lounaslistaa, vaan päivälläkin asiakkaat tilaavat  À la carte-listalta. Kammenpyörittäjä otti alkuruoaksi etanoita ja minä maa-artisokkakeittoa. Minun keittoni oli kauniisti koristeltu ja etanoissa oli vahva valkosipulin tuoksu. Pidimme alkuruoka-annoksistamme, jotka hillitsivät niitä edeltänyttä sudennälkää. 

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä tilasi lankkupihvin ja minä otin karitsan filettä. Kumpikin annos oli todella suuri ja vaikka liha oli molemmissa annoksissa mureaa ja toiveidemme mukaisesti paistettua, eivät talon pihviveitset meinanneet pystyä lihaan niin päteviltä kuin näyttivätkin. Annoksissa oli paljon erilaisia lisukkeita ja ne olivat niin kookkaat, että osa oli jätettävä, ei auttanut. Jälkiruokia emme jaksaneet edes ajatella syövämme. Tämä lounas kahdelle maksoi 83 euroa, juomana oli vesi. 

Pidimme kumpikin molemmista ruoka-annoksistamme, mutta päiväaikaan kaipaisin kyllä hieman kevyempää ruokaa. En sano, etteikö sellaisia vaihtoehtojakin voinut olla listalla. Kukaan tuskin väittäisi Kissanviiksistä joutuvan lähteä nälkäisenä pois. Minusta Kissanviiksissä oli viehättävää vanhanaikaisuutta, joka näkyi niin sisustuksessa kuin annoksissakin. Luulen, että se sopii paremmin iltaruokailuun.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Nyt saa muuten nauttia taas pyöräilystä, Andalusiassa ajetaan etappikilpailua, jota Peter Selin juuri meille selostaa. Kyllä kelpaa!