Jaksaa, jaksaa!

Nyt voi virallisesti ilmoittaa, että ihmeiden aika ei ole ohitse, sillä olen ollut kahtena iltana peräkkäin hereillä kymmenen jälkeen! On ollut varsinainen riekkumisviikonloppu, vaikka kotiin on sentään tultu saman vuorokauden puolella kuin kotoa on lähdettykin. Perjantain henkeäsalpaavista seikkailuista voi lukea täältä.

Eilisen ohjelma oli vieläkin perusteellisempaa riekuntaa, sillä aloitimme kotoisalla kuohuviinibrunssilla, josta tuli melkein huono omatunto. Rauhoitin omaatuntoani paahtamalla edellispäiväistä patonkia sen sijaan, että olisin hakenut tuoretta leipää lähikaupasta. Joku luterilaisuus sentään täytyy pitää, hävikistä  herkuksi, you know.

Katsoimme pikakelauksella perjantain pyöräilyjen (Paris-Nizza ja Tirreno Adriatico) etapit ja sitten pitikin jo tälläytyä kylillelähtöä varten. Käsilaukkuun (jälleen ihmeet puhuvat, minulla käsilaukku mukana toista päivää peräkkäin) vain uudet pääsyliput, bussikortit taskuun ja menoksi. Emme seisoneet nyt varttiakaan pysäkillä, kehityn kerta kerralta. Oli muuten aivan järkyttävän hieno sää, ei pilven hattaraa, pari astetta lämmintä eikä tuullut lainkaan. Täydellinen päivä mennä messuille sisätiloihin tungeksimaan!

Sain viime viikolla kutsun viinimessuille Soleralta ja koska olimme muutenkin menossa messuille, liput kyllä olivat tervetulleet. Muutamana edellisvuonna viinimessut olivat olleet Jyväskylässä hieman alavireiset, niin näytteilleasettajien kuin väkimääränkin suhteen, mutta nyt oli toisin. Kun menimme paikalle vähän ennen kahta, oli Paviljonki niin täynnä väkeä, ettei koskaan. Kävimme pikaisesti katsomassa kirja- ja ruokaosastot, mutta olimme viisaasti jättäneet kaikki ostoskassit kotiin, jotemme kertakaikkiaan voisi ostaa mitään. 

Viiniosasto oli myös aivan tupaten täynnä, juuri kun menimme Club For Five antoi pienen ääninäytteen ja houkutteli väkeä illan konserttiin Wilhelm-saliin. Meitä ei tarvinut houkutella, liput olivat muutenkin jo mainitussa käsilaukussa. Emme ehtineet kuin sisälle halliin, kun tapasimme ensimmäiset tutut, jotka olemme muuten tainneet joka kerta tavata viinimessuilla käydessämme, muttemme viime vuosina muuten niiden välissä. Seuraaviin tuttaviin törmäsimme heti kolmen askeleen päässä ja olimme vielä kuivin suin lasit kyllä ojossa. Halli oli kyllä uskomattoman täynnä ja siellä oli kuuma, muttei onneksi liian huono ilma. Aika meni vähintään puolitoistakertaista kyytiä, tuntui. 

Tällä kertaa emme ehtineet kovin paljon maistella viinejä, kävimme kiittämässä Tiiaa kutsusta Soleran tiskillä, maistelimme pari kolme kiinnostavaa viiniä ja vaihdoimme muutaman sanan ennen kuin meidän täytyikin jo viilettää riekkumispäivän seuraavalle etapille. Olin varannut meille pöydän keskustasta Stefan's Steakhousesta, jonka joka kerta kirjoitan ensin Steakhousu, mutta korjaan kyllä. 

Emme olleet aikaisemmin käyneet tämän ketjun paikoissa, kyseisen liikepaikan olimme tainneet kumpikin testata sen ollessa jonkunlainen texmex-mesta jokunen vuosi sitten. Pihvipaikka oli todella tumma sisustukseltaan, suurempi kuin odotin ja ainakin siihen aikaan lauantai-iltapäivänä lähes tyhjä. Olimme kurkkineet menua netissä ja meillä oli aavistus mitä haluaisimme syödä. 

Minä otin menun numero 3 ja Kammenpyörittäjä numeron 4. Kummassakin oli kolme ruokalajia ja niihin saattoi tilata viinipaketit ja vaikka päässä hieman tuntui vielä viinimessujen siemaukset, otimme kuitenkin viinipaketitkin. Minulla ei ollut oikein minkäänlaista tietoa Stefan's Steakhousesta, joten oli oikein mielenkiintoista kokeilla tätäkin kaupunkimme ravintoloista. 

Pöydästämme näki hyvin keittiöön ja välillä paistokärytkin kertoivat, että jotain olisi pian valmista. Se oli vain omiaan kasvattamaan ruokahalua. Ensimmäisen ruokalaji saapui pöytään noin vartin kuluttua tilauksesta, sitä ennen saimme leipää ja viinit tuotiin pöytään niiden nimet mainiten. Minun alkuruokani oli rapukakku ja Kammenpyörittäjä söi metsäsienikeittoa. Vaihdoimme lautasia välillä, kumpikin piti kummastakin annoksesta, mutta enemmän omastaan. Kuinka kätevää? 

Pääruokina meillä oli kuvepihviä ja sisäfilettä erilaisin lisukkein. Pidin paljon ravintolan tukevista pihviveitsistä, niillä olisi kyllä saanut palasen sitkeämmästäkin lihasta, mutta kummankin pihvi oli todella murea ja oikeaan kypsyyteen paistettu. Mieluisuutta tiedusteltiin sopivasti muutaman suupalan jälkeen. Minun pihvini oli toisesta reunasta aavistuksen topakasti suolattu, mutta koska näin oli vain ensimmäisen suupalan osalta, en tuntenut tarvetta huomauttaa. Olinhan syönyt jo senkin palan hyvällä ruokahalulla. Minun annokseni persiljasuolatut perunat olivat ihania, Kammenpyörittäjän uuniperuna siinä rajalla, oliko se riittävän kuuma, kypsä se kyllä oli. 

Jälkiruoat olivat aterian kauneimmat, ei se nyt tietenkään ole kauhean vaikeaa juustokakun ollakaan kauniimpi kuin uuniperuna, kun asiaa hieman ajattelee. Kammenpyörittäjän suklaafondant oli oikeaoppisen valuva sisältä ja molempien jälkiruokien kylmät osuudet, sorbetti ja jäätelö olivat erinomaiset. Jälkiruoat olivat aika suuret kooltaan, mutta kokonaisuus oli todella balanssissa, alkuruoan ja pihviannoksen jälkeen jälkiruoalle oli aivan mainiosti tilaa. Mieliimme muistui sadan metrin päässä Kissanviiksissä syömämme ateria, jonka pääruoan jälkeen emme olisi jaksaneet edes katsoa jälkiruoan kuvia. Nyt tilanne oli tasapainossa. Kahvia emme ottaneet, sillä emme toivoneet minkäänlaista notkahdusta ateriaan. 

Stefan's Steakhouse oli todella positiivinen kokemus, ainakin näin hiljaisena hetkenä, jolloin ateria sujui enemmän meidän tahtiimme kuin keittiön tahtiin, mikä on kiirehetkenä täysin ymmärrettävää. Minua hieman huolestuttaa, voiko näin asiakaspaikoiltaan suuri ravintola menestyä Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, pitäisi palata katsomaan tilannetta vaikka lauantai-iltana muutamaa tuntia myöhemmin. Ateriamme maksoi 161 euroa ja olimme yhtä mieltä siitä, että pihvipaikkana Stefan's Steakhouse on tällä tietoamme Jyväskylän ykkönen, eikä ateriakokonaisuuden sommittelussakaan ollut moitteen sijaa. Arvelemme palaavamme syömään jonkun paikan kolmesta maistelumenusta sitten, kun olen palannut kävelyltä. 

Hienojen pihviveisten lisäksi mieleeni jäi Steafan's Steahousen naistenhuoneen kosmetiikkatarjonta. Sitä oli enemmän kuin omassa kaapissani. Siellä oli ladyjen käytettävissä lakat ja tuuhennussuihkeet, oli monenlaista saippuaa ja sen sellaista. Onhan se hienoa, kun voi lähteä ravintolasta nätimpänä kuin sinne tuli. 

Olimme kiltisti syöneet ateriamme reippaassa tunnissa ja kello oli vasta vähän yli viisi. Minulle olisi ollut luontaisinta kiivetä ensimmäiseen kotiinpäin menevään bussiin, mutta mitä vielä! Mehän menimme takaisin viinimessuille keltaisten rannekkeittemme kanssa. Ei kun taas takit Paviljongin narikkaan ja uudet viinilasit tiskiltä, meillä oli vielä muutama viinilipuke jäljellä, Soleran tiskillä meiltä kutsuvierailta niitä ei oltu huolittu, mutta muilla tietysti kyllä. Tuolloin viiden jälkeen viinimessuhalli oli, jos mahdollista, vieläkin täydempi kuin päivemmällä. Ehdimme kävellä muutaman tiskin ohitse, kun huomasimme samat tuttavat, jotka olivat päivällä olleet jo takki päällä menossa kotiin. Nyt he olivat suuren ostoskassimäärän kanssa edelleen takit päällä kiinni suustaan tuttujen kanssa. Jatkoimme juttelua siitä mihin päivällä jäimme. Soleran tiski oli kokoajan niin täynnä, ettemme menneet enää sinne, vaan käytimme viimeiset viinilipukkeet siten, että Kammenpyörittäjä tinki meille pikkuiset kahden lipukkeen kaadot samppanjaa, kun päivällä samaan juomaan käytimme kolme lipuketta/kaato. 

Oli se luojan lykky, että illan konsertti lähestyi, niin saattoi lopettaa tuon ylenpalttisen viininjuomisen. Vatsat sopivan täynnä ja päässä vain pieni hilpeyden vivahde siirryimme Wilhelm-saliin, jossa Club For Five esiintyi seitsemältä.  Jo vuoden 2004 esikoislevystä Ensi-ilta asti suosikkini ollut yhtye on käynyt Jyväskylässä usein ja monta kertaa olen ollut sitä katsomassa. Nyt kun yhtyeellä on jo takanaan merkittävä levytyshistoria, on konserttiohjelmiston luominen varmasti vaikeaa, kun ihmiset haluaisivat aina kuulla Tummat silmät, ruskea tukka, mutta uuttakin materiaalia pitäisi saada tutuksi. Konsertin ensimmäinen puolisko koostui pääosin uudesta materiaalista, viime syksynä julkailtulta Ennen tätä hetkeä-levyltä. Minä en ollut countrypäissäni kuullut tältä levyltä yhtään kappaletta, eikä kertakuulema jättänyt mieleeni muita kuin Äitien äidit-kappaleen. 

Lainakuva Yleltä

Väliajan jälkeen toinen puolisko koostui vanhemmasta tuotannosta ja osin levyttämättömistä covereista ja täytyy sanoa, että pidin tästä osasta enemmän, vaikka se onkin vähän epäreilua upeaa yhtyettä kohtaan. Joskus  taannoin yhtyeen välispiikit olivat paljon kosiskelevampia ja pitempiä, nyt niitä oli sopivasti. Oli muuten vähän ikävää, ettei Paviljongin suuri katsomo ollut edes puolillaan, vaikka messutarjouksena myytiin eilen vielä kahta lippua yhden hinnalla. 

Yhdeksän jälkeen kävimme taas hakemassa takkimme Paviljongin narikasta, jossa ne raukat (takit siis) luulevat varmaan asuvansa ja kävelimme iloisin mielin kävelysiltaa keskustaan. Aivan niin hurmioituneissa tunnelmissa emme olleet konsertin jälkeen kuin edellisillan M. A. Nummisen jälkeen, mutta päivä kokonaisuutena oli ollut niin mukava, että oksat pois. 

Seuraavaan bussiin oli (älkää nyt helsinkiläiset järkyttykö) aikaa tunti ja olimme päivällä tuumineet, että mitähän jo olisimme oikein rebeleitä, emmekä menisikään Figaron Winebistroon loppulasillisille, vaan menisimme jonnekin toisaalle. Kuinka uskaliasta se olisi? Niinpä taapersimme Väinönkatua ylämäkeen, minä melkein heitin kohtalokkaat lipat jäätyneellä suojatiellä (mutta siis en) ja Kammenpyörittäjä psyykkasi minua kanssaan Harry'siin yksille ennen bussia. 

Kymmenen minuutin kuluttua istuimme Figaron Winebistrossa. Ei siitä sen enempää. En ole vielä eronnut enkä karannut, enkä toivoakseni tule olemaankaan. Saa sanoa nirppanokaksi, niin Kammenpyörittäjäkin saattoi hieman sanoa, mutta en ihan kuunnellut kuullut. Tarkennan, ettei minulla ole mitään Harry's-pubia vastaan sinänsä. Kotimatka Linkillä sujui leppoisasti ja olin taas onnistunut tekemään tuhkimot ja ehdin nukkumaan ennen puolta yötä.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

arvatenkin lainakuva