Syömässä Espanjassa

Postaustiheydestä voinee päätellä, että Campakeittiö on tyhjänä. Kotiin yksin jäänyt Kammenpyörittäjä ei ole tainnut juuri kokkailla itselleen. Tuplaespressoja on tainnut laittaa. Olen ollut nyt neljä viikkoa reissussa ja kolme niistä caminolla. Kävelyä on jäljellä vielä kaksi viikkoa ja kolmen viikon kuluttua olen ollut jo vuorokauden kotona. 

Muista reissusta ja minilomista poiketen ruoalla on ollut hyvin erilainen rooli tällä matkalla. Jollei voi puhua ihan pakkosyömisestä,  niin melko lähellä se on ollut. Jo ensimmäisellä kävelyviikolla ruokahaluni väheni ja tuntui lähes katoavan, vaikka hyvin tiedän pitkään jatkuvan kävelysuorituksen rinkka selässä vaativan myös tankkaamista.

Tankkaamiselta syöminen on juuri tuntunutkin. Ei aterioilta, ei herkuttelulta tai napostelulta, vaan pakonsanelemalta huoltotoimelta. Tähän on moniakin syitä, jotka omalla kohdallani ovat köyhdyttäneet ruokavaliotani. 

Suurimman osan kävelemästämme matkasta olemme olleet umpimaaseudulla, siellä camino kulkee. Reitti kulkee kylästä kylään ja useammin pysähdyspaikkojen asukasluku on alle kuin yli sata. Kylä muodostuu sen halkaisemasta kadusta,  parista poikkikadusta ja usein toinen laita jo näkyy kylään tullessa. Caminobisneksen ympärille on kehittynyt tietty kaava. Aivan pikkukylässäkin voi olla 2-3 albergueta (peregrinojen majataloja), ehkä hostelli tai casa ruralkin niille vaeltajille,  joille yhteismajoitus ei passaa. Kyläläisten omiin tarpeisiin on baari tai kaksi ja samat baarit ovat peregrinojen ahkerassa käytössä, niissä pidetään sadetta, juodaan loputtomia kahvikupillisia,  syödään täytettyjä leipiä ja illan tullen menu peregrinoja, joilla päästään yön yli. Ruokakauppoja ei ole läheskään joka kylässä, tai ne ovat jo, vielä tai taas suljettuja. Kaupungeiksi laskettaviksi olevissa paikoissa on tietysti kauppoja enemmän, sekä leipomoita ja hedelmäkauppoja. 

Päivän ruokapolitiikka on muodostunut aika vakioksi. Koitamme pitää pientä starttivarastoa syötävää, jolla pääsee liikkeelle. Helpoiten se onnistuu jogurtilla, jotka useimmiten ovat mauttomia ylikansallisia tuotteita,  näin viileillä säillä ne kyllä säilyvät yön yli. Hedelmät toimivat myös,  kanarialaiset banaanit lähinnä ja mannermaan sitrukset. 

Päivän etapin ollessa ihanteellinen siinä on sopiva pysähdyspaikka 3-6 km päässä lähtöpaikasta. Jälleen uusi kylä tai pikkukaupunki,  joka jollakin toisella jaotuksella on yöpymispaikka, tai myöhempi paussipaikka muille peregrinoille. Meille se sattuu olemaan aamukahvikylä. 

Caminoreitti kulkee kylän halki, seuraamme vain keltaisia nuolia ja simpukkakuvioita ja siltä reitiltä kylän baarit löytyvät. Niistä löytyvät myös muut vaeltajat, rinkat on kasattu nurkkiin ja lähes jokainen tilaa cafe con lechen, hyvän maitokahvin, joka energian saamiseksi sokeroidaan runsaasti. Syötäväksi on tarjolla erilaisia täytettyjä patonkeja (bocadilloja),  perunamunakasta, makeita leivonnaisia ja hyvällä tuurilla juuri puristettua appelsiinimehua. Hyvin nopeasti näihin tottuu ja seuraavaksi kyllästyy, mutta jotainhan sitä on syötävä. Juomisen kanssa saa olla tarkkana. Nyt kun olemme nauttineet runsaista vesisateista ja viileistä ilmoista ei aina tunnu, että pitäisi juoda niin paljon kuin helteellä, tai edes tavallisella kesäsäällä. Juoda silti pitää ja sitten on kohta pissahätä, etenkin kahvin jälkeen. Seuraavaan kylään, baariin ja sen vessaan on tyypillisesti matkaa taas noin 5-8 km, joten melko säätämistä välillä on. 

Lounasaikaan olemme jo yleensä kävelleet päivän osuuden, lounasaika on iltapäivällä noin yhden ja kolmen välillä. Koska ruoka on ihan sitä samaa lounaalla ja päivällisellä, syömme niistä useimmiten myöhemmän. Tarjolla on melkein aina jo mainittu menu peregrino, joka on edullinen kolmen ruokalajin ateria. Sen hinta on vaihdellut 9-12 euroon. Yleensä on kolme alkuruokavaihtoehtoa,  keitto, salaatti ja pasta. Niistä salaatti on ollut minulle mieluisin, siinä on melkein joka kerta mukana tonnikalaa ja kananmunaa, sekä runsaasti öljyä. Kasvissyöjä, vegaanista puhumattakaan voi olla hieman pulassa ennen kuin huomaa, että salaatti pitää pyytää ilman noita minulle mieluisia lisiä. Pastat ovat olleet myös hyviä, se olisi jo salaatin kanssa riittävä ateria. Seuraavalla kerralla kysynkin voinko ottaa kaksi vaihtoehtoa alkuruokien puolelta ja jättää pääruoan väliin, miksei sekin onnistuisi. Pääruoat ovat tyypillisesti possua, vasikkaa, kanaa ja kalaa. Paistettua ja ranskalaisten kanssa hyvin pelkistetysti tarjottuna. Yleensä liha on ihan hyvin paistettu, erittäin simppelisti vain suolalla maustettu. Kalat ovat sivusilmällä katsottuna olleet naapuripöydissä hyvin ruotoisia tapauksia. Jälkiruoka on joku valmistuote,  pikkupurkki jogurttia, jäätelötuutti tai sitten hedelmä. Juomana on ollut viiniä yhdestä lasillisesta puoleen pulloon/ruokailija ja vesi pitää erikseen pyytää. Vesi ja viini ovat vaihtoehdot toisilleen. Leipäkorissa on vaihtelevan tuoretta vehnäleipää. 

Menu peregrino tarjoillaan usein seitsemästä eteenpäin ja siihen aikaan ihmisillä onkin jo nälkä ja kiire nukkumaan. Tarjoilu on tehokasta, lautasia lennätetään kiireellä pöytään ja pois. Kesän huippukautena varmasti vielä kiireemmin. Sitten vain nukkumaan vatsan viereen ja sama homma seuraavana päivänä. 

Kuten mainitsin, ruokahaluni on melko vähäistä, minulla on ollut nälkä noin kerran pari viikossa. Ei vain tee mieli mitään.  Ihmeen hyvin olen kuitenkin jaksanut kävellä päivittäiset matkat. Luultavasti olen hieman käyttänyt vararavintojani. 

Pari hyvää ateriaa olemme osuneet syömään, niistä yksi oli muutama päivä sitten kylässä, jonka nimeä en enää muista. Aterian muut osuudet olivat aivan tavalliset, oli soppaa, salaattia ja jäätelötuutti,  mutta pääruoka, kanipata oli aivan loistava. Meillä oli lautasella puolikas kani maukkaassa höystössä ja vähän raaoiksi jääneet ranskalaisetkaan eivät pilanneet annosta.

Toinen hyvä ateria oli eilen illalla täällä Leonissa, jossa olemme olleet viettämässä hieman caminolomaa, siitä voi halutessaan lukea toisesta blogistani, CampaCaminosta.  

Olimme illalla kaupungilla, kävimme nunnaluostarissa vesperissä ja menimme sen jälkeen luostarin pitämän hotellin ravintolaan syömään. Luostari ylläpitää myös albergueta saman rakennuskompleksin puitteissa. Ravintolasta oli saatavilla 28 euron hintainen maistelumenu, jonka pistelimme menemään. Tarjolla oli lämmintä kanasalaattia, jonka pikkelöidyt vihannekset olivat aivan loistavia. Toinen ruokalaji oli merellinen, siinä oli pieniä grillattuja mustekaloja ja sitten niitä, jotka ovat englanniksi squid, en saa päähäni, mitä ne ovat suomeksi. Netti tarjoaa vain sanoja mustekala ja kalmari.  Kalmari lienee oikea sana. Kolmas annos oli jotain valkoista kalaa ja ilmeisesti niitä pitkulaisia simpukoita, joiden kuori on kuin partaveitsen kuori. Väliin tuli pieni mansikkainen juoma,  jota kutsuttiin sorbetiksi. Pääruoka oli ibericopossuviipaleita hyvin tavallisessa kastikkeessa kahden pienen perunakuorukan kanssa. Jälkiruoka oli aika 90-lukulainen,  pippurilla maustettuja mansikoita vaniljakastikkeen kanssa. Mansikat olivat kovia ja maistuivat vain vähän muulle kuin pippurille. 

Lisäksemme ravintolaan tuli myöhemmin kaksi espanjalaista seuruetta, mutta paljon myöhemmin kuin me, jotka aloitimme kello 21. Ruoka oli muihin reissun antimiin verrattuna oikein hyvää ja erittäin edullista. Juomana oli  pullo paikallista punaviiniä ja lopuksi kupilliset teetä. 28 euroa henkilöltä tästä ei ollut paljon, se oli vähän.

Menu peregrinojen lisäksi olemme syöneet muutamia pizzoja ja paelloja, olleet kerran pari maistelemassa tapaksia ja sitten olleet vain syömättä. Yksi hampurilaisateriakin on tullut syötyä. Kunnon churrot on vielä saamatta. Olen iloinen, että tämän vuoden Espanja-haaste on vasta syksyllä, nyt ehdin kyllästyä näihin ruokiin joksikin aikaa. 

Huomenna kävely jatkuu tämän lusmuiluviikonlopun jälkeen. Meillä on vielä kaksi kovaa kävelyviikkoa edessä ennen kuin saavumme Santiago de Compostelaan 2.5. syntymäpäivänäni, mikäli kaikki menee hyvin. Siellä tapaan Kammenpyörittäjän ja voin jo tunnustaa, että aivan tunteja en vielä laske,  mutta päiviä kyllä!