Pikkupala Portugalia

Huhtikuisen caminoni päätteeksi olimme muutaman päivän Portugalissa. Minun on pitänyt kirjoittaa siitä jo aikaisemmin, mutta näin vain hurahti kuukausi, ennen kuin sain ryhdyttyä toimeen. Se ei johdu siitä, ettemmekö olisi pitänyt Portugalista, päinvastoin. Pidimme kovasti.

Muutama päivä ennen kuin kävelyretkeni päättyi pohjoiseen Espanjaan Santiago de Compostelaan Kammenpyörittäjä lensi jo Lissaboniin ja ajeli sieltä sitten minua vastaan pyhiinvaellukseni päätöspaikkaan. Hän vieraili muutamissa paikoissa tullessaan, osassa kävimme sitten yhdessäkin, osa jäi vielä seuraavaan kertaan. Jostain kumman syystä minulle eivät portugalilaiset paikannimet jääneet ollenkaan hyvin mieleen, ainakaan ne, joissa itsekin pääsin käymään. Paremmin muistan ne, joissa en vielä käynyt. Onneksi on kuvia ja karttoja, joista voin katsoa missä tuli käytyä.

Ennen riemukasta jälleennäkemistämme Kammenpyörittäjä kävi mm. Evorassa ja Portossa. Evora on tutun taiteilijan, Rita Vargaksen suosittelema paikka ja sinne minäkin haluan ehdottomasti päästä. Porton viinitalotkin kiinnostavat, ei siinä mitään.

Jätimme jäähyväiset Santiago de Compostelassa sisareni kanssa caminon päättymistä seuraavana päivänä, hän palasi eri reittejä Suomeen. Me suuntasimme heti Nissan Noten (jollaista emme sivumennen sanoen ikinä hanki itsellemme, autovuokraamisen yksi eduista on se, että karsiutuu no-no-tapauksia pois ajatellen mahdollisia tulevia autokauppoja) kohti Portugalia.

täällä linnassa minä en vielä käynyt, enkä muista kävikö Kammenpyörittäjäkään

Koska olin nauttinut aikalailla viileistä säistä ja vesisateesta caminoni aikana, olin iloinen parin ensimmäisen Portugalin päivän säistä, aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 25 astetta. Ensimmäinen kohteemme oli Braga, jossa Kammenpyörittäjä oli käynyt tulomatkallaankin. Vielä ennen kaupungin keskustaan menoa kävimme sen ulkopuolella sijaitsevassa paikassa, jonka nimi on Bom Jesus do Monte, joka merkkaa minkään räjähtävän sijaan vuoren Jeesusta taikka Jeesuksen vuorta, noin vapaahkosti väännettynä. Olen aikaisemmin ollut hieman porrasvastainen, etenkin ylämäkeen, mutta caminoni juuri päätyttyä minua eivät pelästyttäneet 116 metrin nousun sisältäneet rappuset. Paikka näytti olevan paikallisten kuntoilijoiden suosiossa, aamupäivän auringossa moni jumppasi rappusia ylös aika tosissaan. Jotkut tällaiset paikat jaksavat ällistyttää minua, 1700-luvulla on ollut intoa, rahaa ja työvoimaa askartelemaan tämmöisiä paikkoja, joilla ei oikeastaan ole mitään varsinaista ihkaoikeaa käyttöä, kunhan ovat kauniita ja kummallisia. Kiipesimme portaat ylös ja laskeuduimme ne alas, mikä ottikin muuten polviini jonkun verran. Kaikki ne yli 700 km tuntuivat hieman korkeissa askelmissa, eivätkä polveni tykänneet muutamaan päivään mistään kiertoliikkeistä, muttei suoraankaan voinut astua ilman pientä kivun tunnetta polvilumpioissa.

Bragan keskustassa aamun ruuhka oli ohitse, ajoimme suoraan yhteen keskustan maanalaisista parkkitaloista ja kävimme pienellä kävelyllä kauniissa kortteleissa. Vierailimme muutamissa kirkoissa, jotka Portugalissa ovat aivan erilaisia tunnelmaltaan verrattuna Espanjan kirkkoihin. Kultaukset ja jonkunlainen yltiösynkkä koristelu ovat vallitsevia. Tunnelmaa voisi kuvata hieman tukahtuneeksi, jos nyt sellainen sana sallitaan. Caminon aikana kävin useissa espanjalaisissa kirkoissa ja minunlaiselleni agnostikolle niiden ilmapiiri oli jollain tapaa kutsuvan lempeä. Portugalilaisessa kirkossa tunnelma oli jokseenkin ankara.

Kammenpyörittäjä oli varannut meille hotellin mukavasta merenrantapaikasta Praia da Barrasta, jossa vietimme pari yötä niin mukavassa hotellissa, ettei voinut kuin ihmetellä sen edullista hintaa ainakin noin sesongin alussa tai melkeinpä vielä ulkopuolella. Muutama päivä aikaisemmin rantakaupunki oli ollut aivan tyhjä Kammenpyörittäjän ollessa siellä tulomatkalla yötä, mutta vappu oli ilmeisesti sesongin aloittava hetki keväässä. 

Praia da Barrassa kerrotaan olevan Portugalin korkein majakka, se onkin rantakaupungin maamerkki, joka esiintyy lähes jokaisessa kuvassa, missä ylipäätään on kyse Praia da Barrasta. Tilastonikkareille tiedoksi, että se löytyy Wikipedian maailman korkeimpien majakkojen listalta sijalta 17. Pärjää siis paljon paremmin kuin Suomi Euroviisuissa.

Tulopäivänä kävimme majoittumisen jälkeen kävelemässä upealla rannalla, jonka hiekkadyynit ovat ilmeisen vikkeliä liikkumaan, muutamassa kohdin täysikokoiset kaivinkoneet olivat sesongin alussa palauttamassa hiekkaa lähemmäs merta ja kaivamassa esiin mittavia puisia kävelytierakennelmia. Kävelimme näkyvillä olevia osia pitkin jonkun matkaa rantaa etelään päin ja sitten vesirajaa pitkin takaisin. Merivesi oli viileää, onhan Atlantin valtameri aivan auki Amerikkaan asti. Rantaelämää viettäviä oli jonkun verran toukokuun alun arkipäivänä, mutta ranta oli niin laaja, etten voi uskoa sen koskaan olevan liian täynnä. Voin tietysti olla väärässä, mitä kyllä epäilen, sillä en juuri koskaan ole väärässä paitsi silloin, kun sittenkin olen. Kävelimme myös pitkän aallonmurtajan kärkeen ja nautimme mahtavasta kesäsäästä muutaman tunnin.

Illalla kävimme syömässä hotellia vastapäätä olleessa pienessä ravintolassa, jonka tarjoomukset noin paperilla eivät olleet ollenkaan houkuttelevat, meksikolainen sushiravintola. Tällä kertaa monipuolisuus ei ollut käänteisvaltti. Kammenpyörittäjä kehveli oli syönyt BLUEFIN-nimisessä paikassa tulomatkallaan ja tiesi, että sinne kannatti mennä nimenomaan sushin vuoksi. Sushiuskovaisten ei kannata lähteä BLUEFINiin, mutta jos haluaa hauskaa ja jänskää sushia, niin sitten kyllä ainakin, jos sattuu kulmille. Söimme jaettavan vadillisen vinkeitä, vähemmän perinteisiä suupaloja ja olimme erittäin tyytyväisiä. Paikka oli arki-iltanakin täynnä, mikä oli mukava nähdä.

Hotellimme nimi oli Farol, joka sekin viittaa majakkaan. Hotellin omat sivut ovat ilmeisesti vain portugaliksi ja varaaminen ohjautuu  Booking.comiin. Nyt kun katselin hieman seudun hotellien hintatasoa, se ilmeisesti on edullinen jatkuvasti, kuten koko Portugalissa, jos vertaa vaikkapa Espanjaan, jota sitäkin pidin edullisena. Huoneemme oli merelle päin, meillä oli pitkulainen parveke majakan suuntaan ja huoneen vuode tuntui erinäisten hostelli- ja alberguepunkkien jälkeen aika taivaalliselta, samoin paksut, vitivalkoiset pyyhkeet kauniissa kylppärissä. Hotellin aamiainen oli monipuolinen ja erityisesti pidin erillisestä hedelmäpöydästä, jossa ei purkkituotteita tavattu.

Toisena Portugalipäivänä kävimme päiväretkellä Praia da Barrasta Conimbrigan roomalaisilla raunioilla ja Coimbran yliopistokaupungissa. Olemme olleet rauniopöpejä jo vuosikymmeniä, Kammenpyörittäjä lapsuudestaan asti ja käymme mielellämme katsomassa erilaisia kohteita aina, kun mahdollista. Conimbrigan alueen vieritse kulkee Camino Portuguésin reitti, lämmitti kovasti sydäntä nähdä keltaisia nuolia ja teki mieleni hihkaista buen camino rinkat selässä kulkeville peregrinoille. Yhtäänkään ei kuitenkaan sattunut sopivasti hihkaisumatkan etäisyydelle. Mieleen hiipi ajatus joskus kävellä tuokin reitti, mutten varsinaisesti alkanut vielä painostaa Kammenpyörittäjää mukaani. Raunioalue oli laaja ja siellä oli nähtävillä osia suuresta kaupungista tavanomaisine roomalaiskaupungin toimintoineen. Etenkin suuret mosaiikit olivat ihailun arvoisia. Kävimme katsomassa myös pienen museon esineistöineen.

Coimbran yliopistokaupunki oli päivän toinen kohteemme, se on rakennettu aikojen saatossa melkoiselle mäelle, enkä vieläkään kehdannut sanoa, että minähän en tuonne kiipeä, vaan kiipesin kiltisti, vaikka olikin lämpimämpää kuin caminollani yhteensä. Kävimme katsomassa aivan huipulla olevan yliopiston rakennuksia häikäisevässä auringonpaisteessa ja laskeuduimme takaisin alempaan kaupunginosaan, jossa olikin sopivasti lounasaika aukioiden ravintoloissa. Söimme mukavan kolmen ruokalajin päivän menun, jolla ei tainnut olla hintaa kymppiä enempää. Kalapainotteinen ateria nosti puhtitasoa taas mukavasti.

Sää oli muuttumassa, seuraavaksi päiväksi oli luvassa jo sadetta ja kävimme päiväretken jälkeen vielä kävelemässä rannalla. Istahdimme hetkeksi rantaravintolaan GT:lle, mikä olikin melkoinen sammio, joten istuimme muutamankin hetken katsellen surffaajia. Se olikin metkaa, osa oli selvästi vain lillumassa isompien aaltojen takana hieman kauempana merellä, makoilivat vatsallaan laudoillaan juttelemassa kavereitten kanssa. Muutama rohkelikko uskaltautui laineisiin lautailemaan ja pian erottuivat hyvin ne, jotka oikeasti osasivat jotain. Muutama pitkästynyt tyttöystävä näkyi rannassa murjottamassa, kunnes vettensankari viimein kömpi rantaan kovasti selittäen, että sitten kun mä silleen mahtavasti surffasin siihen isoon aaltoon ja tyttö jatkoi jostain muusta aiheesta paljonkaan sankariaan kuuntelematta. Muutama hieno jumppaesitys myös nähtiin vasta veteen menossa olevien sankarten toimesta. Koskaan mies ei ole niin korskea kuin kantaessaan lainelautaa kainalossaan ylävartalo paljaana, palatessa olivat sitten huomattavasti vetelämpiä tapauksia ja lautaakin kiskottiin perässä kuin uppotukkia. Urheilu on hienoa.

Illan aterian päätimme kuitata ruokakaupasta ostamillamme eväillä viihtyisällä parvekkeellamme. Söimme kyllä pienet bifanat rannan lähellä olevassa kuppilassa ennen parvekkeella evästelyä.

Säätiedote piti paikkaansa, toukokuun ensimmäinen torstai valkeni sateisena. Meri melkein piiloutui matalaan pilveen, eikä ranta näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta.

Nostimme laukkumme Noteen ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Lissabonia. Tarkoituksemme oli käydä Batalhan  ja Alcobahan luostareissa. Vesisade ei ollut ihan pientä, mutta lämmintä onneksi, joten kylmästä ei tarvinut kärsiä. Kumpikin paikka oli näkemisen arvoinen ja muitakin turisteja oli etenkin Batalhassa paljon. Batalhan erikoisuus on keskenjäänyt kappeli, josta puuttuu katto. Oli hämmästyttävää katsella yksityiskohtaisen hienoja koristeluita pylväissä ja seinissä. Jossain vaiheessa on vain kai päätetty, että ei tästä tule mitään, pistetään pillit pussiin ja koristeluista vastannut tyyppi on tuuminut, että kiitos kaverit!

Ei sitten tullut ihan valmista 

Luulisi tämän liesituulettimen riittävän blogaanillekin

Matkamme jatkui edelleen kohti Lissabonia, jossa olisimme viimeisen yön ennen paluulentoa Suomeen. Ennen pääkaupunkiin menoa kävimme vielä Sintrassa Pálacio da Penassa, joka oli merkillinen korkean mäen päälle rakennettu esidisneylinna. Sinne oli hyvin mutkikas tie, onneksi saimme paikoitettua melkoisen lähelle viimeisiä pysäköintialueita. Näimme paljon ihmisiä kiipeämässä todella pitkää ylämäkeä, en kahdehtinyt heitä lainkaan sillä kiipeäminen vei varmasti useita tunteja, vaikka matkaa ei ollut suoraan varsinaisesta Sintran kaupungista paljonkaan. Ostimme liput linnaan ja kuljetuksen minibussilla viimeisen nousun verran, enkä ollut siitäkään pahoillani. Kauniimmalla säällä olisi ollut kiva verkkaisesti kävellä viimeiset sadat metrit ylämäkeen, mutta nyt kyllä kyyti kelpasi.

Linna oli jollain tapaa hulluhko paikka samaan tyyliin kuin Neuschwanstein. Kaikki mahdolliset tyylit oli ympätty yhteen, eikä väreissäkään oltu säästelty. Linnalla on mielenkiintoinen historia ja se kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteiden listalle. Linnan sisällä kiertokävely toteutettiin jonossa, joka liikkui sopivaa vauhtia, kunhan kukaan ei jäänyt minnekään liian pitkäksi aikaa pyllistelemään. Linnan keittiötä kuvailin Instagramissa jokaisen blogaanin unelmakeittiöksi.

Linnareissun jälkeen oli aika ajaa Lissaboniin. Olin varannut meille hotellin jo paljon ennen caminoani. Ketjuhotelli sijaitsi keskustan ulkopuolella ja oli nimeltään Turim Iberia. Saimme auton hotellin parkkihalliin. Huoneemme oli pienehkö, mutta oikein mukava. Iltasella kävimme kävelemässä lähistöllä ja syömässä jossain pikkupaikassa, jonka ruoka oli kelvollista, muttei siitä jäänyt kyllä sen enempiä kerrottavaa. Katselimme seuraavaksi päiväksi tekemistä, sillä lentomme olisi vasta illalla yhdeksän maissa. Huomasimme, että aivan hotellin lähellä olisi tarjolla taidemuseo.

Aamulla jokseenkin tylsän aamiaisen jälkeen huonetta vielä luovuttamatta kävelimme Gulbenkian-museoon. Siellä oli kahdessa erillisessä rakennuksessa nähtävissä monenlaista mielenkiintoita taidetta. Suosittelemme. Museokäynnin jälkeen jätimme Turimin taaksemme ja suuntasimme keskustaan.

Lissabon oli meille aivan vieras kaupunki, mutta kartan perusteella hahmotimme missä haluaisimme käydä. Suunnitelmat hieman muuttuivat, sillä matkailijoita oli todella sankoin joukoin liikkeellä erinäisillä nähtävyyksillä, eikä pitkissä jonoissa seisoskelu huvittanut ollenkaan. Niinpä tyydyimme katsomaan paikkoja ulkopuolelta ja kävelemään keskustan kortteleissa.

Mukavan lounaan söimme Time Out Marketissa, jossa oli mitä vilkkain ruokakojujen halli. Keskellä hallia oli paljon pöytiä ja ostettuaan syötävää jostain kojusta ihmiset saivat mukaansa pienen vastaanottimen, jolla heitä sitten aikanaan hätyytettiin takaisin kojulle hakemaan valmiit annokset. Pöytäpaikat olivat todella kiven alla lounasaikaan, erittäin monet ostoskassit ja takit olivat myös tulleet syömään, niillä paikkoja varattiin pitkiä aikoja jollekin, joka ei ihan vielä ollut saapunut. Mekin saimme kyllä istumapaikat ja sattumalta vastapäätä istui suomalainen mies, joka tarjosi omaa paikkaansa jo syötyään. Me söimme erittäin hyvät burgerit, valinta osui kyseiseen kojuun sen pitkän jonon vuoksi ja hyvän valinnan teimmekin.

Lissabon jäi sateisen sään ja lyhyen ajan vuoksi vielä hyvin vähälle tutustumiselle, mutta sellainen tunne kyllä jäi, että sinne palaisimme mielellämme, kuten Portugaliin ylipäätään. Paluulento myöhään illalla TAP-lentoyhtiöllä oli sujuva ja mukava, tosin melko myöhäinen lähtö yhdistettynä kahden tunnin aikaeroon sai lennon tuntumaan täydeltä yölennolta ja olimme aika väsyneitä Helsinki-Vantaalle tultuamme.

Portugalista jäi erittäin mieluisa mielikuva. Minulla oli tietysti alla juuri viisi viikkoa Espanjassa, johon jossain määrin ehdin hieman kyllääntyä. Portugali oli mukavan erilainen maa. Ilmapiirissä oli jotain mielenkiintoista verrattuna Espanjaan, ainoaan rajanaapuriin. Se oli jotenkin jämäkämpi, jos nyt ilmapiiristä voi niin sanoa. Portugalilaiset tuntuivat ystävällisen asiallisilta ihmisiltä, hommat hoituivat kaikkialla säntillisesti, eikä sellaisella mañana-meiningillä, joka Espanjassa tuskastutti hetkittäin. Liikenne tuntui sujuvalta ja tiestö oli erinomainen, jopa liioitellulta tuntuva liikennemääriin verrattuna. Meillä oli autossamme pieni laite, joka rekisteröi kaikki maksulliset tieosuudet, joten saatoimme ajaa pysähtymättä maksupisteiden tiettyjen kaistojen kautta. Lopuksi palauttaessamme auton vuokraamoon maksoimme koko tienkäyttömaksun kerralla, mahtoiko olla noin 60 euroa viikon ajalta, josta tosin auto oli Espanjan puolella vajaa pari vuorokautta.

Portugaliin menemme ehdottomasti uudelleen, aivan jokapuolelle maata. Pidimme myös portugalilaisesta ruoasta, joka on pienellä kokemuksella vieläpä yksinkertaisempaa kuin espanjalainen. Mutkatonta ja hyvää. Hintataso tuntui edulliselta polttoainehintoja lukuunottamatta. Ne olivat Suomen tasolla, kun Espanjassa oli jonkun verran edullisempi polttoaine. Majoitukset olivat hyviä ja edullisia nekin. Portugalissa riittää nähtävää, on merta ja rantoja, kulttuuri- ja luontokohteita monenkin reissun verran.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkapostauksiamme maittain eriteltyinä. Mikäli lukijaa kiinnostaa ennen Portugali-osuutta tekemäni viisiviikkoinen camino Espanjassa, siitä löytyy monta postausta toisessa blogissani, CampaCaminossa. Blogi käsittelee myös caminoon valmistautumista, sen jälkeisiä tunnelmia ja muita kävelyyn ja retkeilyyn liittyviä aiheita.