Skandikierros osa 2, Norjan laidalla

Skandikiertueemme Ruotsi-osuudesta kerroin jo muutama päivä sitten.  Norjaan päädyimme lauantaina iltapäivällä ja muistelimme milloin viimeksi olemme olleet EU:n ulkopuolella, mahtoi olla vuonna 2010 ja silloinkin nimenomaan Norjassa. Tuolla pikavisiitillä saimme sadetta niskaamme niin paljon, ettei maahan ollut uudelleen kiirettä. 

Nyt näytti paremmalta. Saavuimme lauantai-iltapäivänä maahan hieman Trondheimin eteläpuolella ja tarkoitus oli asettua pariksi yöksi leirialueelle ja tutustua Trondheimiin sunnuntain ajan. Kovin lämmintä ei ollut nytkään, mutta aurinko sentään paistoi. 

Heti kohta rajan jälkeen poikkesimme TomTomin neuvoista ja ajoimme katsomaan Olavsgruvaa, josta emme varsinaisesti oikein tienneet mikä se on. Kävimme muutama kilometrin päässä päätieltä suurella kaivosalueella, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Paikalla on pitkä kaivoshistoria ja Rørosin kuparikaivoskaupungissa on aiheeseen liittyvä museo. Siellä emme käyneet. 

Flakk Camping sijaitsee noin 11 km Trondheimistä länteen meren rannalla, eipä voisi leirialueen paikka paljon parempi ollakaan. Alueen vierestä kulki kyllä jatkuvasti lauttoja vuonon ylitse, sen huomasi siitä, kuinka motoristit kiihdyttivät ajopelejään noin kilometrin matkalla ennen päätietä lautalta päästyään, eikä sitä voinut olla kuulematta.

Lauantai-iltana leirialueella oli mukavasti väkeä, niin norjalaisia kuin meitä ulkomaanpellejäkin, lähinnä saksalaisia, hollantilaisia ja sveitsiläisiä. Oli telttaväkeä, vaununnyhtäjiä ja campereita. Ehdimme saada mukavan paikan vaunurivistössä ennen kuin paikka alkoi olla täynnä. Leirialueen yhteistilat olivat riittävän mukavat ja siistit niin saniteettitilojen kuin keittiönkin suhteen, ei  ollut valittamista. Hintaa en enää muista, eikä hinnasto aukea paikan nettisivullakaan, mutta euroissa hinnat pyörivät Norjan leirialueilla siinä 30-35 euron tietämillä. Tällä Flakkin alueella lämpimästä vedestä suihkussa ei veloitettu erikseen, mikä on aina ilahduttavaa. Netti toimi heikosti, vaikkemme olleet kovin kaukana toimistorakennuksesta. 

Sunnuntain olimme kaupungin keskustassa, jonne ajoi noin vartissa. Sunnuntai näytti olevan pyöräilijöiden suosikkilenkkipäivä, jolloin ajettiin Trondheimin länsipuolisen niemen lenkki vastapäivään. Myötäpäivään ajavia ei näkynyt yhtään. Tie oli aika mutkainen ja mäkinen, joten tienvarren suuret asennekyltit tien jakamisesta olivat kyllä paikallaan. 

Museopäiväksi sunnuntai sopi oikein hyvin, kaupat eivät näyttäneet olevan Norjassa auki ollenkaan hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Nettisivun mukaan turisti-infokin olisi kiinni, mutta kyllä se sitten kumminkin oli auki ja saimme paljon hyviä esitteitä leirialueista ja nähtävyyksistä.

Vierailimme Trondheimin kuuluisimmissa nähtävyyksissä, Nidarosin katedraalissa, arkkipiispan palatsimuseossa ja Norjan kruununkalleuksia säilyttävässä kappelissa. Hieman hassulta tuntuu katsoa linkkien talvisia kuvia näin kesällä. Huomasin myös, että ainakin kruununkalleuskokoelman aukioloajat eivät olleet ajantasalla, paikka aukesi vasta klo 11, eikä 9 kuten sivulla mainitaan. Näihin kolmeen paikkaan menimme yhteislipulla, jotka maksoivat 90 kruunua, eivätkä 80 kruunua. Ärsyttäviä pikkuvirheitä. Katedraalissa oli sitä paitsi juuri ollut joku juhlava tilaisuus, eikä lippuja edes kysytty sisälle mennessämme. 

Kävelimme hieman kaupungin hiljaisia katuja erästä taidemuseota etsien. Vaikka osoitteen löysimmekin, keltainen talo jäi löytymättä. Ilmeisesti paikka on remontissa, mutta muuta tietoa emme löytäneet. Trondheimin Taidemuseon sen sijaan löysimme, eikä sinne tuona sunnuntaina ollut sisäänpääsymaksua, koska juuri sinä päivänä siellä oli näyttelyn avajaiset. Emme jääneet kyseisiin avajaisiin, vaikka erikseen sinne kutsuttiinkin.

Kauniina, aurinkoisena päivänä oli mukava kävellä Trondheimin katuja, kävimme joen toisella puolella katsomassa Kristianstenin linnoitusta korkealla mäen päällä. Se nähtävyys oli myös ilmainen ja siellä olikin paljon väkeä. Paikka muistutti Suomenlinnaa ja siellä oli eväsretkeläisiä ja auringonottajia runsaasti.

Ylämäkeen kävellessämme näimme kiinnostavan polkupyörähissin, jota Kammenpyörittäjä olisi mielellään kokeillut, jos olisi ollut pyörä saatavilla. Yhden onnistuneen ylosnousemuksen näimme ja monta epäonnistunutta, sillä oli tarpeen osata nojata pyörällä riittävän vinoon ja istua tanakasti penkillä.

Ennen leirille paluuta kävimme katsastamassa vielä trondheimiläisen katukirpparin, joka muistutti meikäläisiä, kupit ja kipot vain olivat hieman erilaisia ja 80-luvun LP-levyt paikallista popmusiikkia Kirkan ja Dannyn sijaan. Ruokakojuissa myytiin lettuja ja vohveleita norjalaisen ruskean juuston kanssa. Emme ostaneet.

Tuona sunnuntaina meillä oli hääpäivä ja sitähän täytyy juhlia. Koska Trondheimin ravintoloista suuri osa oli suljettu, päätimme päivällistää leirillä ja se onnistui mainiosti viereisen lauttasataman grillikioskin antimilla, mehän emme tunnetusti gourmetista niin perusta. Kammenpyörittäjä haki meille kaksi pizzaa ja olivatpa ne hyvät pizzat, se on kyllä sanottava! Illempana avasimme kyllä pullon samppanjaa ja toivotimme toisillemme vähintään toista samanlaista tovia yhdessä. Sen vielä saatamme hyvin ehtiäkin, mikäli jatkamme kumpikin sukujemme perinteitä pitkästä iästä.

Tänne emme päässeet syömään

Söimme nämä

Ja nämä jälkkäriksi

Maanantaiaamuna pistimme taas leirin kasaan ja lähdimme eteenpäin. Suunnitelmana oli edetä melko lyhyt matka rannikkoa pohjoiseen ja käydä matkalla katsomassa muutamaa kalliopiirrosta, joita Norjastakin löytyy paljon. Reitillä oli myös Pyhän Olavin kuolinpaikkana tunnettu Stiklestad ja sen kirkko. Kirkon pihassa on reittipiste norjalaisella caminolla, Pyhän Olavin Tiellä. Näimme yhden peregrinonkin. Reitti päättyy Trondheimiin, nollapiste sijaitsee katedraaliin edustalla, mutta minä en siellä ollessani tolppaa huomannut. Stiklestadin kirkon eteisestä ostin Pyhän Olavin Tien pinssin muistoksi.

Päivän määränpäämme sijaitsi Steinkjerissä, josta kävimme lyhyellä retkellä katsomassa Bardalin kalliopiirroksia. Ne sijaitsevat nykyaikaisen maatilan alueella, mutta piirroksille pääsee hyvin autolla ja parkkipaikkaakin on muutamille ajoneuvoille. Piirroksia on todella suuri määrä paljaalla kalliolla, tosin niitä ei tällä erää ollut kaikkia maalattu esille, vaan osa kuvista täytyi tiirailla näkyville ilman punamaalin apua.

Meillä oli haaveena syödä kalaruokaa Norjassa joka päivä, sillä kalaahan luulisi meren ääreltä löytyvän. Sepä osoittautuikin harhaluuloksi. Suurissakaan marketeissa ei ollut juuri ollenkaan palvelutiskejä, kaikki kala oli pakattu valmiiksi kylmätiskeihin, eikä meitä oikein innostanut ostaa samanlaisia lohipaloja, kuin meilläkin on kaupoissa tarjolla. Rapuja tai muuta äyriäistä ei ollut tarjolla senkään vertaa. Varsinaisia kalakauppoja tai -halleja emme reittimme kaupungeissa nähneet lainkaan paria lukuunottamatta.

Tuona iltana söimme kuitenkin melkein kalaruokaa, ostimme marketista muhevia kalapihvejä vakuumipakkauksessa ja ne olivat yllättävän hyviä valmiin katkarapusalaatin kanssa. Steinkjerissä olimme kaupungin laidan leirialueella, joka oli hyvin tyypillinen paikka Pohjoismaissa, sijaitsi kunnan urheilukenttien ja oppilaitosten vierellä. Saapuessamme paikkaan iltapäivällä sen laaja nurmikenttä oli lähes tyhjä, mutta illalla siellä oli varmaan 30 leirikuntaa. Jälleen ulkomaalaisista yleisimpiä olivat saksalaiset ja hollantilaiset, muita suomalaisia emme nähneet. Suihkut toimivat kolikoilla ja keittiön virkaa toimitti pieni pesutuvan eteinen, jossa saattoi pestä astiat. Kertayöpymiseen paikka oli aivan kelvollinen. Koko maanantain oli hyvä sää, joskaan ei ollut kovin lämmintä. Iltasella tarkeni syödä lettuja vaunun ulkopuolellakin, mikä on Norjassa oikein hyvä saavutus. 

Tiistaina oli sitten tarkoitus ajaa aika pitkä matka kohti pohjoista ja poiketa Mo I Ranan jälkeen päätieltä pienemmille teille ja katsastaa rannikkoa ja vuonoja niin teitä kuin lauttareittejäkin pitkin. Alkumatkasta ajoimme Snåsa-järven etelärantaa kohti koillista muutaman kalliopiirrospaikan toiveissa. Karttamerkkien mukaisia ensimmäisiä paikkoja ei löytynyt, mutta kaunis Bølan kalliopiirrospaikka löytyi vaivatta. Siellä oli hyvä parkkipaikka, myös vaunu- tai autoyöpymiseenkin luvallinen, ravintolakin oli ja muutaman sadan metrin kävelymatka katsomaan kalliopiirroksia. Paikalla on maailman suurimmaksi sanottu poropiirros, poro on kuvassa luonnollisessa koossa. Samoin hiihtäjän ja vesilinnun kuvat löytyivät, mutta karhua emme pienen kosken varrelta löytäneet. Alkoi muuten sataa pikkuhiljaa, kun palasimme autolle. Syödessämme vaunussa aamupalaa, satoikin jo melkoisen paljon. Mukava ettemme ehtineet kastua kuitenkaan piirroksia katsoessamme.

Kun liityimme takaisin päätielle, huomasi heti, että liikennettä oli melkoisesti. Vielä tällä korkeudella maata kulkee myös junarata, joka päättyy Bodøn tasalle. Rekkoja oli runsaasti liikkeellä, samoin matkailuautoja ja -vaunuja. Tie ei ole kuitenkaan edes meidän nelostiemme veroinen liikenneväylä, sillä ei ole käytännössä ollenkaan ohituskaistoja, eikä turvallisia ohituspaikkoja muutenkaan ole viljalti. Siksipä matkailijoidenkin kannattaa usein vilkuilla taustapeiliin ja antaa tietä työkseen liikkuville ja niille, joille hieman kovempi vauhti olisi sopivaa. Mitään kaahaamista tai vaarallisia tilanteita liikenteessä ei kuitenkaan ollut. Ilmeisesti norjalaiset vain tyytyvät pullistelemaan otsasuoniaan matkailuautojen letkojen takana, vaikkeivat keskieurooppalaiset maltakaan antaa tietä. 

Tunneleita oli myös matkamme varrella useita. Monet niistä olivat melko lyhyitä, 1-2 km pitkiä, mutta pisin taisi olla 8 km mittainen ja se on jo epämiellyttävää, olipa tunnelin kunto kuinka hyvä tahansa. Jotkut lyhyistä tunneleista olivat kokonaan valaisemattomia ja myös muuten tummia seiniltään, maalauksetkin reunoissa huonoja, keskiviivasta puhumattakaan. Niitä ei ollut kiva kulkea, ei varmaan myöskään niissä ohittamiemme satunnaisten pyöräilijöiden. Pitkiin tunneleihin ei polkupyörillä saa mennäkään, vaan täytyy hankkia kyyti itselleen ja ajokilleen, jollei vaihtoehtoista reittiä ole.

Yksi tunneleista oli suljettu syystä tai toisesta ja koko liikenteen letka rekkoineen päivineen ylitti vuoren vanhaa tietä. Siellä olikin kauniita maisemia tarjolla jäisine järvineen ja lumihuippuisine vuorineen. Onneksi reitti ei ollut kovin pitkä, matkaa tuli vain 7 km lisää verrattuna tunnelireittiin. Uusinnan alla olevia tieosuuksia oli jonkun verran, rikkaalla öljymaalla lienee varaa korjauttaa teitään eri malliin kuin vaikka meillä. 

Melko pitkän ajopäivän päätteeksi päädyimme seuraavan aamun ensimmäistä lauttamatkaa ajatellen strategisesti hyvää paikkaan lähelle Kilboghamnin satamaa Polarcampille. Olimme poikenneet yhdessä sattumalta löytämässämme kalakaupassa ja meillä oli niin ollen päivällistarpeet jääkaapissa odottamassa leiriytymistä. Leirialue oli muuten vaatimaton, ei juuri ruohontupsua, vaan autot ja vaunut laitettiin sora-aukiolle. Telttapaikoilla oli hieman nurmikkoa. Saniteettitilat ja keittiö olivat asialliset ja lisämaksuttomat. Netti toimi juuri ja juuri hetkittäin.

Päivälliseksi paistoimme palasen lohta ja toisen pallasta, eikä ruoassa ollut moittimista. Lisäksi tein kotoa tuomiani ruotsalaisia perunoita timjamivoin kanssa, joten kyse oli varsinaisesta pohjoismaisesta yhteistyöateriasta. Leiriltämme oli hyvin kauniit näkymät merelle ja vuonoihin, siellä passasi kyllä nauttia hienosta kesäillasta.

Keskiviikkoaamuna olimme aikeissa mennä ensimmäisellä mahdollisella lautalla vuonon ylitse. Olimme jonossa noin puolta tuntia aikaisemmin ja ihmettelimme, miten ihmeessä kaikki autot ehtivät ajaa lautalle ajoissa, sillä rahastustoiminta oli sen verran verkkaista. Niin se vain kuitenkin onnistui, olimme aika alkupäässä jonoa ja loput ilmeisesti ajettiin rahastamatta lautalle ja lippuja myyvä mies kierteli sitten lautalla kyselemässä ihmisiltä, olivatko he jo maksaneet vai eivät. Söimme lautan kahvilassa hyvät voileivät ja jätimme juomatta karmeat kahvit, jotka otettiin automaatista niin, että ensin kuppiin laskettiin väkevää kahviesanssia ja päälle kuumaa vettä. Enimmäkseen ulkomaalaisista koostunut asiakaskunta joutui pyytämään apua henkilökunnalta merkillisen kahvimasiinan äärellä. 

Tällä reilun tunnin lauttamatkalla ylitimme napapiirin, sen meille lautan kapteeni (kai yhteyslautan kuljettajaakin sanotaan kapteeniksi?) osoitti kaksikielisellä kuulutuksellaan. Rannalla oli jonkunlainen maamerkki paikkaa osoittamassa.

Vaikka alkumatkan Ruotsi-osuudella olimme jo hyvin lappimaisissa maisemissa, niin ei ollut vielä Norjassa pohjoisempanakaan napapiirin ylityksen tienoilla. Meren läheisyys ilmeisesti teki kasvillisuudesta hyvinkin runsasta, eikä kulkiessa ollut ollenkaan sellainen tunne, että nyt oltaisiin Lapissa. Liikennettä oli jo vähän vähemmän, mutta rekkoja ja matkailijoita oli kuitenkin paikoin jonoksi asti. Samoin jotkut norjalaiset ajoivat autoillaan todella oudosti, 10-15 km alle suurimman sallitun nopeuden, joka sekään ei ollut enempää kuin 80 tai 90 km/h ja usein seilaten keskiviivan molemmin puolin. Niinpä liikenne ei ollut kovin sujuvaa. 

Reittimme kulki Norjan repaleista rannikkoa pitkin, päivän aikana käytimme kahta lauttaylitystä ja useita tunneleita. Ehdimme Bodøn eteläpuolen leirialueelle hyvissä ajoin, noin yhden aikaan. Saltstraumenin leirialue oli suuri paikka ja siellä oli runsaasti kulkijoita jo siihen aikaan. Jätimme pikaisesti vaunun leirille ja ajoimme noin 30 km matkan Bodøn keskustaan. Siellä halusimme käydä Norjan Ilmailumuseossa. Ikävä kyllä sen siviilikoneiden osasto oli tällä erää suljettu muutostöiden vuoksi, mutta sotilasilmailussakin oli kyllä katsottavaa. Toinen puoli aukeaa uudelleen loppuvuodesta ja ostamillamme lipuilla pääsisi kuulema vuoden loppuun asti uudelleen käymään, emme taida kuitenkaan ehtiä. Museossa eri-ikäisten sotilasilma-alusten lisäksi myös laajalti katsottavaa liittyen toiseen maailman sotaan ja norjalaisten osuuteen siinä. Kävimme myös vanhassa Bodøn lentoaseman lennonjohtotornissa, joka oli nostettu museon katolle jossain vaiheessa uuden korkeamman tornin valmistuttua. Aika tutun näköistä oli laitteisto kyllä, ei paljon poikennut Tikkakosken tornista 90-luvun alussa. Oli hauska kuunnella Bodøn kentän radioliikennettä samalla kuin katsella liikennettä kiitotien reunassa.

Museokäynnin jälkeen menimme viereiseen ostoskeskukseen ja viimein löysimme Eurospar-kaupasta palvelevan kalatiskin, joka ei tosin ollut koolla pilattu, mutta valikoimaa oli sen verran, että saimme hyvät päivällisainekset kasaan. Ostimme yhden (!) kuningasravun jalan, palan turskaa ja toisen lohta, sekä hieman lisäkkeitä niille. Kala on kyllä hinnoissaan Norjassa kuten kaikki muukin ruoka, mutta kuningasravun jalka oli kuitenkin hinnaltaan vain puolet siitä, mitä se maksoi talvella Vaasan kauppahallissa, kun sitä siellä ihmettelimme. 

Iltasella sitten laitoimme leirillä ruokaa, keitimme ainokaisen ravunjalan ja paistoimme kalaa. Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin matkayrttilaatikkomme antimista. Siinä viihtyivät oikein hyvin Ruotsista ostamamme salaatit ja timjami, basilikakin oli elossa. Sen sijaan sinä päivänä ostettu tilli halusi heti laota muiden yrttien niskaan, joten se sai armonaikaa seuraavaan päivään, joko virkistyisi tai tulisi heitetyksi biojätteeseen.

Yhdeksän aikaan illalla lähellä oli tarjolla luonnonilmiö, jota katsomaan näytti vaeltavan melkein koko leirialueen väki. Vuorovesi-ilmiö on siellä erittäin voimakas riippuen kuun vaiheesta ja leirialueen toimistosta sai mukaansa aikataulun, minkä mukaan saattoi päästä näkemään tätä näkyä. Liitän tähän youtube-videon, joka on kuvattu rannalta. Valokuvat eivät anna ilmiöstä kovin hyvää kuvaa.

Rannalla oli paljon katsojia, samoin paikkaa ylittävällä korkealla sillalla. Katselimme veden virtaamista aikamme ja olimme kyllä sitä mieltä, että siihen whirlpooliin ei todellakaan kannata joutua. Kävelimme leirille rantaa pitkin hieman kiertoreittiä kauniissa maisemissa. Ilta oli niin upea auringon loistaessa vielä korkealla taivaalla, mutta hieman siellä oli jo jalaspilviä kertomassa siitä, että suursäätila oli muuttumassa huonompaan.

Meidän oli tarkoitus palata maareittiä Suomeen Lapista, joten laivalippuja ei tarvittu. Olikin aika kiva reissata niin, ettei aikataulu ollut kovin tarkka. Koska sää kuitenkin oli muuttumassa huonommaksi, päätimme tuona torstaina ajaa aina Skibotniin asti. Tie oli nyt maan ainoa maata etelä-pohjoissuunnassa halkova reitti junaradankin loputtua jo Bodøhon. Hurtigsruten pysähtelee satamissa rannikolla aika tiuhaan ja varmaankin kuljettaa osan rekoista ja konteista. Maantie oli edelleen melkoisen kapeaa, eikä sillä suurimmaksi osaksi saanut ajaa kovempaa kuin 80 km/h. Päivään kuului taas hieman tunneleita ja yksi lauttamatka, tällä kertaa vain noin vartin mittainen. Kävimme katsomassa hienoa Leiknesin kalliopiirrosaluetta, jossa näkyi laakealla kalliolaatalla mm. paljon hirviä. Iloksemme löysimme esillemaalaamattomista kuvista myös valaan ja jäniksen sekä yhden karhuista. Rinteessä alkoi juuri sataa, kun palasimme autolle. Se oli hyvä, sillä viettävä kalliorinne voi olla sateella liukas. 

Sinä päivänä sitten satoikin aika paljon, lähti hyvin tomut auton ja vaunun pinnoista. Lauttamatkan jälkeen posottelimme kohti pohjoista ja päätimme ehtiä Suomeen minun kotiseudulleni seuraavaksi illaksi. Poikkesimme kuitenkin edelliskerran matkalta tuttuun Narvikiin, jossa tietojemme mukaan piti olla kunnollinen kalahalli. Katin kontit, se oli ihan pieni kalakauppa, jossa turskapala etsi toista tiskissä.

Onneksi tien toisella puolella oli ostoskeskuksessa ravintola nimeltä Sushi Point, jossa oli ilokseni suhsihihna. Sellainen jaksaa huvittaa minua aina, vaikkei vakavasti itsensä ottava sushin ystävä hihnasta perustaisikaan.

Istuimme tiskin ääreen ja 17 lautasta myöhemmin olimme kylläiset. Olipa todella hyvät sushit, ei muuten ollenkaan makeja, huomasimme myöhemmin. Söimme jakaen ensin kaikenlaisia annoksia ja sitten otimme loppuun muutamia kummankin erityisiä suosikkeja. Maksoimme kahden hengen sushiateriasta vesi juomana noin 70 euroa. Täysin vatsoin oli hyvä jatkaa matkaa aina Skibotniin asti, vaikka tiesimme ehtivämme sinne vasta melko myöhään illalla. Pimeän tuloa ei ainakaan tarvinut pelätä.

Nyt alkoivat maisematkin olla hieman lappimaisempia, vaikka meren läheisyys tietysti teki vielä kasvillisuudesta runsaampaa. Välillä satoi reippaasti, sitten taas ei. Saavuimme Skibotniin noin kahdeksan aikaan illalla, eikä meidän ollut tarkoitus enää laittaa ruokaa sinä iltana, sushit olivat täyttäneet vatsat tehokkaasti. Pienessä rantakylässä oli ainakin 3 leirialuetta, joista yhdelle päädyimme hieman sattumalta. Se sijaitsi aivan meren rannalla ja oli palveluiltaan vaatimaton, mikä ei varsinaisesti näkynyt hinnassa. Netti kuitenkin toimi jotenkuten, ainakin whatsappin verran. Suihkut olivat maksulliset, keittiö auttava, mummonmökkimäinen mutta siisti. Norjalaiseen tapaan leirialueella oli myös paljon vuokrattavia mökkejä, joita sanotaan hytteiksi.

Aamulla kävimme pikaisesti katsomassa olivatko vastapäisellä puolella vuonoa olevat vuoret tallella, illalla maisema oli aivan pilvien peitossa. Nyt näimme osan lumihuipuista ennen kuin kiinnitimme vaunun Minin perään ja lähdimme lyhyelle matkalle kohti Suomen rajaa. Sinne oli vain noin 40 km. Meidän oli tarkoitus laittaa viimeiset Norjan kruunut tankkiin, mutta kylän ainoa polttoaineasema toimi vain kortilla.

Nousimme rivakasti rannalta ylemmäs kohti Kilpisjärveä vievälle tielle. Matkalla oli muutamaan otteeseen liikenteenohjausta asvalttitöiden vuoksi, mutta jo ennen puolta yhdeksää olimme Suomen puolella. Paluu EU:n alueelle tapahtui täysin ilman, että kukaan olisi ollut meistä kiinnostunut. Kiertueemme viimeisestä osuudesta Suomen Lapissa ja lapsuusmaisemissani kerron piakkoin ilmestyvässä postauksessa.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme. Perustan sinne uuden Norja-aiheisen osion, samoin liitän postauksen Kiertueet-osioon. Sivulla on postauksia muiltakin kiertueiltamme ja maakohtaisia kertomuksia siltä ajalta, kun Campasimpukka ja sisarblogini CampaCamino ovat olleet olemassa.