Kolme virolaista ravintolaa

Viime viikon minilomasellamme söimme kolmessa ravintolassa, joista jokaisesta haluan kirjoittaa hieman, mutta  yritän pitää jutun maltillisen mittaisena. Narvassa olimme niin neuvostohenkisiä Venäjän läheisyyden vuoksi, että söimme folioon käärittyjä eväitä, piimää ei sentään ollut kossupullossa juomana. Mutta Tartossa menimmekin sitten jo syömään ravintolaan. En etsinyt paikkoja etukäteen, vaan vasta perillä hotellissa selasin nopealla netillä ja omalla tietokoneella tripadvisoria. En niinkään lue kirjoittajien arvosteluita, kunhan etsin paikkoja ja niiden kotisivuja.

Tartossa on paljon ravintoloita ja vilkkaana yliopistokaupunkina se ei varmaan vaivukaan uneen talveksi siihen tapaan kuin kylpyläkaupungeille usein käy. Valitsin illan ruokapaikan aivan puhtaasti mukavien kotisivujen vuoksi, vaikka pöydänvaraamismahdollisuutta netin kautta ei ollutkaan kuin sähköpostin välityksellä. Arvelimme, että arki-iltana melko varhain mahtuisimme kyllä syömään. Umb Roht lienee uudehko paikka, sillä logossa komeilee vuosiluku 2015. 

Menimme ravintolaan alkuillasta, ennen kuutta, paikka on auki puolesta päivästä alkaen. Meidän lisäksemme siellä oli vain yksi ruokailija, mutta väkeä kävi kyllä varaamassa pöytiä illemmaksi. Sisustus oli valoisa, minun silmääni miellyttävä ja vastaanotto hyvin ystävällinen. 

Alkuruoaksi Antti valitsi beef tartarin ja minä rapusalaatin. Tartar oli mielenkiintoisesti hajotettu osiin ja hakattu liha oli piilossa pikkelöityjen sipulilohkojen alle. Minun salaatissani oli levää ja se maistui hyvin kepeän merelliseltä. Valitsemamme roseviini sopi annoksiin hyvin. 

Ei se viini tässä vaiheessa ateriaa ollut noin vähissä vielä!

Pääruokana Antilla oli lammasta ja minulla risottoa. Kumpikin tykkäsi taas tosi paljon, kantarellirisottoa oli niin paljon, etten jaksanut kaikkea. 

Jälkiruokaa emme jaksaneet syödä, mutta otimme jaettavaksi juustolautasen, joka maksoi 9 euroa ja oli niin suuri annos, että siitä todellakin sai juustokiintiön täyteen kaksikin ihmistä. Tykkäsin kaikista juustoista, niissä ei ollut lainkaan ulkojuustomaisuutta. 

Umb Roht laskutti meitä tästä kaikesta 75 euroa, mikä oli minusta edullista. Mikäli menemme Tarttoon uudelleen, menisin mielelläni syömään tuohon mukavaan ravintolaan. Ruoka oli kekseliästä, kepeää ja hyvistä raaka-aineista valmistettua, tarjoilu ystävällistä ja tehokasta. 

Pärnun iltana söimme Heamaa-nimisessä ravintolassa. Se sijaitsee Pärnun keskustassa raatihuoneen sisäpihalla. Sinnekään meillä ei ollut varausta perjantai-iltana viiden aikaan, mutta silloin mahduimme hyvin sisätiloihin syömään. Pöydät oli merkitty varatuiksi kahdeksasta eteenpäin. Ravintola sijaitsee vanhassa rakennuksessa ja sisustus on hieman mummolamainen. Portilla varoitettiin juuri tehdystä maalaustyöstä.

Tässäkin paikassa Antti otti alkuruoaksi beef tartarin aivan vertailumielessä ja minä otin vuohenjuustosalaatin. Tartar oli niin sievä ja hyvä, että olisin ollut kateellinen, ellei oma salaattini olisi ollut niin hyvä. Tuo pehmeä juusto oli aivan muuta kuin mitä olen vuohenjuustojen kanssa tottunut, ei hiukkaakaan sukkahikimäisyyttä. Talon leipä yrttivoilla oli myös hyvää.

Pääruoaksi minä otin possua ja Antti karitsaa. Minun annokseni oli tolkuttoman suuri, mutta liha oli mureaa ja maukasta. Antilla oli kivoja paahdettuja vihanneksia karitsan kaverina. Minulla taisi olla kuusi perunaa!

Jälkiruokana Antilla oli ylisöpö tiramisu pienessä saviruukussa ja minulla suklaafondant, joka oli luvalla sanoen aika kuiva kakku, mutta kun en muistanut, että sen piti olla fondant, olin ihan tyytyväinen.

Heamaan kolmen ruokalajin päivällinen kahdelle ja pullollinen roseviiniä maksoi 72 euroa, mikä oli taas typerryttävän vähän, sillä ruoka oli oikein hyvää. Jos nyt jotain pitäisi keksiä moitteen sanaa, niin minun pääruokani oli aivan liian suuri ja pöytäliina oli tönkkö sohvanpäälliskangas, siksi nostin annokseni aurinkoiselle ikkunalaudalle kuvattavaksi, etenkin lasilautasella olleen alkuruokani. Tarjoilu oli hieman ujoa, eikä annoksia juurikaan esitelty, mutta ei se haitannut. Heamaa oli hyvä ravintola ja hintataso ainakin suomalaiseen hintatasoon tottuneelle hyvin edullinen.

Tallinnassa söimme sitten viimeisenä iltana Kakskokkassa, josta olen lukenut monista blogeista ja huomioinut paikan aikaisemmilla kerroilla. Nyt olin varannut pöydän hyvissä ajoin ja lauantai-iltana se olikin ilmeisen järkevää. Paikka oli lähes täynnä ja suomalainen työpaikkaseurue piti sen verran metakkaa, että kuulosuojaimia olisi kaivannut. Mikä siinä onkin, että juuri Virossa suomalaiset ovat niin kovaäänisiä ravintoloissa? Ollaan vähän vapaalla, joo, mutta pitääkö sitä huutaa pitkän pöydän toiseen päähän kumminkaan? Koko aikaa? 

Kakskokkan lista on nykytyyliin kompakti ja minä pidän siitä tyylistä paljon. Otimme alkuun kuohuvien sijaan gin & tonicit ja se olikin hauskaa vaihtelua. Leipää meille tarjottiin myös tässä vaiheessa. 

Alkuruoaksi Antti valitsi, koska voi, tartarin. Tässä alkaa muodostua jonkunlainen hyvä tapa aivan ilmiselvästi. Minä otin kananmaksaa. Kummankin annos oli hyvä, paitsi tartarin punainen kastike oli hieman outo veto lautasella. Minun kananmaksaunelmani oli jotain niin hyvää ja pehmeää, että siinä ei jäänyt tiskarille juuri hommia. Kolmen tartarin pikakisassa kuulema voittajaksi selviytyi makupuolella Heamaan näkemys, Umb Rohtissa oli jänskin toteutus ja erikoista viimeisessä oli se, että se oli hirven lihaa. En ole koskaan tehnyt tartaria itse, alkaa tuntua, että pitäähän sitäkin kokeilla. 

Pääruokaosastosta minä valitsin viiriäistä ja Antti possua "with steamed buns", jota en oikein osaa kääntää pätevästi. Eivät ne edes olleet sellaisia umpeen höyrytettyjä "palloja", kuin kuvittelimme, vaan avonaisia pulleita lettuja, joissa täytteet olivat esillä. Annosten kanssa meni melko kauan ja lopulta minun viiriäiseni tuotiin pöytään ja tarjoilija pahoitteli kovasti, että Antin annos ei ollut vielä valmis, se tulisi muutaman minuutin kuluessa. Se tarkoitti noin viittä. Jälkeenpäin tulimme ajatelleeksi, että oliko ensimmäinen yritys mennyt pieleen, vai tuotiinko annos sittenkin sellaisena, menköön syteen tai saveen, vai pitikö sen ollakin sellainen. En osaa sanoa, en ole nähnyt muiden kuvia samasta annoksesta, ravintolan sivuillakaan ei ole. Mutta yhtä kaikki, asiaa pahoiteltiin ainakin tarpeeksi ja ruoka oli ihan hyvää, vaikka näyttikin vähän grilliruoalta yömyöhään. Viiriäinen oli todella hyvää ja tykkäsin lisäkkeistäkin. Taisin hieman jyrsiä linnunrunkoja sormipelilläkin. 

Jälkiruokina meillä oli suklaata ja katajanmarjaa. Kumpikin oli nätti annos ja etenkin suklaista oli ainakin tarpeeksi paljon. Katajanmarjaa oli tässä valmiiksi rikotussa brûléessa, en tiedä oliko kuori koskaan tuon annoksen päällä ehjänä ollutkaan, mutta hauska annos se oli. 

Kakskokkan päivällinen kahdelta alkujuomien ja viinipullon kanssa maksoi 113 euroa. Olihan siinä selkeästi pääkaupunki- ja trendilisää, kun vertaa Tarton ja Pärnun hintoihin. Mutta silti se oli edullinen ja ateria hintansa väärti. Pidimme viime vuodenvaihteessa kovasti samaan ravintolaperheeseen kuuluvasta Restoran Ö:stä, Kakskokka on se ronskimpi sukulainen ja hinnaltaan oikein järkevä. Tykkäsimme! 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jolle kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.