maanantai 19. syyskuuta 2016

Puoli kierrosta Viroa myötäpäivään


Tallinna on muodostunut lempikaupungiksemme, kun aikaa ulkomaanmatkaan ei ole paljon ja kuitenkin haluaa piipahtaa jossain. Nyt meillä oli aikaa vähän enemmän, keskiviikosta sunnuntaihin ja päätimme tutustua Viroon hieman enemmänkin, vaikka Tallinnassa kyllä viihtyisi viikonloppua pidemmän ajankin. Meille sattui oikein kauniit syyssäät, välillä saimme nauttia aivan kesäisistä lämpötiloistakin, joten Viro esiintyi tosiaankin edukseen. Tässä postauksessa kerron muutamasta paikkakunnasta, joilla kävimme ja seuraavissa osissa enemmän lopuista paikoista ja ravintoloista, joissa söimme, sillä juttua riittää, kuten tavallista.

Ennen laivaan ajamista pistäydyimme pikaisesti Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla. Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Minä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Kaapelitehtaalla


Vaihtoehtoja lahden ylittämiseen on paljon, laivayhtiöitä ja lähtöjä on päivittäin niin paljon, etten edes tiedä kuinka monta. Valitsimme omamme sen mukaan, mihin ehtisimme suoraan Antin yövuoron jälkeen. Hintapolitiikka näytti olevan kukkaroystävällinen arkipäivänä keskellä päivää, kaksi matkustajaa ja auton sai lahden yli edullisesti. Paluumatkalle Tallink-Siljan nettiohjelma tuputti hytin vaikka kuinka siitä koitin kiemurrella eroon, varmaankin käyttäjävirhe, mutta annoin lopulta periksi. 


Mennessä söimme lounasbuffetissa, koska tarkoitus oli heti jatkaa matkaa, se kävisi mukavasti täysin vatsoin. Laiva oli tuolloin melko tyhjä, eikä laivasta ulosajaminenkaan kestänyt kauan. Suuntasimme heti kohti itää, päämääränä Narva. Emme olleet koskaan käyneet siellä aikaisemmin ja meitä houkutti katsoa Venäjälle. Tiet Virossa ovat keskimäärin oikein hyviä, tie Venäjän rajalle on paikoin nelikaistainen ja todella mainio ja kaksikaistainenkin osuus on leveä ja hyväpintainen. Tuona keskiviikkoiltapäivänä liikennettä oli hyvin vähän ja matka taittui mukavasti. Polttoaineen hinta pyöri hiukan yli eurossa litralta, diesel hieman bensiiniä halvempaa. 


Saavuimme Narvaan kuuden maissa. Olin varannut meille huoneen Narva Hotellista, se sijaitsee aivan rajajoen läheisessä tuntumassa ja ikkunastamme näkyivät niin Viron kuin Venäjän puoleisetkin linnoitukset. Hotelli oli oikein siisti ja mukava. Auton jätimme etupihan puolelle, kohdalle joka näkyi suoraan respasta. Takapihalla oli myös suuri parkkipaikka, mutta siellä ei ollut yhtään autoa. Hotellihuoneen hinta oli vain 44 euroa, siihen kuului langaton internetyhteys ja aamiainen. 


Kävimme kävelemässä Narvajoen rannalla ja kaupungin kaduilla. Yleisilme oli kuin Tallinnassa 20 vuotta sitten. Pysähtynyttä ja paikoin nuhjaista, kadut tilkkutäkkipäällysteisiä. Rajan ylittävällä sillalla kulki ihmisiä molempiin suuntiin kävellen, rekkajono seisoi tanakasti paikallaan, henkilöautoja pääsi ylitse verkkaiseen tahtiin. 


Joki virtasi hyvin vuolaana ja kalastajia oli kummallakin partaalla onkineen, saalista emme nähneet kenenkään saavan. Ilta pimeni nopeasti ja kauniit valot syttyivät Viron puolen rannan promenaadille, joka näytti olevan hyvin suosittu iltakävelypaikka. Kaikki kuuluivat puhuvan venäjää, myöhemmin katsoimme netistä, että Narvan asukkaista 96% on venäjänkielisiä. 

eiku
Missä me ollaankaan?
Juuri kun alkoi hämärtää
Tässä kohtaa ollut kirkko meni sodassa ihan särki, mutta ehjättiin sitten myöhemmin.
#pieceofestonia
Triptyykki


no parking - yes parking
Olin kätevänä emäntänä tehnyt kotona aamulla meille eväät edellisillan tortillapäivällisen lopuista, joten emme menneet kolkuttelemaan narvalaisravintoloiden ovia. Tripsavisorin mukaan kaupungissa on kyllä ruokapaikkoja, mutta olimme taloudellisia ja söimme eväämme. Hotellissakin oli ravintola, siellä ei näyttänyt olevan asiakkaita, kun palasimme kävelyretkeltämme. 

menossa rimpsalle
Saimme huoneessamme hyvän käsityksen venäläisistä tv-kanavista, niitä näkyi pilvin pimein, olimme jo huomanneet kaikkien harava-antennien talojen ikkunoilla sojottavan Venäjän suuntaan. Netti toimi oikein hyvin, ei mussuttamista. Hotellissa oli kuin olikin muitakin asiakkaita, sen huomasimme aamiaisella. Se oli perin virolais-venäläinen, hyvin saimme vatsamme täyteen. 


Ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa, kävimme vielä aamuisella kävelyllä Narvassa, halusimme nähdä sipulikupolisen kirkonkin, joka oli aivan hotellin lähellä, mutta niin puiden takana, ettemme olleet illalla nähneet sitä ollenkaan. 



Niin neuvostoliittoa tuo numeromerkintä 
Saalistajan katse
Toisen päivän määränpäämme oli Tartto, mutta sitä ennen poikkesimme parissa paikassa. Heti Narvan lähellä länsipuolella oli kiinnostavalta kuulostava Sillamäen kaupunki, joka oli Neuvostoliiton aikaan suljettu kaupunki, sitä ei ollut edes kartoissa. Kaupunki perustettiin vuonna 1946 uraaniteollisuuden tarpeisiin ja sen arkkitehtuuri on hyvin puhdasta Stalinin ajan uusklassista tyyliä. Pysäköimme auton keskusaukion reunaan ja kävimme kävelemässä kaduilla ja puistoissa. Tuollaisissa paikoissa tulee mieleen toive kurkistaa ajassa taaksepäin enemmänkin kuin muutaman valokuvan verran. Tuossa kaupungissa ihmisillä oli asiat hyvin, paikan suljetun luonteen vuoksi siellä asuvilla oli tuolloin juuri rakennetut asunnot, etuisuuksia oli suurta osaa neuvostoväestä enemmän, vaikkakin vastineena oli sitten synkät sairastuvuusluvut johtuen uraanin käsittelystä työssä. 




Nyt reilu puoli vuosisataa myöhemmin kaupungissa on jonkunlaista aavemaisuutta, kun aikoinaan nopeasti rakennetut pöyhkeät rakennukset rapistuvat ja rappauksen alta paljastuu vaneria ja höttöisiä tiiliä. Vain pientä osaa taloista näyttää remontoidun ainakaan päältä päin. Asukkaita lienee noin 15 000, keski-ikä näytti puistoissa istuskelevien mummojen ja pappojen perusteella olevan niin korkea, että ovat todellakin nähneet niin Neuvostoliiton nousun kuin kaatumisenkin. Suomestakin oli laivareitti noin 10 vuotta sitten jonkun aikaa välillä Kotka-Sillamäe, mutta se loppui pian kannattamattoma. Kaupungissa on muutamia hotelleja, muttei suurta kylpyläkulttuuria. 





Mitä tölläät?

Ajelimme sitten etelään Peipsijärven rantaa kohti Tarttoa, maisemat olivat suomalaistyyppiset, paitsi mäkiä oli paljon vähemmän. Ennen yliopistostaan tunnettuun Tarttoon menoa kävimme kaupungin ulkopuolella olevassa Viron ilmailumuseossa. Se on avattu vuonna 2002 ja on lähdelinkin mukaan saanut alkunsa yksityiskokoelmasta. Ilmailumuseoksi se poikkeaa monesta muusta paikasta siinä, että siellä kaikki ilma-alukset ovat ulkotiloissa, joskin tukevien pressukatosten alla. Meille sattui kaunis sää vierailumme aikaan ja kiertelimme hyvän aikaa katselemassa eri maiden ilmavoimien koneita, oli siellä meikäläinen Hawk myös. Oli siellä  muitakin kuin sotakoneita, mutta tunnustan, etten niitä niin tunnistanut, kopterit erotan kiinteäsiipisistä.



Tartossa majoituimme keskustan reunamalla olevaan Hansa Hotelliin, olin senkin varannut muutamia päivä aikaisemmin, eikä sekään maksanut kuin vähän alle 60 euroa aamiaisineen, parkkipaikkoineen ja nettiyhteyksineen. Huone oli kuin suoraan amerikkalaisista motelleista, krumeluuria oli ainakin tarpeeksi. Mutta hyvin mukava huoneemme oli.



Silmä ei millään tarkentanut tuohon taideteokseen!
Pienen lepotauon jälkeen kävelimme keskustaan noin kilometrin matkan, halusimme käydä katselemassa kaupunkia ennen kuin menisimme syömään. Tripadvisor kertoi kaupungissa olevan paljon ravintoloita ja niistä valitsin meille Umb Roht-nimisen paikan, mutta siitä enemmän omana juttunaan.


Tartossa on yksi Struven ketjun linkeistä, Tarton tähtitornissa. Struven ketju kuuluu Unescon maailmaperintökohteiden listalle. Kävimme tutustumassa tähtitornissa olevaan museoon.




Kuljeskelimme pitkin katuja ja aukioita, tähän aikaan vuotta kaupungissa on paljon opiskelijoita, paljon suomalaisia nuoriakin opiskelee Tarton yliopistossa. Keskustan aukion reunalla on talo, jota kutsutaan Tarton Pisan torniksi, se on hyvin selvästi kallellaan oleva rakennus, jonka toinen reuna vajoaa hitaasti huonon perustuksen vuoksi.


Saman aukion ylälaidalla on patsas, jonka nimi on Suutelevat opiskelijat, sen paikalla oli ilmeisesti ollut joku muunlainen veistos neuvostoaikaan, nykyinen patsas on vasta vuodelta 1998.



Pikaisella vierailulla Tartto osoittautui oikein mielenkiintoiseksi ja vireäksi paikaksi. Luulenpa, että liitämme sen tulevien Viron-matkojemme kohteeksi, sillä ajomatka Tallinnasta ei ole pitkä. Tässä vaiheessa matkamme oli puolivälissä ja olimme jo ihan varmat, että matkan jälkeen pitäisimme Virosta aina vain enemmän.


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain. Viro löytyy sieltä aivan alareunasta pitkän vierityksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti