Kaapintyhjennysquiche

Jääkaapista täytyi käyttää tuotteita pois ja syödäkin piti. Jotain oli liikaa, jotain ei ollenkaan. Lopputuloksena oli lohipiirakka, jossa ei ollut sitten niin mitään vikaa! Käytettävänä oli purkinpohja kermaa, kaksi pakettia viiriäisenmunia (muttei lainkaan kananmunia, ne menivät jo kakkuun edellisenä päivänä), juustokannikoita ja avattu paketti graavilohta, jota emme ehtisi syödä ennen reissuunlähtöä. Etsin ensin piirakkapohjaohjetta, johon ei tulisi kananmunaa, joita ei siis ollut talossa, mutta muistin ne viiriäisenmunat. 

Googlaamalla sain selville, että noin 5 viiriäisenmunaa vastaa yhtä kananmunaa ja niinhän se nyt järjenkin mukaan suurinpiirtein olisi. Siispä saatoin käyttää Everyday Flavors-blogin ohjetta, johon Google hyvää hyvyyttään tarjosi minulle käännöksen puolasta englanniksi. Listasta löytyi kyllä skottigaeli ja sundaneesi, muttei suomea, mistä hieman närkästyin. Toisaalta, nämä käännökset ovat useimmiten kyllä liian hauskoja arkipäivään. Englanniksi aineista ja määristä saa selkoa ja muut hassut kohdat voi ohittaa hymyllä. Tämän kielipoliittisen syrjinnän tähden minäkin rupesin heti soveltamaan minkä kerkisin. 

Lohipiirakka

Pohja

• 230 g vehnäjauhoja
• 120 g kylmää voita
• pikkuise  cheddarraastetta
• 5 viiriäisenmunaa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl kylmää vettä

Täyte

• 1 sipuli
• 1,5 dl kermaa (enempiä ei ollut)
• 8 viiriäisenmunaa
• 2 tl dijonsinappia (enkä laittanut)
• juustopaloja raastettuna, noin 100 g yhteensä (minun lisäykseni)
• muutama graavilohiviipale
• pippuria
• ripaus suolaa
• loput viiriäisen  munat rikottuina täytteen päälle (minun lisäykseni)
• tuoretta tai kuivattua tilliä (ei meillä ollutkaan tilliä)

Leikkasin kylmän voin pikkukuutioiksi ja mittasin jauhot ja suolan kulhoon. Nypin sormin voin jauhoihin niin, että koostumus muistutti hiekkaa. Lisäsin mukaan juustoraasteen ja viiriäisenmunat, jotka ovat viheliäisiä kuoria keitettyinä ja raakoina ne vasta pistävätkin vastaan ja koko ajan mukaan meinaa tulla pieniä kuorenpaloja. Siksi rikoin ne pikkukuppiin enkä suoraan taikinaan. Ei se muutenkaan olisi viisasta mahdollisen pilallisen munan vuoksi, mutta en aina viitsi olla niin huolellinen. Onni on toistaiseksi ollut myötä. Sekoitin ainekset ja lisäsin ihan pikkutilkan kylmää vettä. Sain muodostettua aineksista tasaisen taikinan, jonka käärin kelmuun ja laitoin jääkaappiin noin puoleksi tunniksi miettimään kaikkia tekosiaan. Ei niitä kyllä paljon ollut ehtinyt kertyä, kun oli ollut olemassakin niin vähän aikaa, mutta kumminkin.

Kuumensin uunin 170 °C asteeseen kiertoilmalla (ohje sanoo kyllä 180 °F, mutta en tietenkään usko nut sitä) ja etsiskelin esille kaikki täytteen ainekset. Kaulitsin pohjan pitkulaiseksi levyksi, halusin käyttää kaunista suorakaiteenmuotoista irtopohjavuokaani. Voitelin kevyesti vuoan, kun en muistanut meinaako siihen tekeleet tarttua voitelematta. Asettelin levyn vuokaan ja painelin taikinan pohjalle ja reunoille, jätin hieman taikinaa ylettymään vuoan reunojen ylitse, käytin brittikokki James Martinin vinkkiä. Minnehän sekin mies on kadonnut, ei näy juuri nykyään kokkiohjelmissa? Mutta eipä oikeastaan näy kokkiohjelmiakaan, ellei kaikkia kymmeniä Jamie Oliverin ja Gordon Ramsayn ohjelmia oteta huomioon. On nekin ihan kyllä ihan ok äijiä, ei siinä mitään. Gordon saisi huutaa minulle kitarisat täristen ihan hyvin. Keittiössä. 

Asiaan. Jätin siis hieman taikinaa vuoan reunojen yli ja taitoin se kevyesti ulkopuolelle, pistelin pohjaa kalapiikillä sieltä täältä. Asetin taikinapohjan päälle leivinpaperipalan ja ripottelin sille ylisievät keraamiset piirakkapainoni. Niitä tekisi joka kerta mieli maistaa, edes yksi, mutta olen pysytellyt järjissäni siltä osin. Myös kuivat herneet tai riisi käy painoksi, niitä voi käyttää tässä tarkoituksessa monta kertaa (niitä ei tee mieli maistaa), kippaa vaan jäähtymisen jälkeen takaisin pussiin tai purkkiin. Esipaistoin pohjaa noin 20 minuuttia. Vartin kohdalla otin pohjan uunista siksi aikaa, että poistin painot ja paperin ja paistoin vielä viisi minuuttia. Jäähdytin pohjaa sitten hetkisen ja heti kun näppini antoivat myöten koskea vuokaan, leikkasin terävällä veitsellä vuoan reunaa myöten ylitaivutetun taikinan. Näin reunasta tuli siisti, eikä se sitten loppupaistamisessa enää kutistuisi. Kai, toivottavasti, fingers crossed. (ei kutistunut)

Esipaistamisen aikana olin rikkonut kahdeksan viiriäisenmunista kulhoon, lisännyt sinne kermaa ja raastanut mukaan jääkaapin juustoaarteita, esimerkiksi oikein hyvää, kipakkaa cheddaria ja sitten jotain, jossa ei lukenut mitään tunnistetietoja, mutta elossa se oli. Muttei liian elossa, jos tiedätte mitä tarkoitan. Mukaan ei päässyt myöskään mitään ulkojuustoja. Silppusin mukaan pienen sipulinkin ja sekoitin täytteen tasaiseksi ja ripautin sinne suolaa ja pippuria. 

Kun pohja oli jäähtynyt sopivasti, asettelin lohiviipaleet taikinakuorelle, kaadoin täytteen päälle ja vielä loput viiriäisenmunat kokonaisina. En tietenkään kuorineen päivineen, vaan tappelin ne rikki ja koitin saada keltuaisetkin pysymään ehjinä. Törkkäsin vuoan takaisin uuniin ja paistoin piirakkaa vielä noin 20 minuuttia, kunnes täyte oli hyytynyt ja pinta kauniinvärinen. Piirakka oli hyvää kuin mikä, eikä se haitannut, että ohje olisi ollut luettavaksi esperanto(hkok)sikin, muttei suomeksi. Onko google-esperanto tuollaista? Sanokaa te.