Joka kuudes vuosi

Siitä on varmaan ainakin kuusi vuotta, kun meillä on ollut juustofondueta, se oli aikana ennen blogia. Eikä meillä ole ollut sitä muutenkaan kuin sen yhden kerran. Muistan vieläkin sen ähkyn tunteen, jonka valtaan siinä hommassa jouduin. Tuli tunne, etten ehkä koskaan halua enää syödä juustofondueta. Aivan niin lopullinen tunne ei ollut, vaan tänään meillä oli juustofonduepäivä. Se vaati myös varustehankintaa, sillä meillä ei ollut sopivaa pataa enää, jossa juustokastiketta olisi hyvä valmistaa ja tarjota. Olin onneksi eilen Stokkan liepeillä, joten ostin sieltä pikkuruisen valurautaisen fonduepadan. Pistäkää merkille, että vastustin yli kaksi sataa maksanutta Le Creuset-pataa, vaikka se oli kyllä mahdottoman kaunis. 

Ohjetta etsin sitten sen verran, että googlehaku toi noin toisena hakutuloksena Nannan vuoden 2011 alussa tekemän perusteellisen postauksen juustofonduesta. Siihen aikaan CampaSimpukka oli vasta haave, mutta olin jo innokas kommentoija muutamissa ruokablogeissa, jostain syystä minulla oli höpsö nimimerkki Uusano, en muista enää miksi sellaista käytin. 

Tänään noudatin Nannan neuvoja minuksi aika kiltisti. Uusi patani on verraten pieni, joten hieman kutistin ohjetta ja toisessa kohtaa taas kasvatin, että juustokastiketta tuli tarpeeksi. Laitan määrät tähän ylös sen tähden, että muistan ensi kerralla noin vuonna 2021 minkä verran juustoja sun muita aineksia tarvitaan tuon kokoiseen pataan. Otin pari vinkkiä myös the pleasant little kitchen-blogista, jossa oli käytetty yrttikimppua aluksi maustamaan kastikepohjaa. Sieltä otin myös vinkit lisäkkeisiin. Katsokaa miten kauniita kuvia siellä on!

Juustofondue 2-4 hengelle riippuen lisäkkeistä ja nälästä

• 250 g oikein superhyvää Gruyereä
• 150 g Swiss-juustoa
• 100 g mustaleimaista Emmentalia
• 3 dl kuivaa valkoviiniä
• yrttikimppu rosmariinista, persiljasta ja basilikasta
• loraus sitruunamehua
• 2 tl maissitärkkelystä
• pieni loraus Kirschiä (on muuten ihan kamalan pahaa!)
• muskottipähkinää
• pippuria (unohdin)
• valkosipulin kynsi

Laita ensin esille kaikki muut tarjottavat, sillä kaiken on oltava valmista, kun juustokastike nostetaan pöytään. Meillä oli tarjolla erilaisia leikkeleitä, tomaatteja, omenaa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, eilistä patonkia (toimii paremmin kuin aivan tuore) ja pretzeleitä paloiksi leikattuina. Muita kuin leipäpaloja ei ole tarkoitus uittaa juustossa, mutta on kiva napostella muutakin kuin leipää ja tuhtia juustoa, sillä tavoin on parempi mahdollisuus välttää kuuden vuoden mentaaliähky.

Raasta juustot valmiiksi ja tee yrteistä pieni kimppu, jonka sidot paistinarulla. Hankaa fonduepadan pohja ja reunat kuoritulla valkosipulin kynnellä. Sekoita maissitärkkelys Kirsch-tilkkaan. Mittaa viini pataan (jos patasi ei toimi liedellä, tee juustokastike ensin kattilassa ja kaada sitten valmiina fonduepataan) ja lisää sinne sitruunamehu ja yrttikimppu. Kiehauta seos ja anna yrttien maustaa viiniä hetkisen verran. Nosta kimppu pois ja lisää sinne maissitärkkelys-viinatilkka. Kuumenna hieman ja sekoittele. Ala lisätä juustoraastetta ja sekoita koko ajan. Jos näyttää siltä, että juustoseos alkaa leikata, lirauta vielä hieman sitruunamehua. Kun kaikki juusto on mukana ja kastike on riittävän paksua, mausta se muskottipähkinällä ja valkopippurilla. Minä unohdin pippurin, enkä muutenkaan koskaan käytä valkopippuria, mutta voisin kuvitella sen sopivan tähän. 

Jos teit kastikkeen suoraan fonduepataan, nosta se suoraan tarjoilutelineelle, jonka alle olet virittänyt polttimon. Millainen se nyt kenelläkin on, pelkkä lämpökynttilä ei riitä. Meillä oli sellainen geelipanos, joka oli pienessä foliovuoassa. Liekin suuruutta säädellään pienellä kääntyvällä kannella. Jos teit kastikkeen kattilassa, kaada se nyt pataan ja nosta tellingille. 

Sitten vain leipäpala tikkuun ja hämmentämään. Tuli padan alla pitää huolen, että juustoseos pysyy kuumana, mutta pohjaanpalamisen estämiseksi joka leipäpalalla pitää luututa pohjaa myöten. Pretzel oli hauska lisä, mutta sen kiiltävään kuoreen juustokastike tarttui paljon huonommin kuin eiliseen patonkiin. Annos oli meille vähän liian iso, kastiketta jäi pikkuisen, kun kertakaikkiaan ei jaksanut enää palaakaan. Hyvälaatuinen Gruyere maistui mainiosti, samoin muskotti. Padan pohjalle jäi aivan pieni rapea kuoripala, jonka maistoimme, sillä Nanna kertoi sen olevan se mahtavin herkku. Ja olihan se hauska, kuin jonkun eläimen maistuva nahka! (kuulosti aika kummalliselta)