Hauska päivä

#jotainterveellistä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Ravintola Olo

Saimme kutsun Ravintola Olon järjestämälle päiväretkelle Mänttään Serlachius-museoihin ja Ravintola Göstaan, jotka ovat meille tuttuja monelta vuodelta, kaikilta kolmelta, joina uusi osa, Göstan Paviljonki, on toiminut. Sattumoisin meillä oli eilen vapaata, joten liityimme seurueeseen, emme kuitenkaan bussikyydillä Helsingistä asti, vaan kotoa päin omalla autolla. Mainitsen heti alkuun, ettemme tällä reissulla maksaneet itse (edes Museokortilla) pääsymaksua museoihin, emmekä ruokailuja, vaan kutsujataho vastasi niistä kuluista. 

Yhytimme porukan Vilppulassa sijaitsevassa Koivulahden Rapukartanossa ennen puoltapäivää. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa ja varmasti kummankin leuka loksahti synkronisesti, kun ajoimme paikan pihaan järven rantaan mutkikkaan hiekkatieosuuden päätteeksi. Kyse ei ollut mistään nokeentuneesta kalamajasta, vaan melkoisen hulppeasta juhlatalon, majoitusrakennuksen ja erinäisten lisäpytinkien muodostamasta kokonaisuudesta, jossa voi pitää vaikka 200 vieraan häät, majoittua aivan yksityisenä ihmisenä, kokoustaa tai tykyillä isommallakin porukalla. Paikan isäntä Pasi Heinonen kävi kiireiltään kättelemässä meidät, sillä olimme tapojemme mukaan paikalla ajoissa, hieman ennen Helsingistä saapunutta bussia. 

Kun koko Olon kutsuma vierasseurue saapui perille, saimme heti kierroksen Rapukartanossa, sen päärakennuksessa, uudessa rantarakennuksessa (en muista, miksi se oli nimetty), kaksikerroksisessa majoitusrakennuksessa ja sen avoinna olevissa huoneissa. Meille tarjottiin pientä syötävää ja pikaista verbaalista esittelyä paikan synnystä, nykypäivästä ja mahdollisuuksista. Rapukartano tekee yhteistyötä Serlachius-museoiden ja Gösta-ravintolan (ja sitä kautta Olon kanssa), joten siitä johtui tämä mutka reitillä ennen varsinaista kohdetta Mäntässä. Isäntä itse vaikutti kyllä niin supliikkimieheltä ja visionääriltä, etten lainkaan ihmettele sitä, että vieraita riittää. Kaunis järvimaisena vielä viimeistelee suomalaisen kesän parhaimmillaan, eivätkä maisemat varmaan hassummat ole talvellakaan. 

#jotainhyvää

Rapukartanon jälkeen hurautimme Mänttään, jossa kävimme ensin Gustaf-museolla. Olemme käyneet siellä aiemminkin, tällä kertaa rakennus oli huputettuna ulkopuolen remontin tähden, joten se näytti erilaiselta. Seurueellamme oli tiukka aikataulu, sillä kyseessä oli museoiden vilkas kesäpäivä uusien näyttelyiden ja varattujen opastusten ja ruokailujen suhteen. Emme kiertäneet koko Gustaf-museota, vaan meidät nappasi mukaansa hieno rouva draamaopastuksen muodossa, pääsimme katsomaan huolittaisiinko meitä tehtaalle töihin. Ei huolittu kovin montaakaan, oli liian lyhyttä helmaa, eikä ollut nylonsukkia jalassa. Opastus oli hauska ja mukaansatempaava, joskin hieman lyhyempikin olisi piisannut. Yksi seurueestamme pääsi tarjoilijatytöksi ja blogiystävämme Merituuli tuli palkatuksi savottaemännäksi, kun oli tunnustanut osaavansa tehdä ruokaa. 

Juuri ajoissa ehdimme Göstan Paviljongille, jossa meidät otti hoiviinsa viehättävä opas. Hän johdatti meidät läpi Paviljongin ja Kartanon, joissa oli sekä aiemmin alkaneita näyttelyitä, että aivan tuona kyseisenä päivänä alkaneita. Kierros oli aika ripeä, mutta erityisesti helmikuussa alkanut Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttely oli mitä mielenkiintoisin. 

Kesäpäiviä ei sytyttänyt minua niinkään, eikä Antti Oikarisen Maalauksia (vaikka hämmästyttäviä olivatkin), mutta Kimmo Schroderuksen Bling Bling sen sijaan kovastikin. 

Kartanossa oli nyt avautunut uusi pitkäaikainen näyttely Nautinto yhdisti mielenkiintoisesti tämän päivän taidetta vanhoihin teoksiin ja teemoihin. Se pitää käydä katsomassa paremmalla ajalla uudelleen, samoin kuin Rajat kiinni. 

Ennen lounasta Göstassa piipahdimme Kartanon viinikellarissa, jossa nautimme lasilliset kuohuvaa ja pienen alkupalan ennen ateriaa. Oi että oli kielenvievää katkarapucocktailia! Hyvässä tahdissa siirryimme sitten Ravintola Göstaan, jossa asetuimme kahteen pitkään pöytään. Muitakin ryhmiä ja yksittäisiä pikkuseurueita oli paikalla, mikä oli hauska nähdä. Gösta on niin hyvä paikka ruokailla, että sen suosion toivoo vain jatkuvan. 

Alkuruokana meillä oli kukkakaalikeittoa, pääruokana kuhaa ja jälkiruokana oliiviöljyjäätelöä mansikoiden ja lakritsan kanssa. Kokonaisuus oli erittäin miellyttävä, kaunis ja sopivan täyttävä. Pöydässä kävi vilkas keskustelu niin lähimpien vierustovereitten kuin kauemmaskin ja ateriassa vierähti melkein pari tuntia. Oli niin mukavaa ja leppoisaa, että oli todella iloinen, että otimme kutsun vastaan. 

Kun bussilla saapunut porukka alkoi kerääntyä paluumatkaa varten, me kävimme vielä katsomassa uudelleen Rajat Kiinni-näyttelyn ja ulos puistoon sijoitetut Schroderuksen Solvaajan puutarhan teokset. Pidin niistä erityisen paljon ja oli hauska bongailla tölväisyjä eri kielillä koukeroisista kiiltävistä kirjoituksista. Kävimme myös pienessä saaressa katsomassa hauskoja neuletaideteoksia, jotka pukivat puut uudenlaisiin kuoriin. En nyt löydä tarkempaa tietoa, kenen töitä ne olivat, mutta ymmärtääkseni ne kuuluvat Mäntän Kuvataideviikkojen ohjelmaan, kuten kesäiset saarinäyttelyt joka vuosi. 

Oli todella mukava päivä, kiitos Ravintola Ololle ja erityisesti Timea Slavicille kutsusta tähän hauskaan kesäiseen tapahtumaan! Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Loppukuvaksi laitan kollaasin, joka kuvastaa Antti hyvin. Kun jossain näkyy kiinnostava polkupyörä, sen takia pysähdytään, peruutetaan ja ajetaan tienposkeen, että pyörästä saadaan kuva! Se ei ehkä olisi samalla paikalla enää ensi kerralla.

#vaatiivähänviksaamista