Kuumassa sisämaassa – Portugalin kiertueen ensimmäinen osa

Paras tapa päästä eroon matkustamisesta johtuvasta väsymyksestä on siirtyä välittömästi työväsymyksen puolelle! Loppuu se vilkaskin viikko joskus, tällä kertaa vielä erityisen jännittäviin tapahtumiin. Tänään taas osasi arvostaa sitä, että teemme useimmiten työtä yhdessä ja poikkeustilanteessa jokaisen puhelimen soidessa kilpaa on kiva, että vastaajia on enemmän kuin yksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt on mukana virittäytyä viikonlopputunnelmiin ja palata mielessäni Portugaliin postausten ja kuvien muodossa. 

Jaan Portugalin kierroksemme useampaan postaukseen, joista ensimmäinen osa käsittelee Évoraa. Aikaisemmat kokemuksemme Portugalista olivat saariperäisiä (Azorit 2014) ja muutama päivä varsinaisessa mantereen osassa viime keväältä, kun päätin caminoni hieman pohjoisemmas Santiago de Compostelaan. Antti saapui hakemaan minua periltä ja palasimme kotiin Lissabonin kautta vilkuillen kevyesti Portugalia. 

Tällä kertaa meillä oli aikaa kaksi viikkoa, joka tuntui suorastaan ikuisuudelta, kun suunnittelimme reissua. Tuntui siltä, että ehtisimme ihan kaikkialle ja aikaa olisi vaikka kuinka. Ei meillä kiire tullutkaan, mutta olisimme kyllä viihtyneet pitempäänkin. Välimatkat olivat niin lyhyitä, että autossa emme istuneet kokonaisia päiviä ollenkaan.

Ruuhkatkin olivat aika mietoja

Lensimme tälläkin kertaa TAP:lla, jossa on minulle mieluisaa vanhanajan lentoyhtiön tuntua. Tällä kertaa menolentomme oli miellyttävään kellonaikaan ja olimme onneksi muuttaneet mielemme sen suhteen, että ajaisimme aamuyöstä Vantaalle. Menimme jo edellisiltana ja majoituimme yhteen lentokenttähotelleista, siihen missä auton saa paikoittaa aina kahteen viikkoon asti hotellin pihassa lisämaksutta. 

Varhain aamulla EFHK:lla

Lentomme oli melkein viimeistä paikkaa myöten täynnä. Istuimme koneen viimeisen kolmanneksen alueella, jossa penkit olivat vielä ohuemmat kuin pari penkkiriviä etupuolellamme. En ole niin pientä taittuvaa pöytää nähnyt lentokoneessa, mutta pieni oli se lipun hintaan kuulunut ateriatarjotinkin. Kuin olisi nuken astioista syönyt! Se oli hassua. 

Olen minä parempaakin ruokaa syönyt, mutta Koskenlaskija maistui noin 35 vuoden tauon jälkeen
portugalilaisen viinin kanssa oikein hyvin!

Aivan edessämme istui perhe, johon kuului pieni vauva. Olen varmaan herkistynyt vauvoille pitkästä aikaa sukumme uuden tulokkaan vuoksi ja minusta oli ihana kuulla edes pari pientä vinkaisua vauvasta. Eikä olisi haitannut, vaikka olisi kuulunut enemmänkin. 

Saavuimme Lissabonin kentälle puolilta päivin ja lähdimme heti etsimään, mistä löydämme autovuokraamomme kokoontumispaikan. On muuten kummallista, miten en koskaan muista pistää merkille lentoasemia saapuessani sinne lennolla. Kun sitten palaan sinne kotimatkaa varten, paikka näyttää aina aivan erilaiselta, aivan kuin en olisi koskaan ollut siellä sekuntiakaan. Lissabonin kenttä oli hyvin vilkas ja täynnä ihmisiä. Jotenkin tuli haljusti mieleen, etten vietä mielelläni aikaa lentokentillä nykyään, etenkään turvatarkastetun alueen ulkopuolella. Haluan mieluiten pois mahdollisimman pian. 

Löysimme autovuokraamon jampan juuri sieltä mistä pitikin. Sanon häntä jampaksi sen tähden, että aavistuksen verran oli palveluasenteessa toivomisen varaa, mutta hommat hoituivat pienellä odottelulla. Saimme kyydin muutaman kilometrin päähän vuokraamon hallille, jossa jonotimme autoamme. Miksihän autovuokraamon jonoihin osuu aina edelle juuri se tyyppi, joka tahtoo täydellisen kurssituksen navigaattoriin ja samalla jakaa kaikki henkilökohtaiset kuulumiset ainakin puolelta vuodelta? Pitää muistuttaa itseään, ettei tässä olla kiireessä, odotellaan ihan rauhassa. Mutta kun tahtoisi päästä matkaan! Tällä vuokraamolla oli ennätystarkka auton syynäys ennen luovutusta, jokainen pikkunaarmu (ja niitähän vuokra-autoissa riittää) kirjattiin pöytäkirjaan. Meille sattui aivan uusi auto, jolla oli ajettu vasta 600 km, mutta sitäkin piti tarkastella joka puolelta kymmenkunta minuuttia. Hyvähän se on olla tarkka. 

Portugalilaista arkkitehtuuria

Saimmehan sitten tuliterän Ford Fiestan allemme ja kiinnitimme Garminin ikkunaan. Kyllä minä vieläkin kaipaan viime kesän Norjan reissulla menehtynyttä Tompsukkaamme. Sen äänessä oli niin tuttu, lempeä sävy. Ensimmäisen päivän kohteemme oli Évora, joka on ystävämme Rita Vargaksen kotikaupunki ja hänen lämpimästi suosittelemansa paikka. Évoran historiallinen keskusta kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteitten listalle. Antti kävi jo viime vuonna Évorassa, nyt oli minunkin vuoroni. 

Matkan aluksi ajoimme pitkän sillan ja kannaksen ylitse pois Lissabonin alueelta ja olimme itse asiassa aivan muutamissa minuuteissa pois miljoonakaupungista, kunhan saimme Fiestan vauhtiin. Jo viime vuodelta muistimme, että maassa on melkoisen hyvä moottoritieverkosto ja nytkin erittäin vähän liikennettä suurempien kaupunkien ulkopuolella. Suurin sallittu nopeus moottoritiellä on 120 km/h eikä kaahaamista ole juurikaan, eikä törkeää kaahaamista ollenkaan. Sää ensimmäisenä Portugalin päivänä oli aurinkoinen ja lämmin ja kurvasimme ensimmäisen huoltoaseman pihalle vaihtamaan kevyempää vaatetusta, sillä kesä oli tässä ja nyt!

Évoraan oli parin tunnin ajomatka ja sitä ennen meidän oli tarkoitus pysähtyä Antin kantapaikkaan bifanaksille. Rita oli suositellut paikkaa edellisvuonna ja Anttihan oli käväissyt siellä. Nyt se ikävä kyllä oli kiinni ja pettymys oli suuri, eikä nälkäkään ollut pieni. Ajoimme Vendas Novas-nimisen pikkukaupungin pääkatua vähän matkaa eteenpäin ja pian löysimmekin toisen bifanas-paikan, jonka eteen pysäköimme automme paahtavassa auringonpaisteessa. Fiestan varusteluun ei kuulunut ulkoilman lämpömittaria, mistä olin syvästi harmissani, mutta kyllä hikikarpalot otsalla riittivät kertomaan, että lämmintä oli yli 15 astetta, ellei yli 35. 

Pikkuinen baari lupasi kadun mainostaulussa myydä lounasta edulliseen hintaan, olisikohan ollut 3-5 euroa? Settiin kuului kulhollinen keittoa, bifana ja kahvi. Tilasimme sellaiset ja saimmekin hetken kuluttua (mikron kilahduksen jälkeen) eteemme kulholliset maukasta papu-pekonikeittoa. Bifanat tarjottiin miehekkäästi talouspaperiarkin päältä ja kahvi oli tavanomaista tamppaamatonta espressohkoa. Aloimme heti ensimmäisestä kupista alkaen laittaa kahviin ripauksen sokeria, se korvasi hieman kahvin puutteita. 

Mukavan ja etenkin edullisen lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Évoraa. Tällä matkalla kaikki järjestelyt olivat Antin tekemiä, mikä olikin luojan lykky, sillä luottokorttini meni vaihtoon juuri ennen reissua maksuvälinepetosyritysten tähden (korttitietojen kaappaus jossain) ja olin reissun ajan luottokortiton, en sentään luottotiedoton. Oli siis hyvä, ettei mikään varaus ollut minun kortillani tehty. Minä en siis tavalliseen tapaan ollut harjoittanut hotellibingoa, enkä lainkaan tiennyt minne minua vietäisiin. Se oli oikeastaan oikein hauskaa. Samaan tapaan teimme parin vuoden takaisella Berliinin matkalla, se on virkistävää. 

Saavuimme Évoraan juuri sopivasti siihen aikaan, kun hotellimme sisäänkirjautumisaika oli alkamassa. Hotelliketjuun kuuluu ilmeisesti Évoran paikan lisäksi kaksi muuta hotellia Portossa. Paikan nimi on Moov Hotel Évora ja sitä voi lämpimästi suositella. Se sijaitsee kaupunginmuurin lähellä kaupungin länsilaidalla ja sillä on oma maanalainen parkkihalli, mikä on kätevää ahtaassa vanhassa kaupungissa, jossa parkkipaikkoja on niukalti ja kadut erittäin ahtaita. Huoneemme oli mukava, siisti ja koko hotelli erittäin moderni ja miellyttävä paikka. 

Lähdimme heti hieman kävelylle kaupungin kaduille. Koska oli maanantai, museot ja muut nähtävyydet olivat kiinni, joten vain kuljeskelimme pitkin poikin. Kaupungin helmi, Dianan temppelin rauniot olivat onneksi nähtävissä jokaisena vuoden päivänä, joten niitä ihailimme lasillisten äärellä ja nautimme viileästä ilmavirrasta kaupungin korkeimmalla kohdalla. Jonkun verran turisteja näytti olevan, mutta ilmeisesti matkailukausi oli vasta aivan alussa, tai vielä kokonaan alkamatta.

Iltapäivän kuumimmat tunnit, oli tosiaan 35 astetta lämmintä, minä vietin hotellihuoneen viileydessä ottamassa päiväunia. Vilkkaat työpäivät ja Retrokilpureitten järjestelyihin osallistuminen juuri ennen lomaa verottivat virkeyttäni, mutta Antilla oli virtaa käydä kuvausreissulla kuumilla kaduilla. Portugalissa on aivan mahtavat varannot kaikenlaista kuvattavaa rakennuksissa ja katutaiteessa. 

Kun ilta tuli, laski lämpötila sen verran, että minäkin sain itseni liikkeelle. Olimme katsoneet vinkkejä tripadvisorista kaupungin ravintoloista, samoin Rita avusti kysymällä Facebookissa paikallisilta tuttaviltaan suosituksia päivällispaikan suhteen. Näillä avuin valitsimme paikan nimeltä Páteo. Se sijaitsi aivan keskellä kaupunkia kauniilla sisäpihalla ja oli maanantai-iltanakin melkein täynnä. Onneksemme saimme kuitenkin pöydän. Koska oli edelleen erittäin lämmintä, emme halunneet syödä mitään kuumaa ruokaa, vaan tilasimme valikoiman juustoja ja lihaleikkeleitä. Se olikin todella sopiva annos kahdelle yhdessä leivän, oliivien ja viileän roseviinin kanssa. Pidimme Páteosta oikein paljon, eikä noin 35 euron laskukaan päätä huimannut.

Kapeat kadut olivat hiljenneet, mutta lämpö vielä hohkasi talojen seinistä. Matkanvarren ravintolat olivat jo tyhjenemässä ja kaupunki vaipumassa uneen. Ensimmäinen päivä Portugalissa oli ollut mitä miellyttävin ja ennen nukahtamista mietimme seuraavan päivän ohjelmaa. Olisimme toisenkin yön samassa hotellissa, joten toiseksi päiväksi päätimme ottaa ohjelmaan pari nähtävyyttä Évoran kaupungissa ja retken Alentejon alueella. Matkustuspäivä on aina väsyttävä, vaikkei lento olisikaan kovin pitkä. Niinpä uni tuli hyvinkin kymmenen jälkeen käveltyämme takaisin hotellille. 

Moov Hotellin aamiainen oli kohtuullisen hyvä, sillä sai reissun toisen päivän oikein hyvin käyntiin. Ensimmäistä kertaa kohtasin automaattikoneesta otettua cappuccinoksi nimettyä juomaa, jossa oli selvästi kaakaota mukana. Se olikin vakio jatkossakin melkein kaikissa automaateissa eri hotelleissa. 

Aamiaisen jälkeen minä sutikoin aurinkovoidetta nenääni ja lähdimme kävelyretkelle kaupungille, ennen kuin olisi oikein kuumaa. Ennuste lupasi taas yli 30 asteen lämpöjä. Kuljimme kaupunginmuurin ulkopuolta eteläkautta ja jonkun ajan päästä poikkesimme muurin sisäpuolelle kauniiseen puistoon. 

Meillä oli hieman aikaa, ennen kuin varsinainen nähtävyys avautuisi. Kyseessä oli Évoran luukappeli, melkoisen karmaiseva paikka, kun tarkemmin katseli. Vierailimme myös samassa rakennuksessa olevassa museossa ja viereisessä kirkossa. 

Kävelyretken jälkeen haimme auton viileästä kellarista ja lähdimme ajelulle kaupungin ulkopuolelle. Aivan ensin kuitenkin ajoimme kaupunginmuurin viertä ulkopuolella myötäpäivään nähdäksemme kaupungin toisen hienon nähtävyyden, akveduktin. Siellähän se majesteettisena edelleen jatkuu kilometrikaupalla ja monikaistainen tie kulkee sen lävitse melkein kaupungin keskustassa. 

Alentejon viinialue on laaja ja sen ilmasto on kuuma, punaiset rypäleet ovat yleisimmin viljellyt. Maistoimme matkan aikana monia alueen viinejä ja hyviä maistoimmekin. Myös oliivituotantoa on paljon näillä karuilla mailla, joissa asutusta on melko harvassa ja muu kasvusto vähäistä. Kävimme katsomassa Monsarazin kaupunkia, joka muistutti melkoisesti monia Italian pieniä korkealle mäelle rakennuttuja linnoitustyyppisiä kaupunkeja, samoin Ranskan Carcassonne tuli mieleemme. Voin kuvitella miten kaupunki on pakkautunut täyteen turisteja kuumimman sesongin aikaan. Nyt parkkipaikalla oli vain pari bussia ja muutama kymmenen henkilöautoa. Kuljimme kaupungin päästä päähän, mutta emme sortuneet ostamaan matkamuistoja, eikä nälkäkään ollut vielä. Sattuimoisin paria päivää myöhemmin katsoimme televisiosta Portugalin Masterchefiä ja siinä kilpailijat vietiin juuri Monsarazin kaupunkiin kilpailemaan. Se oli hassu sattuma, sillä emme olleet kuulleet paikasta koskaan, mutta nyt satuimme näkemään kilpailijat samalla aukiolla, jolla juuri olimme kävelleet. Heillä oli kyllä tiukasti toppatakit päällä, joten ilmeisesti kuvauksista oli aikaa. 

Paluumatkalla poikkesimme suureen valintamyymälään, olisikohan se ollut Continente. Se oli lempikauppamme Portugalissa. Ostimme heti kotiintuotavaakin. Samoin täydensimme juomavarastojamme, sillä vettä kuluu kuumalla säällä paljon. 

Sinä iltana menimme syömään aivan hotellin lähellä olevaan kivaan viinibaariin, Vinarium Wine and Tapas-paikkaan. Se oli aivan pieni paikka, vain noin 10 asiakaspaikkaa. Ilmeisesti isoisä ja kaverinsa saivat istua paikassa, kunnes asiakkaita alkoi tulla, sitten he lähtivät iloisesti rupatellen jatkamaan matkaansa. Meille ei edelleenkään maistunut kuuma ruoka, söimme edellisillan tapaan leikkeleitä ja juustoja pienen viininmaistelun kaveriksi. Se olikin tosi kivaa. Aluksi meille tarjoili paikan työntekijä, joka puhui sivumennen sanoen todella hyvää englantia. Pian paikalle tuli myös omistaja, nuori nainen jonka kanssa juttelimme hyvät tovit. Hän kertoi viineistä, joita hankkii viinibaariinsa, samoin juustoista. Hän hieman moitti portugalilaisia juustoja mauttomiksi ja laimeiksi, mutta oli onnistunut saamaan erittäin hyvää juustoa meidänkin tarjottimellemme. Minäkin pidin siitä kovasti ja siitä kysellessäni juttu lähtikin vaikka mihin suuntaan. Viinejä oli muistaakseni kolme tai neljä, en muista enää yli kahden viikon takaa, mutta ne olivat kaikki hyviä, erilaisia ja erittäin paikallisia, osa aivan évoralaisiakin. Olimme niin hyvällä tuulella, että aterian päätteeksi otimme vielä jälkiruokaakin. 

Aterian jälkeen teimme pikkuhiljaa viilenevässä illassa pienen lenkin keskustan kautta. Tiistai-iltakin oli hyvin hiljainen Évorassa. Kahvilat olivat sulkeutumassa, ravintoloissa oli väkeä vaihtelevasti. Tallustelimme takaisin hotellille valmiina jatkamaan matkaa aamulla. 

Seuraavana päivänä matka jatkui sisämaassa kohti pohjoista parin pienen aamumutkan kautta. Niistä lisää seuraavassa postauksessa. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain.