Näköalalounaalla

Tällaiset iltavuoropainotteiset viikot tahtovat mennä ruokapuolella vähän hunningolle. Emme ole yhtä aikaa kotona päivällisaikaan, tai olemme töissä tavalliseen päivällisaikaan, eikä ole tullut otetuksi eväitäkään mukaan. Eilen torjuimme hunninkoa käymällä lounaalla ennen töihin menoa, samalla reissulla kävimme jo ostamassa viikonloppua varten aineksia. Siinä kävi tosin niin, että ostoslista oli palatessa pitempi kuin mennessä, sillä muisti palaili pätkien. Sen siitä saa, kun ei tee pitkään aikaan sushia, ei muista edes että onko meillä wasabia tai kuinka vanha tuubi mahtaakaan olla. 

Lounaalle hurautimme kaupungin korkeimmalla sijaitsevaan ravintolaan (mutu, korjatkaa jos nyt sattuisi niin epätodennäköinen asia, että olisin väärässä) Jyväskylän Harjun laella olevaan Vesilinnaan. Olin selannut kaupungin muiden varteenotettavien lounastuspaikkojen tarjontaa, mutta mitään ylivoimaisen houkuttavaa ei tullut vastaan. En muuten tiennyt siinä vaiheessa, että eilen oli kansainvälinen pastapäivä, tai jotain sinne päin. Ehkä se vaikutti kaupungin ravintoloiden lounastarjontaan. Tai sitten ei. Olin eilen hieman kateellinen tamperelaisille ja helsinkiläisille siitä miten paljon enemmän tarjontaa heillä on ulottuvillaan. Mutta Harmoonin ja Le Qulkurin lounasta kyllä tohdin suositella milloin vain. Vielä hieman fiinimmin ja paremmalla ajalla lounastaessaan kannattaa kaupungissamme harkita Pöllöwaaria ja Figaroa ja sen Winebistron lounasta myös. Nyt vasta muistan, että olen aikonut käydä kokeilemassa Verson kevyttä keitto- tai salaattilounasta. Bistro Sopan lounasta uskallan vasta yhden kerran kokeilulla varovasti suositella. 

Olin käynyt Vesilinnassa lounaalla muutaman kerran, mutta siitä oli useita vuosia. Eräs kerta oli mielessä oikein miellyttävänä ja toinen kerta ei sitten niin, johtuen sushissa olleesta ruodosta ja kovahkosta hinnasta, vaikka joululounaasta olikin kyse (mitä sushi tekee joululounaspöydässä, se jäi arvoitukseksi). Nyt kuitenkin hurautin Vesilinnan hissillä ylös ravintolaan yhdessä Antin kanssa ja mielessäni siinteli jo annos paistetuista muikuista ja perunamuusista. Ja siitä monipuolisesta alkupalapöydästä, jonka muistoa muutaman vuoden takaa olin hellästi vaalinut. 

Vesilinnan pyöreä sali on miellyttävän vanhanaikainen, pidän sen täysin krumeluurivapaasta sisustuksesta ja kattauksesta. Tulee mieleen Näsinneulan sisustus, josta pidän myös. Pöydät on pääosin sijoiteltu ikkunakaarelle ja suuressa tilassa on mielenkiintoinen akustiikka. Jos ihmisellä sattuu olemaan matala puheääni, se kiertää tilan ulkoreunaa hyvin selkeästi. Aivan suurehkon salin toisella puolella istuneen seurueen matalaäänisen miehen puhe kuului korviimme kuin hän olisi istunut selkämme takana, mutta muiden puhe ei kuulunut. Minulla on työperäinen tarve madaltaa omaa ääntäni ja havainnon tehtyäni vaimensin jaaritukseni lähes kuiskauksen tasolle, vaikkei minulla ollutkaan eilen juteltavaksi mitään sen kummempia meheviä juttuja. Olin eilen hieman ujolla päällä, enkä ottanut yleiskuvaa salista, enkä kyllä rakennuksen ulkopuoleltakaan, mutta sille oli pätevä syy. Tuuli niin, että hyvä kun pystyssä pysyi, no hieman liioittelin. 

Alkupaloja, etenkin maksapatee oli hyvää!

Muistojeni runsas alkupalapöytä oli kutistunut noin kolmasosaan, mikä oli hienoinen pettymys, mutta kyllä siellä ihan mukavia palasia oli. Pääruoaksi valitsimme jo mainitut muikut ja hauki-katkarapupihvin. Alkupalat olivat jo aikaa hävinneet lautasiltamme, ennen kuin pääruoat tuotiin pöytään, minusta hieman pitkään meni ottaen huomioon vähäisen asiakasmäärän. Muilla asiakkailla näkyi olevan menossa erilaisia paltsuja ja stormauksia ennen ruokailuaan tai sen aikana, joten heillä ei niin kiire varmaan ollutkaan, mutta jos piipahtaisi lounaalle oikean lounastunnin aikana, niin kiire tulisi. Mutta toisaalta se tarkoitti sitä, että muikkuni olivat tosiaan paistetut juuri ennen pöytään kiikutusta ja ne olivat rapeita ja ah niin sopivan suolaisia. Antin kalaisa murekepihvi oli sekin ihan mukava, mutta en minä siitä ihan ilonkuperkeikkoja olisi heittänyt.

Emme ole käyneet iltasyömässä Vesilinnassa, mikä johtuu varmaan monestakin syystä, mutta melko suuri syy on sijaintipohjainen. Vesilinnaan on miellyttävin mennä autolla, mutta usein päivällisellä tahtoisi nauttia myös viiniä. Jyväskylän kokoisessa kaupungissa tuntuisi pöhköltä ajaa taksilla päästäkseen Harjun laelle, mutta kiipeäminen kaupungin parasta lenkkeilypolkua ei mahdollisissa korkokengissä oikein kiinnostaisi, etenkään jos olisi pimeää ja liukasta, kuten talvella saattaisi olla. Alashan sieltä kyllä sitten vierisi mukavasti vatsa täynnä. Taisi olla vähän tekosyy. Pitää ottaa asiakseen käydä Vesilinnassa myös illalla. Kaupunki ja Jyväsjärvi näyttää varmasti kauniilta iltavalossa. 

Lounaalle tuli meidän mittapuullamme melkoinen hinta, noin 38 euroa taisi olla, eikä hintaan kuulunut siis muita juomia kuin vesi, eikä mitään jälkiruokia. Kahvi ilmeisesti olisi kuulunut hintaan. Mutta korostan vielä, että muikut olivat erinomaiset! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintolakokemuksiamme. 

Siis näin pitää muikut paistaa, osaisinpa itsekin!