Kaunista karheutta – lounas Põhjakassa

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, olimme päässeet puoleksi päiväksi aina Paiden lähellä olevaan Põhjakan kartanoon. Siellä sijaitsee vuodesta 2010 toiminut Restoran Põhjaka, josta luimme ensimmäisen kerran jo vuonna 2015 Sillä Sipulin postauksesta. Vuoden 2016 syysretkellä menimme aivan paikan läheltä, mutta missasimme sen, sillä en ollut kylliksi ottanut selkoa paikan sijainnista. 

Tämän vuoden talvimatkalla varustauduimme hyvin, majoitusten lisäksi meillä oli etukäteen varattuna kaikki päivälliset ja myös tämä ensimmäisen Viron päivän lounas. Laitoin Põhjakaan sähköpostia joulun alla tiedustellen vuoden alkupäivien aukioloa ja sainkin pian vastauksen, joka miellytti meitä. Pääsisimme viimein kokemaan tämän kiinnostavan paikan. Tuolloin joulukuun alussa en vielä tiennyt  miten hyvin paikka nivoutui kartanokierrokseemme, sillä Põhjakakin on vanha kartano. Tosin se on kooltaan aika pieni rakennus, mutta se on kuitenkin peräisin 1820-luvulta ja on aikoinaan erotettu suuremmasta tilasta. Ennen ravintolakäyttöä kartano oli baptistikirkon käytössä ja ennen ravintolaksi muuttumistaan tyhjilläänkin, jona aikana se ehti mennä huonoon kuntoon sekä luonnollisen rapistumisen, että paikkojen rikkomisen ja hyväksikäytön takia, mm. lattialautoja ja takkoja kerrotaan varastetun ja ikkunoita rikotun.

Nyt Põhjakassa pitää majaa Viron mittapuulla erittäin arvostettu ravintola, joka tarjoaa päivittäin lounaan ja päiväpaussin jälkeen mahdollisuuden iltasyömiseen. Ravintola sijaitsee aivan maalla, noin tunnin ajomatkan päässä sekä Tallinnasta, että Tartosta. 

Meidän vierailupäivänämme vallitsi melko ankea sää, välillä satoi vettä, välillä rätki räntää, mutta kuin ihmeen kaupalla kalpea keskitalven aurinko pilkisti pilvien välistä, kun ajoimme kuraiselle pihalle. Tontin reunamilla joku poltti risuja ja tavaraa tuotiin pakettiautolla talon leveämmän puolen ovesta. Põhjakan päärakennuksen erityispiirre on se, että pääovi sijaitsee päätyseinällä, ei keskellä pitkää sivua, kuten yleensä kartanoissa. 

Astuimme sisään täsmällisesti kello 12 ja vastassa oli suurten huoneiden jono, huoneisiin näki peräkkäin auki olevista ovista. Seinät olivat rapistuneet tavalla, josta ei aivan tiennyt, oliko vaikutelma tekemällä tehty vai vain kuorimalla jotain pintakerroksia pois ja jättämällä elämän jäljet näkyviin. Pidimme näkemästämme. Sivulla olevasta keittiöstä meidät tultiin ottamaan vastaan ja kehotettiin valitsemaan mieluinen pöytä. Luonnollisesti minä istuin nurkkaan ja sopivasti verhottomien ikkunoiden äärelle, sieltä virtasi sisään viileää valoa, joka sai paikan näyttämään jos mahdollista vieläkin viehättävämmältä. 

Seinillä oli hauskasti aseteltuja valokuvia ja nurkassa suuri levyhylly. Vanhan astiakaapin hyllyllä oli  vanha Harman Kardonin viritinvahvistin ja Sonyn levysoitin, johon tarjoilija (tai omistaja, en minä tiedä) kävi vaihtamassa levyjä aika-ajoin. Ainakin Elvis säesti lounastamme mukavasti. 

Põhjakan lista ei ole pitkä, mutta juuri sellainen, josta pidämme. Lista vaihtuu ymmärtääksemme päivittäin ainakin osittain, joten varsinaista kiinteää menua ei ole. Otimme alkuun leikkelelaudan ja toisen annoksen, jossa oli pateeta ja muita herkkuja. Antin laudalla oli muutamaa makkaraa ja kinkkua, kurkkuja, marinoitua sipulia, tuorejuustoa ja melkein läpinäkyvän ohutta näkkäriä. Minulla oli pateeta, leipää, kurkkuja, hillottua sipulia ja kirpeää majoneesia. Todella hyvää ja yksinkertaista, sellaista kehräämään pistävää ruokaa. Tuli Juuren sapakset mieleen. 

Pääruokana Antilla oli haukipihvi ja minulla porsaan poskia. Etenkin Antin haukiannos oli ihastuttava, keveän raikas ja niin kaunis, että oli sääli pistää siihen haarukka. Mutta pistimme tietysti, molemmat. Minun possunposkeni olisivat voineet olla vielä aavistuksen nyhtöisempiä, mutta makua oli yllin kyllin. Kummankin annoksessa oli hyvän voista perunamuusia, jota olisi voinut lapioida kitusiin toisenkin mokoman. 

Koska olimme menossa illalla taas ravintolaan, jätimme jälkiruoan tilaamatta. Keittiössä näkyi olevan asiallinen kahvikone, joten otimme espressot lopuksi. Ne olivat niin hedelmäistä papua ja paahtoa, että luimupupulassa olisi pidetty. Mekin pidimme oikeaoppisesta shotista, vaikkei hedelmäinen olekaan lempparimme espressossa. Juomana meillä oli vain vettä autoilun vuoksi ja tämä erinomainen, kaunis, hyvää tekevä lounas maksoi kahdelta 50,60 €. Põhjakan tarjoilu oli ystävällistä erittäin hyvällä englannin kielellä ja iloksemme sinne tuli muitakin ihmisiä lounastamaan, virolaisia molemmat seurueet.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, joille kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Seuraavassa postauksessa jatkuvat virolaisten kartanoiden kiertely ja muut nähtävyydet ennen Tarton päivällistä Polpossa.