Matkamuisteloiden väliin mahtunee yksi ruokaohje, samalla edistän viime kesänä Minnan aloittamaa keittokirjahaastetta. Sen teemana on tehdä ruokaa ainakin kerran jokaisesta omistamastani keittokirjasta ja tässähän sitä sarkaa piisaa, kirjoja on kokonainen kirjahyllyllinen ja sen lisäksi pinoja siellä täällä.
Tällä kertaa kokkasin pastaa Nigellissima-kirjasta, joka on tietysti Nigella Lawsonin italialaiseen ruokaan keskittyvä kirja muutaman vuoden takaa. Se on siitä harvinainen kirja, että olen kokannut siitä aikaisemminkin, tarvitsenhan joka toukokuu paljon italialaisia ruokaohjeita Giron aikaan. Tätä kyseistä rapupastaa en ollut tehnyt aikaisemmin. Ei siitä ihan roosaa tullut, mutta hyvää siitä tuli. En tietenkään tehnyt ihan kuten kirjan ohjeessa oli, mutta melkein.
Roosa rapupasta kahdelle
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 rkl oliiviöljyä
- muutama chilihiutale
- 2 rkl vermuttia (ei ollut, käytin madeiraa)
- 100 g katkarapuja
- 1 rkl tomaattipyrettä
- 2 rkl mascarponea
- 2 rkl maitoa
- suolaa ja pippuria
- 250 g pastaa
- suolaa keittovedessä
- parmesania
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja suolaa se tymäkästi. Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukainen aika. Sekoita tomaattipyre, maito ja mascarpone tasaiseksi seokseksi astiassa ja jätä odottamaan. Pastan kypsyessä kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja laita silputtu valkosipulinkynsi pannulle kihisemään yhdessä chilihiutaleiden kanssa. Lisää pannulle vermutti, tai joku muu alkoholi, minä käytin madeiraa. Anna seoksen kiehua hetkinen ja lisää mukaan ravut. Jos ne ovat raakoja, anna niiden viihtyä pannulla juuri sen aikaa, että ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Minulla oli kypsiä pakasterapuja, joten olin sulattanut ne valmiiksi ja kuivannut niitä hieman paperilla. Kypsät ravut eivät tarvitse kuin hetken pannulla, että ne kuumenevat. Sekoita mukaan tomaatti-marcarponeseos ja pyöräyttele nuolijalla kastike tasaiseksi. Kaada pannulle kypsä, valutettu pasta, sekoita ja raasta päälle parmesania, jos kehtaat. Minulla on vielä pieni pala parmesania jäljellä ja käytän sen tietysti pois, mutten osta toistaiseksi uutta palikkaa.
Tämä oli kyllä jänskä ruoka. En tiedä minkä eron vermutti olisi tehnyt, mutta madeira maistui hienosti, muttei liikaa. Mascarpone pehmensi makua mukavasti ja toi ruokaan kiinnostavan vivahteen, jollaista en ollut tehnyt kotioloissa aikaisemmin. Olen varmaankin syönyt tämän tapaista pastaa joskus ravintolassa ja tuli heti mieleeni, että kyllä sitä vodkapastaakin pitää kokeilla.
Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Nigellissima-kirja ei päädy kierrätyspinoon, pidän siitä kovasti ja varmaankin teen toukokuussa siitä taas jonkun ruoan. Nigella ohjeet ovat aina mukavan rentoja, niitä voi huoletta soveltaa ja muutella, sillä ne eivät alunalkaenkaan ole monimutkaisia tai puritaanisia. Ne ovat useimmiten helppoja ja nopeita ja ihan aina maistuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti