Osaksi ketjureaktiota – veriappelsiinirisotto

Lauantain päivällisen alkuun söimme hennon vaaleanvihreää romanescokeittoa. Pääruokana oli sitten jotain hennon vaaleanpunaista, nimittäin veriappelsiinirisottoa. Olin nähnyt monessa tutussa blogissa tehtävän sellaista ja pitihän minun päästä kauhaani pyörittämään risottokattilassa. Oli niitä appelsiinejakin. Neuvoja otin Liemessä-blogista, joka taas oli inspiroitunut Sivumausta, joka oli ihastunut Ravintola BasBasin risottoon. BasBasiin en ole vieläkään päässyt, mikä harmittaa minua kovasti. Eilen veriappelsiinirisottoa varioitiin speltillä Ripaus tryffeliä-blogissa, joka oli hakenut innoitusta Hannan Soppa-blogista. Minun versiostani tuli tällainen:

Veriappelsiinirisotto kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 pientä salottisipulia
• 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
• 150 g risottoriisiä
• 2 veriappelsiinin mehu (noin 1,5 dl)
• 0,5 dl kuivaa roseviiniä
• 0,5  l kanalientä
• 2 rkl voita
• 1 dl parmesania raastettuna
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia

Aloitin silppuamalla sipulit pieniksi kuutioiksi ja sulattamalla puolen litran kalikan kanalientä.  Raastoin appelsiinin kuoren ja puristin mehun kannuun. Olivatpa mehukkaita appelsiineja, mehua roiskui sinne tänne. Kuumensin kasarissa oliiviöljyä ja laitoin sipulit  kasariin yhdessä appelsiinikuoriraasteen kanssa. Kun sipulit olivat kuullottuneet hetkisen, lisäsin mukaan riisit ja sekoittelin niitä muutaman minuutin sipulin kanssa varoen riisin palamista. 

Seuraavaksi kaadoin mukaan noin puolet appelsiinimehusta ja koska käteni ulottuvilla oli lasillinen kuivaa roseviiniä, kaadoin siitäkin pienen tilkan tuomaan lisähappoa ja väriä risottoon. Kun viini ja mehu olivat melkein imeytyneet ja osaksi haihtuneet kasarista, aloin lisätä kuumaa kanalientä pienen kauhallisen kerrallaan, liekki kasarin alla oli noin puolella teholla. Sekoitin koko ajan pontevasti enkä poistunut lieden ääreltä. Lientä oli kulunut kaikkiaan noin 4 dl siinä vaiheessa, kun riisi alkoi olla kypsää, mutta siinä oli vielä aavistus puruvastusta. Tämä vei noin 15-20 minuuttia. Käänsin liekin kaikkein pienimmälle ja lisäsin kasariin loput appelsiinimehusta ja annoin sen imeytyä risottoon minuutin verran. Sitten sekoitin mukaan voin ja melkein kaiken parmesanin ja maistelin. Risotto tarvitsi suolaa ja pippuria ja mikä minä olin niitä siltä kieltämään. Lisäsin vielä mukaan hieman tuoretta timjamia ja kauhoin risottoa lautaselle. Annokseen tuli vielä marsalakanaa haudutuspadasta ja pinnalle lisää timjamia ja parmesania. Kana oli tosin oikeasti broileria ja sen ohje tulee CampaSimpukkaan huomenissa.

Jennin käyttämässä ohjeessa risottoa pyöristettiin mascarponella, mutta minulla ei ollut avattua purkkia eikä ajatusta purkillisen jatkokäytöstä, joten vaihdoin mascarponen voihin. Olen alkanut uskaltaa jättää risottoon purutuntumaa ja toisaalta rakenteeseen löysyyttä, parasta risotto on lusikoituna ja eilinen broileri oli niin mureaa, ettei siinä veistä tarvittukaan. Annos oli vähän reippaan kokoinen, meille kahdelle olisi riittänyt risotto 100 grammasta riisiä, kun kyse oli toisesta ruokalajista ja lisäksi lautasella oli broileria. 

Nyt meni loppuun viimeinen parmesanin palaseni. Kävimme vuonna 2012 eräällä italialaisella maitotilalla, tosin automuseon tähden, mutta silloin paikasta kirjoittaessani mainitsin nähneemme lehmiä oikein hyvissä oloissa. En nyt muista kerrottiinko viime syksyn parmesangatessa nimeltä tiloja, joilla eläinten kohtelu oli törkeää, mutta ainakin tuolla tilalla silloin näytti kaikki olevan kunnossa, kun katselimme eläimiä pihapiirissä kulkiessamme. Myönnän, etten ole karjanhoidon asiantuntija, joten taidan nyt pidättäytyä parmesanostoksista toistaiseksi. Kun katsoin nyt noita Hombre-tilan sivuja, saattaisin kyllä ajatella ostavani sen tuotteita, jos kohdalle osuisi, mutta epäilen, ettei sen tuotteita ole Suomessa saatavilla. Toisaalta nettisivuillakin voidaan saada asiat näyttämään hyviltä. Miten teidän keittiöissänne, ovatko Muttit ja parmesanit saaneet väistyä?