Potilaat Portugalissa – ensimmäiset lomapäivät

Viikko sitten sunnuntaina lähdimme kotoa, emmekä olleet parhaissa voimissamme. Kummallekin oli iskenyt melkoinen lomanaloitusflunssa ja yskimme kilpaa jo pari edeltävää yötä. Haaveilemamme kattava museokierros Helsingissä lentoa edeltävänä päivänä kutistui hieman vaisuksi Kiasma-kurkkaukseksi. Kävimme sentään syömässä illalla, olimme varanneet pöydän Passioon kuudeksi, mutta pyysimme päästä sinne etuajassa, että ehtisimme aikaisin nukkumaan. Aikomamme viiden ruokalajin päivällinen kutistui sekin, tilasimme kolme ruokalajia ja siinäkin oli kahdelle nuhanenälle vähän liikaa. Mutta Passio ei pettänyt, saimme hyvää, kaunista ja kekseliästä ruokaa eteemme ja söimme niin paljon kuin ikinä jaksoimme. Kaikkein paras oli kala-annos, se teki mielen iloiseksi, vaikka makuaisti olikin hieman hukassa. 

Maanantaina aamulla lensimme Lissaboniin, meillä oli paikat koneen etuosassa ja jalkatilaa aivan ruhtinaallisesti. TAP on kyllä tällä erää lempilentoyhtiömme ihan heittämällä. Edullisimpaankin lippuluokkaan kuuluu lämmin ateria ja sen saattoi ihan hyvin syödä, vaikka riisiä ei olisi riisiksi tunnistanut, ellei olisi ottanut silmää käteen ja katsonut. Olimme perillä Lissabonissa jo puoliltapäivin ja tällä kertaa autovuokraamoksi oli valikoitunut yhtiö, jonka autot olivat oikeasti lentoasemalla, eikä tarvinnut lähteä yhteiskuljetuksilla minnekään kauemmas autoa noutamaan. Meidän ajopelimme on hieman naarmuinen pikkuinen Opel, johon laukkumme mahtuvat enemmän kuin napakasti. 

Ensimmäinen kohteemme tämän vuoden Portugali-kiertueella oli Évora, jo aiemmilta matkoilta tuttu vanha yliopistokaupunki. Évoraan on Lissabonista noin parin tunnin ajomatka ja poikkesimme matkalla lounaalle Vendas Novasiin. Siellä saa hyviä bifanaksia, osuimme lounasajan huippuhetkeen, koko pikkukaupunki oli syömässä tätä hyvää kanavoileipää. Sää ei ollut kauhean kesäinen, pikkuisen satoikin, mutta olihan se sentään toista kuin Suomen kirpeä pakkassää. 

Olimme jopa niin urautuneita, että valitsimme Évorassa saman hotellin kuin vuosi sitten, sillä se nyt vaan oli niin kiva ja hyvä. Ja auton sai pysäköityä hotellin kellariin, se on aina hyvä juttu vanhoissa ahtaissa kaupungeissa, joissa parkkipaikoista on uupelo. 

Saatuamme auton kellariin ja huoneen itsellemme lähdimme heti kävelemään aurinkoisille Évoran kujille. Évoran keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle, sillä olevat Portugalin kohteet olemmekin melkein kaikki käyneet katsomassa. Tähän aikaan vuodesta ei turisteja ollut pilvin pimein, mutta muutama bussikuormallinen kuitenkin. Meidän oli tarkoitus käydä taidemuseossa, sillä siellä oli menossa WAH-niminen taidenäyttely portugalilaisten naistaiteilijoiden töistä, mukana oli myös ystävämme Rita Vargas töineen. Museon ovet olivat kutsuvasti auki ja siellä oli töissä ainakin vartija ja siivoaja, mutta luonnollisesti museo oli suljettu, koska oli maanantai. Tulisimme seuraavana päivänä uudelleen. 

Iltasella kävimme uudelleen kävelemässä pitkin kaupunkia ja edelleen puolikuntoisina emme halunneet syödä mitään kovin suureellista. Menimme Vinarium-nimiseen viinibaariin syömään hieman juustoja ja juomaan puolikkaan pullollisen paikallista punaista viiniä, sen enempää emme olisi jaksaneetkaan. Alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, että molempien flunssa oli lakipisteessä ja toipuminen alussa. 

Tiistaina sitten pääsimme katsomaan WAH-näyttelyä ja oli hauska nähdä Ritan töitä siellä muiden joukossa. Vähän olin niiden sijoitteluun tyytymätön, sillä ne sijaitsivat käytävillä salien sijasta, mutta kyllä ne sieltäkin erottuivat edukseen. 

Tämä ei ollut Ritan työ

Portugalin televisio on kyllä näistä Eteläisen Euroopan televisioista paras, elokuvia ei dubata ja uutisiakin kestää katsella, sillä naisilla on asialliset vaatteet päällä, eivätkä he istu kenenkään polvella. Elokuvia tulee todella paljon, olemme katsoneet viikon aikana vaikka kuinka monta leffaa, monta noin puolivälistä loppuun, sekin on hauskaa. Eilen tuli mm. Gladiaattori, josta en yllätyksekseni muistanut paljon mitään ja suomalainen Big Game, joka on ihan pöhkö elokuva, mutta olihan se hauska kuunnella, kuinka Portugalin telkkarissa kirotaan suomeksi. Pyöräilyä ja snookeria voi myös katsoa Eurosportilta. 

Paikallinen Tanhupallo

Kevät ei ole kauhean pitkällä täällä, jonkun verran keltaisia kukkia on jo, ikivihreät lehtipuut tietysti ovat vihreitä, mutta moni puu on vielä ihan kalju. 

Évorasta jatkoimme matkaa kohti pohjoista sisämaata keskiviikkoaamuna. Sää oli ollut tähän asti kaunista, lämmintä noin 10-15 astetta, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, samanlaisena se jatkui vielä keskiviikon ja torstainkin. Tarkoituksemme oli viipyä pari päivää sisämaassa eri kohteissa ennen viikonlopun viettoa tutussa Praia da Barrassa. 

Keskiviikkona kävimme monessa pienessä kaupungissa, joista ensimmäinen oli nimeltään Evoramonte. Korkealla mäellä, ei nyt ihan vuorella, sijaitsi linna, kuten melko monilla Portugalin mäistä. Tämä pieni kaupunki oli aivan hiljainen, emme nähneet yhtään ihmistä sen kapeilla kujilla tai linnan pihassa. 

Seuraava kaupunki oli nimeltään Estermoz, kaupunkia ympäröi muuri ja kuljeskelimme hetkisen aurinkoisia, melkein autioita katuja. Muutama vahtikoira näkyi, toinen niistä viitsi haukahtaa meitä makuultaan.

Välillä on vaikea tulkita portugalilaisten nähtävyyksien aukioloaikoja, eivätkä nettisivujen tiedot pidä välttämättä paikkaansa. Halusimme nähdä Vila Viçosan Paço Ducalin. Olimme siinä uskossa, että tähän aikaan vuodesta paikka olisi auki vasta iltapäivällä, mutta päätimme kuitenkin kurvata paikalle tarkistamaan asia. Palatsihan olikin auki silloin aamulla kymmeneltä, puoli yhdeltätoista olisi ensimmäinen opastettu kierros, omin nokkineen paikkaan ei päässytkään. Opastus olisi vain portugaliksi, mutta otimme sen, sillä halusimme nähdä paikan. Kylläpä oppaalla olikin sitten asiaa, hän posmitti tunnin verran kierroksella, jolla näimme upean palatsin erilaisia suuria huoneita ja saleja. Vaikka kuinka koitimme pinnistellä, emme paljon muuta ymmärtäneet kuin, että osa palatsin kalusteista ja keramiikasta oli italialaista. Pidin eniten palatsin keittiöstä, siellä oli kuparia niin paljon, että ihan silmiä kirveli. Nuori nainen oli siellä kiillottamassa kattiloita, siinä olisi työtä kyllä koko kesäksi, arvaan. 

Seuraava kaupunki, jonne poikkesimme oli nimeltään Elvas. Sekin kuuluu jo tässä postauksessa mainitulle Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Sitä ympäröivät keltaiset muurit ja kaduilla soi paikallisradio ärsyttävän kovaa. Keskusaukiolla oli pelastuslaitosten ja poliisin yhteisnäyttely, johon liittyi pontevaa pasteerailua ja pienen peltikolarin katselua etäältä. Viranomaisten ilmeet olivat selvästi tyyliä "jaaha, akka ratissa, ei tehdä mitään". Nautimme kepeät portugalilaiset kahvit kadun varressa ennen kuin jatkoimme matkaa. Poislähteissämme huomasimme kaupungin pienen akveduktin. 

Yöpymiskaupungiksi olimme valkanneet Castelo Branco-nimisen kaupungin. Mutta koska tämä postaus on jo aivan liian pitkä, päätän tämän tähän ja jatkan huomenissa siitä, millainen paikka Castelo Branco oli ja mitä sieltä lähdettyämme näimme. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain.