Restoran Paju Villa Tallinnassa

Kesäkuisen Campareissun viimeisenä iltana olimme jo Tallinnassa ja kuten kerroin, majoituimme hieman keskustan ulkopuolella olevaan Kreutzwald Hotell Tallinniin. Sen aula oli pramea, mutta olin tullut valinneeksi huoneen sieltä vaatimattomimmasta päästä. Eipä se haitannut, huvitti kun huoneen eteisen katossa oleva ritilä oli pois paikoiltaan ja näimme sujuvasti välikattoon.

Olimme tehneet pöytävarauksen Paju Villa-nimiseen ravintolaan, joka on samaa ravintolaperhettä kuin NOA, Tuljak ja OKO. Näistä kaksi ensin mainittua on meille jo tuttuja, Tuljak useamman käynnin verran. OKOssa emme ole vielä käyneet, eikä sen konsepti äkkiseltään kovin kiinnostavalta tunnukaan. Paju Villasta olimme lukeneet Sillä Sipuli-blogista ja koska heidän ravintolamakunsa liippaa meidän makuamme aika hyvin, otimme suosituksesta taas vaarin. 

Paju Villa sijaitsee Nõmmen kaupunginosassa, matkaa hotellista oli noin 5-6 km. Emme lähteneet seikkailemaan bussilla melko myrskyisen sään tähden (lue:laiskuus) vaan kokeilimme Taxify-sovellusta. Se toimi mainiosti, hinta oli edullinen, eikä siinä ollut yhtään mitään arpomista. Auto oli muutamassa minuutissa hotellin edessä meitä noutamassa, näimme heti että kyseessä oli se auto, jonka pitikin olla ja kuljettajan naama vastasi sovelluksessa ollutta kuvaa. Koska kyydin määränpää oli jo etukäteen laitettu sovellukseen, ei siinä tarvinnut muuta kuin istua kyytiin, sanoa tere ja katsella kuinka matka edistyy. 

Paju Villa on kaunis rakennus pitkän leveän kadun varressa, siellä päin Tallinnaa asuu ilmeisesti vähän paremmin toimeentulevaa väkeä, niin isoja taloja siellä on vieri vieressä isoilla tonteilla. Varauksemme oli meiksi myöhään, kello 20, olimme halunneet nähdä mahdollisimman monta kartanoa päivän aikana matkalla Tartosta Tallinnaan. Olimme paikalla minuutilleen ja pihassa oli tuolloin vielä monta autoa ja hieman meitä juhlavammin pukeutuneita ihmisiä. Ravintolan alakerrassa oli melko täyttä, ilmeisesti yläkerrassa on jonkunlainen juhlatila, sieltä näytti ramppaavan väkeä tupakalla tiuhaan tahtiin. 

Meidät istutettiin pienen salin nurkkapöytään, mikä passaa minulle aina mitä parhaiten, selkä seinää vasten on turvallinen istua. Tilasimme neljän ruokalajin maistelumenun ja sen alkuun saimme maukasta leipää ja voita, jonka päälle oli raastettu aivan olemattoman tiuhan raastimen läpi parmesaania. Pitää itsekin muistaa kokeilla sitä. Tuo pieni kupponen kuvassa sisälsi keittiöntervehdyksen, josta en ikävä kyllä muista enää kovin tarkasti mitä se oli. Jotain hyvää, uskotteko? Nuo perunalastua muistuttavat suikaleet kupin reunoilla olivat, ellen täysin väärin muista, jotain linnunnahkaa friteerattuna. 

Koska viinipakettia ei ollut maistelumenulle valmiiksi sommiteltuna, tilasimme tarjoilijan suositteleman punaviinin, joka passaisi kuulema läpi koko aterian. Vähän pöhkösti emme tulleet kysyneeksi, mitä viini maksaa. Viini oli kevyttä ja olin toiveikas, että se tarjoiltaisiin hieman viilennettynä, mutta melko lämpimänä se tuotiin pöytään. Ei sentään liian. 

Alkuruokana oli tartar, joka oli melko moussemainen rakenteeltaan, pidämme ehkä hieman karkeammasta. Mutta maku oli kipakka ja hyvä. Kuten kuvasta näkyy, olimme tuolloin vielä lopettelemassa alkujuomia, eikä punaviiniä oltu tuotu pöytään. Pieni epäsynkro, mutta pian viinikin saapui. 

Toinen alkuruoka oli ravintolan listaa katsoessani ilmeisesti annos, joka on siellä mainuttu nimellä Salted Whitefish. Nuo valkoiset ohuet hunnut kalapalojen päällä olivat retikkaa ja puolikas viiriäisenmuna piilotteli siellä alla. Hyvää, leijuvan kevyttä ja raikasta. Kyllä tarjoilija tiesi mitä teki, viini sopi oikein hyvin keveydessään tällekin annokselle. 

Pääruoka oli sitten lammasta. Se oli hienosti paistettu, kastike vivahteikasta, paahdettu valkosipulitahna kuin suklaata ja nuo pienet maissipallot olivat hauskoja. Minun annokseni paistettu lehtikaali oli niin julman suolaista, etten voinut sitä syödä. Olisin maininnut asiasta, jos tarjoilija olisi sopivasti pyörähtänyt lähistöllä, mutta niin ei käynyt. En kauheasti pidä lehtikaalista muutenkaan, joten jätin sen vain lautaselle. Lopuksi mainitsin kyllä asiasta, kun lautasia haettiin pois, mutta lisäkommentilla, ettei se ollut mikään katastrofi. Antin annokseen ei ollut ripahtanut liikaa suolaa. 

Ravintolassa näytti käyvän väkeä kasuaalisti poiketen vain lasilliselle, tai hienommin illastaen. Jossain pöydässä osa söi pari ruokalajia, osa otti vain juoman tai jälkiruoan, eikä se näyttänyt olevan mikään ongelma. Muut asiakkaat olivat virolaisia ja tunnelma oli mukavan rento näin juhannusaattoiltana. 

Jälkiruoaksi maistelumenuun oli valittu Briossi, munakoiso ja kahvi-niminen annos, joka oli hauska ja sopiva päätös aterialle. Pienet tiplat tahmeaa kahvin makuista kastiketta tekivät annokseen ekstrapotkun. En muista enää, millainen se munakoiso-osuus tässä oli.

Emme ottaneet kahvia, vaan pyysimme laskun. Aloimme olla tuolloin vähän ennen kymmentä jo viimeiset asiakkaat, mitä ei yleensä koskaan tapahdu. Maistelumenu oli koottu ihan pikkuisen tylsästi suoraan listan annoksista, mitään listalta löytymätöntä yllätysruokalajia se ei sisältänyt. Mutta paketti oli huomattavasti edullisempi kuin olisi ollut tilata samat annokset listalta. Annosten koosta en voi mennä takuuseen, olivatko ne pienemmät maistelumenussa kuin listalta, mutta missään nimessä niitä ei voinut sanoa liian pieniksi tuolla tavoin tilattuna kuin teimme. 

Tarjoilu oli mukavaa ja ripeää, sellaista joka on meidän makuumme. Ilta meni miellyttävästi ja lasku teki kahdelta 144 euroa. Tästä ruoan osuus oli 2x36 euroa. Eli ei paha ollenkaan. Listalta tilattuina samat annokset olisivat maksaneet 52 euroa hengeltä, mikäli B:n matikallani vuodelta 1985 oikein laskin. Se viini, jonka hintaa emme pöhköyksissämme kysyneet, maksoi 31 euroa. 

Paluu hotelliin onnistui yhtä hyvin, tilasimme auton sovelluksella ravintolalaskun maksettuamme ja noin viidessä minuutissa noutokyyti oli paikalla ja vei meidät hotelliin. Eipä olla hetkeen tai ehkä koskaan selvitty taksin maksamisesta kolikoilla. Kumpaankin suuntaan kyyti maksoi noin 5,5 euroa. En käy nyt miettimään sitä, kuka tuossa oikein voi elantonsa tienata. Taksikyytien jälkeen Antti sai vielä sähköpostiin tositteet kyydeistä, niistä näki mistä olimme menneet ja minne, koska ja kuka vei meidät ja mihin hintaan. Sovelluksessa voi valita maksaako matkat luottokortilla vai käteisellä ja me siis kokeilimme tällä kertaa käteistä. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Tämä oli kesäkuisen Viron matkamme viimeinen postaus. Viikonloppuna on CampaSimpukan kahdeksannen Ranska-haasteen aika, kun Tour de France alkaa. Seuraava Viron matka on tiedossa elokuun alkupuolella ja silloin taas katsellaan kartanoita ja syödään hyvissä virolaisissa ravintoloissa.