Jos linnanneito olla voisin – lattioiden narinaa ja luksusaamiaista

Mikäli joku on jaksanut lukea eilisen pitkän postauksen viidennen kartanokierroksemme avauspäivästä, hänelle kuuluu kyllä erityismaininta kestävyydestä. Palkinnoksi siitä laitan väliin yhden majoitusvinkin, johon kuuluu ylisanoja aamiaisesta ja bonuksena kehaisu päivällisestä tutussa ravintolassa. Lupaan, ettei tämän postauksen lukemiseen mene kuin muutama minuutti ja sitten lukija on vapaa taas tekemään jotain muuta tähdellistä. 

Olemme olleet viime vuosina kolme kertaa Pärnussa ja olemme majoittuneet joka kerta Rannahotelliin. Se on niin tyylikäs ja sopivalla tapaa suuri, ettei siellä joudu liian henkilökohtaisen paapomisen kohteeksi. Sen aamiainen on hyvä, ei käy kiistäminen. Aikaisemmin saatoin käyttää sanaa loistava, mutta nyt se on varattu toisaalle. 

Tämän vuoden Viron talvimatkalla olimme radikaaleja. Emme päivällispaikan suhteen, mutta majoituspaikan kyllä. Vaikka Rannahotell tarjosi taas sesongin ulkopuolista edullista hintaa (lähestyi jopa sähköisellä joulukortilla, kui hienoo se on?) olimme uskottomia ja varasimme huoneen paikasta jolla on niin pitkä nimi, että se pitää joka kerta tarkistaa. Kaikessa komeudessaan se on Luxury Art Nouveau Villa Ammende. Jatkossa tuttavallisesti Ammende. Kävelimme paikan ohi ensimmäisellä Pärnun vierailulla syyskuussa 2016 ja pistimme sen merkille, mutta luulin tuolloin sen olevan vain ravintola, eikä myös hotelli. Ammenden historiasta voi lukea täältä.

Kurvasimme pitkän kartanopäivän päätteeksi Ammenden pihaan ja astuimme sisään komeaan taloon. Respa oli avarassa aulassa ja meidät otettiin vastaan ylen ystävällisesti, muttei makeasti. Siitä pidän nyky-Virossa. Ei turisteja tarvitse mielistellä, eikä pidä. 

Antti oli tehnyt varauksen, joten en tiennyt millaisen huoneen hän oli meille ottanut. Ei tainnut tietää kovin tarkkaan itsekään. Se ei ollut mikään tämän linkin takana olevissa kuvissa, mutta Deluxe Rooms-kategoriaan se hintansa puolesta kuului. Katto oli vino ja ikkuna pieni. Ikkuna oli itseasiassa niin pieni ja niin korkealla, etten ylettänyt katsomaan ulos lainkaan, mutta Antti sanoi ikkunan avautuvan sisäpihalle roskisten suuntaan. Mikä minä olisin vastaan väittämään? Huone oli hauska, kun vain muisti varoa lyömästä päätään eri suuntiin vinoon kattoon.  Kylpyhuone tilava, pyyhkeet ja aamutakit ylellisiä, samoin vuodevaatteet. Lattiat narisivat kuten asiaan kuuluu. Yhtään kuvaa huoneesta ei ole, mutta auloista ja muualta on. Ja postilaatikosta.

Vaikka Ammenden ravintola on Pärnun mittakaavassa arvostettu ja ilmeisen hyvä, emme syöneet siellä päivällistä vaan menimme vuoden takaa tuttuun Lime Loungeen. Olin varannut pöydän kuudeksi, mutta olimme nälkäisiä jo aikaisemmin ja koska halusimme muutenkin kävellä hieman iltaisia Pärnun katuja, poikkesimme kysymään, saisimmeko jo tulla syömään. Pienessä paikassa oli tilaa ja nimelläni varustettu pöytä oli jo valmiina, joten pääsimme aloittamaan ruokailun etuajassa. Viime talvena asiakkaita ei sattunut kanssamme yhtä aikaa kuin yhteen pöytään, tällä kertaa oli vilkkaampaa. 

Söimme talvisen kolmen ruokalajin menun, jonka alkuun tilasimme lämpimän omenaisen juoman. Se lämmitti mukavasti. Alkuruokana meillä oli ankeriasta  (en nyt ole satavarma kääntyykö eel ankerias vai nahkiainen, vai ovatko ne vähän sama asiakin...) ja punajuurta. Annos oli vähintäänkin erikoinen ja saatoin kyllä sanoa, että pidin siitä, vaikkei tämä elukkalaji ole aikaisemmin tainnut lautaselleni jänishousuisuuttani joutuakaan. Pääruokana oli lampaan niskaa, hyvä, murea ja sopivan kokoinen annos. Jälkiruokana oli aivan ihastuttavaa taatelikakkua, josta utelin valmistustekniikkaa. En paljasta sitä vielä, sillä haluan ensin itse kokeilla osaisinko tehdä samoin. Lime Lounge oli toisella kertaa vieläkin kivempi paikka. Sitä voi Pärnussa ruokaa etsiville kyllä lämpimästi suositella. En nyt muista tarkkaan mitä tämä ateria maksoi, mukana oli viinipullo. Hinta jäi reilusti alle satasen, mihin olemme Tallinnan ulkopuolella jo tottuneetkin. 

Uni maistui Ammenden ullakolla oikein hyvin, siellä ei edes kummitellut. Aamulla jatkoimme kartanokierrosta, mutta sitä ennen söimme varmaankin parhaan koskaan saamamme hotelliaamiaisen. Meiltä kysyttiin jo illalla summittaista aikaa, jolloin haluaisimme syödä kello seitsemän ja kymmenen välillä ja arvelimme olevamme halukkaat syömään kahdeksalta. Siihen aikaan alakerran aamiaissalissa ei ollut muita asiakkaita, mutta pihan muutamasta autosta päättelimme, ettemme olisi ainoita asiakkaita. 

Meitä neuvottiin ottamaan mehut ja leivät tarjoilupöydältä ja luvattiin tuoda valmiiksi asetellut muut härpäkkeet pöytään. Myös kahvimieltymykset otettiin vastaan ja tuotiin ruokalista lämpimistä annoksista. Sali oli oikein kaunis, samoin kattaus ja muutenkin olin ihan että aww. 

Hetkisen kuluttua meille tuotiin oma aamiaistornimme, jossa oli leikkeleitä, juustoja, pikkumakeita ja hedelmiä. Niin sievästi laitettuna että. Myös kahvit tulivat pian pöytään ja muutamien minuuttien kuluttua lämpimät annoksemme. 

Minä otin briossin uppomunalla ja pekonilla, Antti perunaröstin lohella. Aivan fine dining-annokset aamutuimaan! Palvelu oli eleetöntä ja ystävällistä, ei tullut pokkuroitua oloa, vaikka huolenpito oli persoonakohtaista. Katsoin hotellin sivuilta, että aamiainen sisäänkävelijälle maksaa 25 euroa, kerrankin olen valmis sanomaan, että on sopiva hinta! 

Tämän hienostuneen aamiaisen jälkeen jatkoimme kohti Tarttoa, mutta arvannette, ettemme mitenkään suorinta tietä. Päivä oli kartanoiden täyteinen, mutta pidän lupaukseni, enkä mene siihen aiheeseen tässä postauksessa. Mutta seuraavissa kyllä, erittäin paljon. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina.