Viimeinen kartanopäivä oli puristettava kasaan, sillä halusimme ehtiä Tallinnassa ainakin Kumuun ja johonkin suureen ruokakauppaan. Niinpä lähdimme Tartosta jo heti kahdeksan jälkeen ja käytimme alun kartanottoman osuuden hämärässä ajamiseen. Juuri kun alkoi päivä valjeta, olimmekin ensimmäisen kartanon äärellä.
Liigvalla (Löwenwolde, Järvamaa) on myöhäistä barokkityyliä ja valmistunut aivan 1700-luvun viimeisinä vuosina. Sen viimeinen omistaja ennen vuotta 1919 oli Nikolai Georg Schilling. Häntä en onnistunut jäljittämään, vaikka Viron alueella oli kyllä von Schillingejä pilvin pimein. Rakennus on kaunis ja ilmeisesti nykyisin yksityisomistuksessa. Siellä oli koulu vuoteen 1965 asti. Kartanokirjamme mukaan siellä olisi jotain restaurointihommia menossa, mutta aika hiljaiselta vaikutti ja jonkunlainen rakennustarvikekasakin näytti olleen paikallaan jo aika pitkään.
Varangu (Warrang, Järvamaa) oli päivän toinen kohde. Sinne päästäksemme meidän piti jättää auto isomman tien varteen ja kävellä puolisen kilometriä. Tämä on yksi kauneimmista näkemistäni kartanoista ja sitä on korjattu melkoisen paljon. Barokkirakennus on aivan 1800-luvun alusta ja sen molemmat päädyt ovat kaarevat. Amata von Schilling mainitaan kartanon viimeiseksi omistajaksi ennen vuotta 1919, mutta hänestäkään en sen enempiä saanut selville, kuin että hänen oli naimisissa tuohon aikaan ja hänen lapsensa etunimi oli Tankred, mikä kuulostaa erikoiselta. Myöhemmin avioliitto loppui ja entinen puoliso meni myöhemmin uusiin naimisiin Carmen-nimisen naisen kanssa ja sai toisen pojan 1930-luvulla asuessaan Angolassa. Myös muita perillisiä hänellä oli, mutta heistä ei ollut vapaasti saatavaa tietoa. Amatan myöhemmistä vaiheista en saanut lisätietoa.
Aamupäivän kolmas kartano oli nimeltään Aavere (Afer, Järvamaa). Se kuuluu sarjaan "menetetyt", mutta toisaalta saihan Ahjakin uuden katon. Aaveressa täytyisi tehdä aika paljon, kohtalokkaasta tulipalosta on aikaa jo kauan, vuoteen 1996 päättyi kartanon tarina hoitokotina. Se on nykyään hyvin pusikoituneessa maastossa. Uusgoottinen rakennus on peräisin 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta ja on helppo kuvitella, miten hieno se on aikoinaan ollut.
 |
| Ei ehkä ihan 1800-luvulta |
Seuraava kartano on hieman mysteerityyppiä, se osui silmään ihan vain tien varresta ja olen silloin kirjoittanut muistiinpanoihini sanan Ilmandu. Sen nimistä kartanoa en löytänyt, mutta Raigu (Raik, Virumaa?) kyllä löytyi kyseisen paikan läheltä. Tietoa siitä ei juurikaan irronnut nimen lisäksi. Ilmeisesti se oli Wrangellin suvun omistuksessa maareformiin asti, mutten saanut tarkempaa selkoa asiasta. Paljon kartanosta ei ole enää jäljellä, enkä ihan varma edes ole, että kyse on juuri Raigusta. Mutta melko varma sentään.
Tämä oli toinen Kiltsi (Schloß Aß, Virumaa), jossa kävimme. Edellinen oli viime elokuun reissulla, eikä siitä Kiltsistä ollut paljon jäljellä, muutama kivi toisen päällä. Tämä Kiltsi oli sitten aivan toisenlainen tarina. Se on itseasiassa linna, kuten saksankielisestä nimestäkin voi päätellä. Rakennuskompleksi on peräisin 1700-luvun lopusta ja vuoden 1919 jälkeen siellä on toiminut koulu ja toimii edelleen. Vuoden 2000 jälkeen siellä on tehty mittavaa restaurointia ja paikka on todella hienossa kunnossa ainakin päällepäin. Kävelimme pihapiirissä ja katselimme linnaa eripuolilta. Seuraava kuva on otettu panorama-asetuksella ja se tietysti vääristää kuvaa, mutta siitä saa käsityksen, ettei kyse ole ihan pikkumestasta.
Porkuni (Schloß Borkholm, Virumaa) oli paikka, jossa menimme kunnolla vipuun. Olin vilkaissut kirjaa kevyesti ja olin sitä mieltä, että paikalla on hieno kartano ja olihan siellä. Siellä oli kaksi kartanoa aivan toisiaan vastapäätä pienellä saarella! Todellisuudessa toinen rakennuksista oli 1950-luvulla rakennettu kouluksi. Hieman harmittaa, etten vieläkään osaa lukea rakennuksia kunnolla, vaan luulin tätä vanhemmaksi ja nimenomaan kartanoksi, vaikka se on neuvostoajan tuote.
Varsinainen Porkunin kartano on tämä punainen 1800-luvun lopun komea rakennus. Tämä paikka on myös sellainen, että sen näkisin mielelläni kesällä, sillä pieni saari on varmasti hyvin kaunis paikka myös silloin.
Ewald von Rennenkampff oli kartanon omistajana vuoden 1919 maareformin aikaan ja hän sai pitää käytössään siitä osan aina 1930-luvulle asti. Useammassa lähteessä sanottiin, että aina vuoteen 1939 asti, toisaalta hänen kuolinvuodekseen mainittin 1930. Hän näytti tältä nuorempana miehenä ja hän eli Porkunissa aivan elämänsä loppuun asti.
Vaimo Marie eli vuoteen 1947 Saksassa. Heidän Porkunin kartanossa syntynyt poikansa Ernst eli aina vuoteen 1975 asti ja kuoli sitten Kanadassa ja tytär Mary kuoli vasta vuonna 1994 Saksassa. Muut perheen lapset kuolivat joko aivan pieninä tai teini-iässä. Kaikki perheen lapset syntyivät Porkunissa, mutta sinne suvulla ei ole sitten ollut enää asiaa ilmeisesti, vaikka joitankin kartanoita onkin palautettu alkuperäisille suvuille Viron uuden itsenäisyyden aikana. (pahoittelen etten saa tasattua tämän kappaleen rivejä, ärsyttävää)
Lasila (Lassila, Virumaa) jäi mieleen tornin ikkunassa näkyneestä kaukoputkesta, usein paikoista jää mieleen jotain pieniä yksityiskohtia. 1800-luvun lopulta olevassa rakennuksessa toimi koulu ensin vuosina 1922-1973, jonka jälkeen siellä oli kolhoosin toimisto ja jälleen vuoden 1986 jälkeen koulu.
Neeruti (Buxhowden, Virumaa) yksi niitä kartanoita, jotka todellakin ovat saaneet uuden elämän. Kartanoportaalin kuvissa vuonna 2007 se näyttää vielä siltä, että loiston päivät ovat ohitse, mutta nyt se on kokenut todella suuren restauroinnin ja töitä tehdään edelleen. Kartanoa ympäröivät väliaikaiset aidat, joiden takaa melko kaukaa katsoimme sitä. Ulkopuoli näyttää jo todella hienolta, mutta sitähän emme tiedä, miltä sisällä näyttää. Olin saavinani selville, että kunnostustöiden aikaan tapahtui muutama vuosi sitten jonkunlainen tornin romahdus. Paikan Facebook-sivulta näkee paljon kuvia kunnostuksen eri vaiheista. Hienoa, että Neerutilla on uusi elämä!
Udriku (Uddrich, Virumaa) jäi hyvin vähälle näkemiselle, se oli aidattu hyvin ja osin puiden peittämä. Ilmeisen komea rakennus, mutta emme tosiaan sitä päässeet lähempää katsomaan. Se on rakennettu aivan 1800-luvun alussa. Pitää mennä joskus uudelleen niin main, jos sitä pääsisi katsomaan tarkemmin. En ole ihan varma, missä käytössä Udriku on nykyään, ainakin jossain vaiheessa se on ollut hoitokotina. Tämän verran siitä näimme.
Imastun (Mönnikorb, Virumaa) pihaan kahlasimme lumessa, jota oli melkein puoleen sääreen. Valkoinen osa rakennusta on peräisin 1880-luvulta ja seuraavan vuosisadan alussa siihen liitettiin punatiilinen lisäosa. Maarformin jälkeen Imastussakin oli hoitokoti, mutta nyt se on yksityisomistuksessa. Lasimestari voisi käväistä.
Moe (Muddis, Järvamaa) taisi olla taas sellainen, mistä emme oikein tienneet mitä näimme. Jälkikäteen tietoa etsiessäni tulin ymmärtämään, että varsinaista Moen kartanoa ei enää ole, se on ollut yksikerroksinen puurakennus. Ne hienot rakennukset, jotka näimme aidan yli juuri ja juuri ovat viinatislaamo ja varasto. En nyt ihan saanut selville Moen historiasta kovin paljon, alkaa olla hieman kartanoväsymystä, oli tuolloin paikanpäällä ja on nyt tietoja etsiessä.
Vohnja (Fonal, Virumaa) oli tämän matkan vihoviimeinen kartano, se toimii kouluna ja tuona sunnuntaina siellä jo talkkari oli lumitöissä, ilmeisesti maanantaina loppui virolaisten lastenkin joululoma. 1830 valmistunut klassisen tyyli rakennus pitää sisällään myös internetpunktin ja jonkunlaisen säästökassan toimipisteen. Sen viimeinen omistaja ennen tiedätte kai mitä oli sellainen herra kuin Ernst von Tiesenhausen. Hänen poikansa Paul tuli bolsevikkien murhaamaksi tammikuussa 1919, oli vielä perheen ainoa lapsi. Isä Ernst eli 84 vuotiaaksi ja äiti Alexsandrine 67-vuotiaaksi.
Tämän jälkeen olimme saaneet kartanoista tarpeeksemme vähäksi aikaa. Ajelimme Tallinnaan päivänvalon viime rippeillä ja kävimme melko pikaisesti KUMUssa, jossa oli oikein hyviä näyttelyitä taas. Olimme viimeisen yön ennen kotiinpaluuta yötä julkisivuremontissa olevassa Tallinkin City-hotellissa sataman lähellä, eikä huoneen hinta kyllä päätä huimannut. Iltasella kävelimme Rotermanni-kortteliin Alter Egoon syömään tapaksia, olihan reissun yhtenä teemana syödä urautuneesti tutuissa ravintoloissa.
Poikkesimme myös piparkakkunäyttelyssä, se oli aivan viimeistä päivää.
Tämän matkan jälkeen kartanosaldomme on 164 eri kartanoa. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan välilehdille Mõis-hulluutta ja Poissa kotoa. Seuraavan kartanokierroksen aika on ehkä vasta kesällä, mahdollisesti sukulaisseurassa. Se saattaa sisältää tuttuja paikkoja niiden kesäasussa, mutta on niitä uusiakin paikkoja vielä satamäärin katsomatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti