Iltapäivän yhdeksikkö, maaliskuun kartanokierroksen osa 3

Torstaipäivä Virossa oli puolivälissä niin kellon kuin kartanoiden määränkin suhteen. Itä-Viromaan kartanot olivat siltä päivältä katsotut, mukana oli siis yksi stalinistinen koulukin, mitä emme siinä vaiheessa vielä tienneet. Jatkoimme matkaa ja maakunta vaihtui, tulimme Länsi-Vironmaalle. 

Kartanoita on monessakin mielessä erilaisia, on niitä jotka jäävät kerrasta mieleen ulkomuotonsa vuoksi, niihin saatamme viitata myöhemmin vaikka sanoilla se kaarevareunainen ja heti kumpikin tietää mistä kartanosta on kyse. Joittenkin paikkojen nimi jää lähtemättömästi mieleen. Kukulinna on esimerkki tällaisesta kartanosta. Sitten on sellaisia kartanoita, joista jää mieleen jotain omistajasta, sellaisesta käy Rägavere, siihen tulemme viittaamaan sanoilla Idaho ja pottu. 

Rägavere (Raggafer, Lääne-Virumaa) on kahdenkin kartanon nimi, toinen on saksankieliseltä nimeltään Reggafer ja se sijaitsee Järvamaalla. Nyt olimme katsomassa Raggaferia, onhan siinä ihan kirjaimen ero ja se, että sen kartanopokkarimme mukaan omistaa Morgan Hammerbock niminen nuori idaholainen pohatta (ai miten rakastan sanaa pohatta, se on niin akuankkaa niin akuankkaa). Ja miksi meille tulee Rägaveresta mieleen pottu? No siksi, ettemme voi mainita Idahoa sanomatta sanaparia Amerikan pottu. Kun matkailimme USA:ssa noin kymmenen vuotta sitten satuimme Idahossa huomaamaan, että sitä luonnehdittiin useissa yhteyksissä Amerikan perunaosavaltioksi. Ja kun joku sanonta jää päähämme, sitä viljelemme innolla, kuten idaholaiset pottuja. 

Kartanoretken aikana en ehtinyt ottaa selville mitään tästä idaholaisesta pohatasta, joka kirjamme mukaan osti Rägaveren vuonna 1999. Ilmeisesti kirjassa nimi on pikkuisen pieleen ja sukunimen tulee kuulua Hammerbeck. Kirjan mukaan hän loihe lausumaan ostaneensa kartanon because it's raw, it's Europe and it's not Russia. Vuodesta 1999 on kulunut jo 20 vuotta ja minua jännitti ottaa selville, vieläkö Morgan asustelee Rägaveressä. Siitä en voi olla ihan varma, asuuko hän siellä, mutta kartano on ymmärtääkseni hänen omistuksessaan edelleen, eikä hän enää ole niin nuori pohatta, vaan merkittävä virolainen lammasfarmari. Oikeasti en tiedä onko hän ryhtynyt virolaiseksi, mutta toivon, että on. Vuoden 2014 lehtiartikkelista voi jokainen viroa osaamatonkin ymmärtää, että tuolloin lampaita on ollut sellainen kunnioitettava määrä kuin 2800 kipaletta ja täten Rägavere on ollut Viron suurin lammasfarmi. En saanut selville hänen perhesuhteistaan enempiä kuin, että hänen puolisonsa Pille on nimestä päätellen virolainen. He näyttäisivät edelleen elelevän Rägaveressä ja viljelevän pottuja kasvattavan lampaita. Me emme nähneet villakiehkuraakaan emmekä kuulleet yhtään bäätä kartanon reunalla piipahtaessamme, lampaat lienevät talviaikaan sisätiloissa, joskaan eivät kartanossa, joka näyttää tältä. 

Karl Heinrich von Dech mainitaan Rägaveren viimeiseksi maareformia edeltäneeksi omistajaksi, mutta häntä en pystynyt aukottomasti jäljittämään. Sen sain selville, että Rägavere on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen virolainen kartano, jota alettiin 1970-luvulla kunnostaa ja uudelleen arvostaa ja sen jälkeen alkoi varsinainen kartanobuumi, jonka seurauksena on kunnostettu mm. Palmse ja Sagadi, jotka molemmat olemme nähneet aiemmilla reissuilla. 

Mõdriku (Mödders, Lääne-Virumaa) on iltapäiväsession toinen kohde, olimme vielä ihan idaho&pottutunnelmissa, mutta innostuimme myös hieman Mõdrikusta, joka on saanut nykyisen ulkomuotonsa pääosin 1800-luvun lopulta ja siellä pitää majaa ammattikoulu. 

Mõdrikun omisti juuri ennen maareformia sama von Dehnin suku kuin Rägaverenkin. Onnistuin löytämään sellaisen tiedon, että kartanossa syntyi von Dehnin perheeseen vuonna 1905 tytär nimeltä Ilse ja hän eli 83-vuotiaaksi ja kuoli sitten vuonna 1993 Berliinissä. EDIT: tuossa nyt eivät ihan vuosiluvut tai ikä täsmää, jopa minun matikallani sen huomaa, mutta olkoon. En löytänyt kuvaa hänestä, mutta hänen äitinsä Luisesta löysin, hänellä oli hieno nuttura.

Seuraavaksi ajoimme katsomaan Vinniä (Finn, Lääne-Virumaa). Se on kokenut melkoisen neuvostonaamioinnin, rakennuksen alkuperäinen ilme on melkolailla kadonnut ja se on sen verran uudempien rakennusten puristuksissa, ettei siitä saanut kattavaa kuvaa. Yhden kaariportin löysin, josta näki vilauksen sisäpihalle ja saattoi vielä aavistaa miltä Vinnissä on aikoinaan näyttänyt. Rakennus on todella suuri ja sillä on linnoitusmainen sisäpiha (linkin takaa löytyy ilmakuva). Nyt sitä on vaikea hahmottaa, sillä rakennusta ei pääse katsomaan vapaasta tilasta riittävän etäältä, mutta sopivan läheltä. Joskus, ehkä tällä hetkelläkin, se on ollut myynnissä 99 500 euron hintaan, siinä sitä olisi neliöitä remontoitavaksi, yli 3000! Onneksi emme tienneet tätä Vinnin pihassa, ei tullut kiusauksia. Tiedä vaikka olisi saanut tingittyä tuon viissatasen. 

Miten meni noin niinku omasta mielestä tuo katoksen suunnittelu, kysyn vaan?

Vinnin historiasta sain tongittua esiin seuraavaa: sen omistaja Johann Dietrich Edler von Rennenkampff (1719-1783) kuoli lapsettomana ja hän jätti linnansa Viron ritarikunnalle, joka käytti sitä koulutilana jo 1700-luvun lopulta. Johann näytti tältä, mikäli kuvan piirustanut käytti realistista lähestymistapaa. 

Hänen rouvansa Jacobina eli vielä kymmenen vuotta miehensä jälkeen ja kuoli Vinnissä vuonna 1793, ilmeisesti hän sai jäädä sinne Ritarikunnan nurkkiin elelemään leskenä, mikä oli tietysti kiltisti tehty Ritarikunnalta, joka käytti linnaa nimenomaan jalosukuisten naisten oppilaitoksena. Ehkäpä Jacobina opetti siellä kuinka käyttäydytään jalosukuisen naisen tavoin. 

Vinniltä ajelimme Vooren (Forel, Lääne-Virumaa) kartanon pihaan. Voorejakin on kaksi kappaletta, toinen, Forby saksalaiselta nimeltään on Harjunmaalla. Tämä Länsi-Viromaan Voore oli aika vaikuttavan näköinen pytinki. Siellä ilmeisesti asutaan edelleen, päätellen päädyn kuistin postilaatikoista ja ilmeisestä ulkohuoneesta talon kulmalla. Aivan tuoreita askeleita lumessa ei näkynyt, joten ehkä talo on vain kesäkäytössä tällä erää. Jotenkin toivoisin niin. 

Von Pahlenin suku oli hyvin vaikutusvaltainen näillä main ja sen nimi liitetään myös Vooren kartanon historiaan, mutta kuka von Pahlen tarkalleen ottaen siellä isännöi, sitä en saanut selville. 1910-luvulla se kuitenkin kuului kauppias Julius Johannsonille, joka kuoli vuonna 1917. Kartanon vaiheista maareformin jälkeen en saanut selkoa. 

Seuraava kartano, nimeltään Küti (Kurküll, Lääne-Virumaa) jää mieleemme siitä, mitä siitä mainitaan kartanopokkarissamme. Siellä nimittäin sanotaan, että "nowadays the manor is empty, but there are some little old ladies residing on the wings". Se on minusta verrattoman herttaisesti ilmaistu, mutta koska kirja on vuodelta 2004, en uskalla toivoa, että siellä asustaa enää ainakaan samoja pieniä vanhoja naisia. Autoja pihapiirissä kyllä oli, joten aivan asumaton Küti ei liene. Baronismies Georg Alexander Stackelberg isännöi kartanoa maareformin alla, mutten saanut urkittua kuka hän tarkalleen ottaen oli. Neuvostoaikaan kartano toimi kolhoosin klubitilana, mitä se sitten tarkoittikaan. 

Päivän kartanokattauksen kääntyessä lopuilleen kävimme katsastamassa Kulinan (Kullina,Lääne-Virumaa). Se ei aiheuttanut suurta innostusta, tämä puinen kartano toimi kouluna pitkään, mutta mikäli oikein tulkkasin, se ei olisi sitä enää. Ymmärtääkseni Kulinassa oli tulipalo 1990-luvulla ja vuoden 2005 tienoilla se olisi huutokaupattu, samaan aikaan kunta yritti päästä eroon Vinnin ja Roelan kartanoista. Mahdollisesti Kulinassa toimii nykyään jonkunlainen matkailuun liittyvä yritys. 

Edellisessä kappaleessa mainittu Roela (Ruil, Lääne-Virumaa) on kuulunut von Wrangellin suvulle ja päärakennus on peräisin 1700-luvulta, seuraavalla vuosisadalla tehdyin muutoksin maustettuna. 1910-luvulla rakennettiin uusi kartano Heimat-tyyliin, mutta sitä emme älynneet etsiä katsottavaksi. Kartanokirjamme mukaan kartano olisi palautettu von Wrangelleille, mutta varmistusta asiaan en löytänyt. 

Toiseksi viimeisenä paikkana tuona päivänä kävimme katsomassa Muugan (Münkenhof, Lääne-Virumaa) kartanoa. Se on rakennettu 1860-luvulla uusrenesanssin tyyliin ja on oikeastaan linna. Se on nykyään koulu, siitä todisteena näimme pihamaalla kirmailevia lapsosia. Von Neffin suku liittyy olennaisesti Muugan historiaan, samoin taide ja virolaisen taidemuseoperinteen aloittaminen. 

Võtikvere (Wottigfer, Tartumaa) jäi päivän viimeiseksi kartanoksi. Luvalla sanoen se oli aivan yhtä (vähän) mielenkiintoisen näköinen kuin edelliskerrallakin. Menimme nimittäin tienviitan perässä silloinkin paikan pihaan, sitä ei löydy kirjastamme ja portaalissakin siitä on tietoa vain viroksi. Tämä puinen maalaistalo ei herättänyt innostusta vieläkään ja palasimme maantielle ja jatkoimme matkaa Tarttoon. 

Meillä oli varattuna huone Hotell Londonista, samasta paikasta kuin tammikuussakin. Se on asiallinen hotelli ja hyvällä paikalla. Näin sesongin ulkopuolella autonkin sai hyvin parkkiin naapuritontin parkkipaikalle. Iltasella kävimme syömässä Meat Marketissa ja minä sain ruksattua to eat-listaltani ne pahuksen härän kivekset. Nyt minun ei tarvitse koskaan enää syödä niitä. Kuvassa pallit piileksivät vihreiden hörhöjen alla. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Mõis-hulluutta-välilehdelle, jonne luetteloin kaikki käymämme kartanot, jotta olisi jotain mahdollisuutta muistaa missä olemme käyneet. Lisään postauksen myös Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään kaikki reissuaiheiset postaukset maittain aakkostettuina.