Perunakukkasen viimehetket

Vaativa Austen-maratonini on nyt siinä vaiheessa, että olen katsonut kaikki hyvät elokuvat ja muutaman huonomman. Sarjoista on vielä katsomatta kolme hyvää ja yksi hiinä ja hiinä-tapaus on kesken. Tänään käyn lyhyessä työvuorossa ja sen jälkeen keskityn loppuihin. Sunnuntai-iltaan mennessä oletan katsoneeni kaikki tuotokset, joita Austen-hyllyssäni on (kai teilläkin on sellainen?) Viimeisinä katson sitten muutaman Austen-johdannaisen, kuten The Jane Austen Book Club ja Lost in Austen. Myös kirjeromaaniin Lady Susan perustuva Love & Friendship löytyy tallenteena. 

Vapunpäivänä katsoin 7 elokuvaa. Se oli aika paljon. Sen lisäksi leivoin omenakakkua, jota söin aamiaiseksi. Se oli oikein hyvä aamiainen. Päivälliseksi tein elokuvien välissä hassunpuoleisen perunapaistoksen. 

Perunakukka

• 4 pientä perunaa
• sulatettua voita 
• suolaa ja pippuria
• 1 viipale serranonkinkkua
• 1 kananmuna
• juustoraastetta

Leikkasin leivinpaperista pari suikaletta ja asetin ne pienen keraamisen uunivuoan pohjalle ristikkäin. Voitelin suikaleet ja vuoan reunat sulatetulla voilla. Siivutin perunat mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, ei tarvittu laastaria, vannon sen! Kuumensin uunin 200 asteeseen. 

Asettelin ensin ohuita viipaleita vuoan reunoille ja sitten pohjalle, sipaisin hieman sulaa voita viipaleille ja maustoin niitä ihan pikkuisen suolalla ja pippurilla. Tein toisen kerroksen samalla tapaa, maustamista pitää tosiaan varoa, ettei tällaisessa kerrostamishommassa tule suolanneeksi liikaa. Tein useita kerroksia niin, että perunaviipaleista alkoi muodostua kukkamainen kehä. Kun keskellä alkoi olla noin mukakupin kokoinen tila, rypistin siihen tilan kokoisen pallon foliota. Halusin esipaistaa perunakukkaa ennen keskustäytteen laittamista, mutten halunnut perunaviipaleiden valahtavan vuoassa. 

Paistoin teostani noin 50 minuuttia, tällöin perunaviipaleiden yläreunat alkoivat houkuttelevasti ruskettua. Nostin vuoan pois uunista ja poistin foliopallon. Perunaruusun keskellä oli juuri sopiva kolonen täyteelle. Ripotin syvennyksen pohjalle hieman juustoraastetta, lähinnä koska sitä oli ihan vähän jäljellä taannoisesta pizzanpaistamisesta. Seuraavaksi vuorasin kolosen serranonkinkkuviipaleella ja lopuksi rikoin siihen kananmunan. Nostin vuoan uuniin vielä vartiksi. 

Kun perunaviipaleet olivat kypsät ja kananmuna parahultaisesti hyytynyt, nostin vuoan taas pois uunista. Olisi ollut viisasta odottaa, että se hieman asettuu siinä jäähtyessään, niin olisin ehkä saanut sen pysymään koossa. Mutta arvatkaa maltoinko? En tietenkään. Nostin perunakukkasen vuoastaan leivinpaperisuikaleiden avulla lautaselle. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli toinen reuna kukasta valahtanut pitkin lautasta. Mitä siinä voi ihminen tehdä kuin päättää, että tämmöinen sen pitikin olla? Oikeastaan se näyttää aika samalta kuin pionin kukka juuri ennen kuin se pudottaa kaikki lehtensä hankalaan paikkaan pitkin lattioita ja sohvapöytää ja kaikkea, mitä sille on tullut kinostuneeksi. 

Perunapioni oli oikein hauskaa syötävää katsoessani noin toista Emmaa. Perunasuikaleiden yläreunan rapeus ja alareunan mehevä kypsyys olivat mitä parhainta naposteltavaa ja keskustan kinkku ja kananmuna nyt käyvät herkusta milloin vain. Vähän iso annos tuo oli yhdelle, mutta olihan minun tankattava maratonin takia. Oikeastaan tämä oli eräänlainen Pommes Anna-versio, tosin voita ei läträäntynyt aivan yhtä paljon.