Tänäänkään minulla ei ole aikaa ruoanlaittoon, sillä työvuoro sattuu olemaan koooooooko päivän mittainen. Siksipä muistelen vielä toisen postauksen verran menneitä ja tällä kertaa blogin nimeen liittyvän sanaleikin mukaan. Kun aikoinaan mietimme blogille nimeä, oli se todella hankalaa. Siihen aikaan blogien nimet olivat hyvin nokkelia, pidän niitä nokkelina ja hyvinä bloginiminä edelleen (esimerkiksi legendaariset Pastanjauhantaa ja Liemessä). CampaSimpukka viittaa tietysti siihen, ettei taloudessamme siedetä Shimanon osia ja loppu on sitten jonkunlainen tuonaikainen toive oppia ruoanlaittoa niin, ettei kampasimpukkanaan olisi enää keittiöpeikko. Sitä ei se ole ollut enää aikoihin, mutta kun vilkuilin miten olen tuota herkkua laittanut, niin melko vähiin tavat ovat jääneet. Etenkin sen jälkeen, kun sain joululahjaksi sifonin. Tässä pieni CampaKeittiön kampasimpukkakimara.
Vuonna 2013 olimme heinäkuussa käymässä Tampereella, ei pysty muistamaan miksi, mutta kauppahallissa kävimme ja ostimme pakollisen käpykakun lisäksi kampasimpukoita. Valmistin ne simpukankuorissa ja kuorrutin paksulla kastikkeella. Julia Childin ohje oli apuna. Ruokalajin nimi oli mutkikas Coquilles St. Jacques à la Provençale. (siitä johtuu, että kun kopioin tuon nimen otsikosta, fontti muuttui osaan postausta, enkä minä suoraan sanottuna osaa sitä korjata, loivimmat pahoitteluni)
Seuraavana vuonna olimme taas Tampereella, tämähän näyttää siltä, että meillä on ns. paha tapa. Kävimme silloinkin kauppahallissa ja ostimme kampasimpukoita. Ostimme muitakin vedessä elelleitä otuksia, tai niiden paloja oikeammin ja teimme Härmälän leirialueella aivan mainion retkiboullabaissen. Pikkuinen orava ilahdutti meitä ja muutenkin se oli kiva reissu, meillä oli silloin vielä pieni t@b-vaunumme, jonka kanssa retkeily oli jotenkin niin pientä ja sievää.
Kesällä 2016 olin vapaa kuin taivaan lintu, eli vuorotteluvapaalla. Kaikki sen vuoden muistot ovat jotenkin erityisihania. Silloin tein alkuruoaksi kampasimpukoita tähän tapaan. Nuoriso oli syömässä ja oli todella kiva päivä.
Talvella 2017 kampasimpukat olivat taas lautasillamme, tällä kertaa kahdella tapaa. Näistä pidimme kovasti. Jostain on valoa saatu nipistettyä noihin talvipäivän kuviin.
Saman vuoden toukokuussa tein Giro d'Italian aikaan italialaistyylisiä kampasimpukoita, eivätkä nekään olleet hassumpia. Parempi annoskuva ei suostu tulemaan ujouttaan tähän koosteeseen. Sillä on semmoinen päivä tänään.
Edelleen vuonna 2017 olen näköjään ollut vähän leuhkana ja nimennyt alkuruokana olleet kampasimpukat vähän paremmiksi. Ainakin paistopinta näyttää ihan ookoolta.
Kesällä 2018 vuorossa oli jälleen kampasimpukat sifonilla tehdyssä pyreessä, tämä oli oikeasti taivaallinen annos, luultavasti paras koskaan kotona kokkailemani annos. Maissia ja kampasimpukoita, kuulostaa valjulta, mutta toi melkein kyyneleen silmäkulmaan.
Ilmeisesti innostuin tuosta edellisestä onnistumisesta, että tein vielä paremman muutamaa viikkoa myöhemmin, tällä kertaa kampasimpukoiden kaverina oli sipulikastiketta. Ihan älyttömän hyvää. Olin aivan polleana siitä pekoninkäsittelystäni. Olin oman elämäni Master Chef aivan selkeästi. Kikkailu on ollut päivän sana.
Elokuussa yhdistin kampasimpukat ja tomaatit La Vueltan aikaan, se oli hyvää, mutta sitä oli liikaa. Muistan etten jaksanut syödä kaikkea. Tuo peruna ainakin oli ihan turha, mutta ehkä siinäkin oli olevinaan jotain espanjalaista.
Tämä kampasimpukkakimara päättyy brutaalinväriseen punajuuri&kampasimpukkapostaukseen, joka on peräisin tämän vuoden ensimmäiseltä päivältä. Ruoka tosin syötiin jo edellisenä iltana, olimme näköjään pariskuntaflunssan kourissa emmekään jaksaneet syödä mitään muuta kuin muutaman lusikallisen punajuuripyreetä ja kuusi kampasimpukkaa. Se jälkeen en muistaakseni olekaan tehnyt mitään kampasimpukkaruokia. Mikä sen paremmin todistaisi blogaanin kyseessä ollessa, ettei ole postausta aiheesta. Huomenna taas on aikaa tehdä jotain ranskalaista ruokaa ja katsoa Tour de Francea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti