Kymmenkunta kartanoa

Tartosta teimme päiväretken, jolla näimme kymmenkunta kartanoa, joista tämä postaus kertoo siinä määrin kuin sain niistä tietoa kaivettua.

Ensimmäisen paikan nimi oli Veskimõisa (Mühlenhof, Tartumaa). Viron kielen sana veski tarkoittaa myllyä. Estonian manors-portaalin mukaan kartanon viimeisimmät omistajat ennen maareformia olivat von Andregen sukua. Riemastuin, että nytpä tuli uusi nimi esille, tähän en ollutkaan aikaisemmin törmännyt. Mutta enpä siitä sitten minnekään päässytkään, sillä sen nimistä sukua ei löytynyt kissojen eikä koirien kanssa. Kokeilin hieman erilaisia kirjoitusasuja, eikä vieläkään tärpännyt. Sitten törmäsin sattumalta erään lehden jutun kommenttiin, jossa ruotsalainen mies mainitsi olevansa menossa katsomaan kartanoa, jossa hänen isänsä syntyi. Nimi oli muodossa von Andreae. Yhden kirjaimen ero. Tämä Harald Richard von Andreae syntyi Veskimõisassa vuonna 1898 ja hänen samanniminen isänsäkin syntyi siellä vuonna 1870. Harald Richardilla oli nuorempi velipoika, Wolfgang Georg Richard, mutta hän syntyi vasta vuonna 1911, joten hän ei todennäköisesti ollut se viimeinen Richard Veskimõisan omistajana. Oikeaksi ymmärtämäni Richard näytti tältä ja hän tosiaan muutti Ruotsiin ja kuoli siellä vuonna 1968.

Veskimõisan kartano on aluperin 1700-luvun lopun tyyliä, mutta se sai seuraavalla vuosisadalla tiilisen lisäosan. Nykyään kartano on yksityisomistuksessa ja siellä tunnutaan pelkäävän varkaita, sillä monenmoista kylttiä oli siellä täällä. Kartanon myöhemmistä vaiheista en löytänyt tietoa.

Vana-Piigaste (Alt-Pigast, Pölvamaa) oli aamun toinen, karttamerkin mukaan etsimämme paikka, vaikka se löytyi jälkiluennassa myös Ivar Sakkin kartanopokkarista. Kartanoa ei päässyt katsomaan läheltä, se oli aidan ja suljetun portin takana, mutta Estonian manors-portaalin vuoden 2004 kuvan mukaisesta kunnosta se on parantunut huomattavasti ja mikäli oikein tiirasin meidän kuvamme suurennosta, siellä näkyi oven pielessä jonkunlainen kyltti. Ainakin noin kymmenen vuotta sitten siellä on ollut vanhainkoti tai jonkunlainen hoivakoti, mutta onko enää, en saanut selkoa. 

Rakennus on rankasti modifioitu viime vuosisadalla, eivätkä mitkään löytämäni lähteet suostuneet sanomaan tarkempaa alkuperäistä rakennusaikaa varmaksi eikä määrittelemään tyyliä. Viimeisimmät omistajat ennen maareformia olivat von Pfeifferit, joita en onnistunut jäljittämään. Löysin kyllä kartanossa työskennelleen kutojan ja hänen lapsensa, mistä tuli hieman surullinen mieli, en tiedä miksi. Oikeastaan on hienoa, että Vana-Piigasten kutojan lapsi Leeno vieläkin voidaan löytää nimeä myöten, vaikkei hän ilmeisesti elänytkään montaa vuotta. Hänen vanhemmistaan Jaanista ja Evasta mainitaan, että he olivat vaba mees, eli käsittääkseni eivät olleet maaorjia eläessään 1700-luvulla Vana-Piigastessa töitä tehden. EDIT: nyt pitää kyllä lisätä, etten tiedä tarpeeksi maaorjuusasiasta Baltiassa, joten tästä pitää ottaa enempi selvää. Joka tapauksessa Jaanista ja Evasta kerrottiin noin sanoilla vaba mees, mutta miksi  työtätekevää ihmistä sanottaisiin muussa tapauksessa, en tunne asiaa riittävästi. 

Valgjärve (Weissensee, Võrumaa) on paikka, jossa kartanoa ei ole enää jäljellä, enkä saanut kovinkaan paljon selville milloin se on tuhoutunut ja missä olosuhteissa. Maareformissa sen kuitenkin menetti ymmärtääkseni Alfred von Müller, jonka isä Woldemar oli kuollut vuonna 1902. Woldemar oli herrasmiehen näköinen. 

Ainoa kuva, minkä Valgjärvestä löysin, oli ilmeisesti sellaisella sivulla, mistä kuvia ei kannattane noin vain lainailla, joten jätän sen nyt tekemättä, mutta tässä on meidän ottamamme kuva rakennuksesta, jonka hyvällä omalla tunnolla voin uskoa kuuluneen kartanon rakennuksiin. 

Kauniilla paikalla järven rannalla (ehkä alkuperäisen kartanon kohdalla) on noin 10 vuotta sitten  harkoista rakennettu linna, joka ei tietenkään harjautuneita kartanosilmiämme hämännyt sekuntiakaan minuuttiakaan hirveänkään kauan. Löysin sivulle, jossa oli pitkä juttu ja paljon kuvia söpön linnan rakentamisesta. Pihalla oli hyvin sympaattisen näköinen suuri Pulivari-tyyppinen vahtikoira, joka haukahteli meitä istuaaltaan, koska se oli varmaan sen työ. Allaolevassa kuvassa Pulivari on tuo ruskea tolppa kaarikäytävän vasemmalla puolella. Näyttää hieman roskikselta, mutta on koira.

Emme tällä kertaa erehtyneet!

Pikajärve (Langensee, Põlvamaa) oli päivän seuraava kohteemme ja sinne mennessä siirryimme Põlvamaan puolelle. Pikajärven kartanon rakennus on "uusi", se on valmistunut vuonna 1908 ja sen isäntänä toimi Valgjärven Müllereitten sukuun kuulunut Elmar.  Pikajärven rakennus toimi toisen maailmansodan jälkeen hoitokotina ja nykyään siellä on hotelli/hostelli ja se toimii Cantervilla Loss-nimellä. Pihassa olleet autot olivat järjestään virolaisissa rekkareissa, ehkä siellä oli ollut vaikkapa häät viikonloppuna. Kissa päivysti pihalla ja piti huolen, että menimme samoja jälkiä pois mitä olimme pihaan tulleetkin. 

Vana-Nursin kartanon (Alt-Nursie, Võrumaa) pihaan löysimme täydellisellä yhteistoiminnalla yhdessä GPS:n, Google-kartan ja pyörivien päiden avulla. Vana-Nursin vaiheista en löytänyt kovin paljon tietoa. Sen viimeiseksi omistajaksi ennen neuvostoarmeijan aikaa mainitaan Paul von Stryk, mutta en tullut tietämään missä vaiheessa von Strykit menettivät Vana-Nursin vai miten asiassa oikein kävi. Nykyään kartano on villiintyneen metsän ympäröimä ja osittain palanut. Jossain vaiheessa sitä on kyllä koitettu hieman korjata, mutta vaiheeseen on jäänyt. Erittäin paljon mielikuvitusta kiihottava paikka.

Sänna (Sennen, Võrumaa) ei jäänyt kovin paljon mieleen, se toimii nykyään kunnan toimintakeskuksena. Tietoa paikasta on saatavilla vaikka kuinka paljon täällä, niin paljon kuin virontaidot antavat myöten. Minun lukutaitoni ei oikein riittänyt, enkä löytänyt kuka paikan omisti ennen vuotta 1919. Oliko kyseessä Karl von Fusch/Fuchs/Fuschs vai Arthur von zur Mühlen. Vai joku aivan muu. Mutta kuten sanottu, Sänna ei jäänyt mieleen muutenkaan kovin lähtemättömästi. 

Rõuge (Rauge, Võrumaa) oli näitä paikkoja, joista ei ole löydettävissä enää varsinaista kartanoa, mutta vuonna 1912 valmistunut kesämaja sentään löytyi melkoisella etsimisellä mäkisen ja laaksoisen kylän yhdeltä kumpareelta. Kirjamme mustavalkoinen kuva oli melko huono, mutta aikamme ajeltuamme ja etsittyämme löysimme Rõugen möksän.

Millainen se varsinainen Rõugen kartano on ollutkaan, niin ainakin sillä oli omistajina suku, jossa tykättiin pitkistä nimistä. Friedrich Otto Eduard von Samson-Himmelstjerna ja vaimonsa Sophia näyttivät tältä.

Heidän sukunsa näyttää olevan todella mutkikasta, sillä Sophia oli myös isänsä puolelta von Samson-Himmelstjerna. Yritin seurata sukulinjoja löytääkseni olivatko Friedrich ja Sophia serkkuja keskenään, mutta en saanut asiaa selville. Ilmeisesti Sophia oli toisenkin saman suvun miehen kanssa naimisissa, mutta ennen vai jälkeen Friedrichin, se jäi arvoitukseksi. Friedrich eli elämänsä loppuvuodet (1939-1958) Saksassa. Löysin youtubepätkän, jossa hänen pojanpoikansa Alexanderia haastatellaan hänen käydessään Rõugessa vanhoilla päivillään. Ei siitä paljon käy ilmi paikan historiasta, mutta jotenkin lämmittää sydäntä kuulla vanhan herran juttelevan.

Viitina (Kosse, Võrumaa) sijaitsi hyvin samanlaisella paikalla kuin Porkuni, jossa viime kevättalvella kävimme. 1800-luvun viimeisinä vuosina valmistunut rakennus on nykyisin koulu ja mietin, että onko tuo naughty corner, vai rehtorin tupakkapaikka.

Viitinan viimeinen kartanonherra oli nimeltään Arthur von Wulff. Hän eli aina vuoteen 1930 Saksassa.

Luutsniku (Lutznik, Võrumaa) sijaitsee hyvin lähellä Latvian rajaa. Kävimme katsomassa tätä päivän toiseksi viimeistä kartanoa iltapäivän alussa. Sepä oli taas mielenkiintoinen rakennus, ylväs tiilinen suuri kartano, joka on ilmeisesti ollut koulukäytössä 1920-luvulta ties minne asti. Pistimme merkille, että rakennuksessa ei ollut nähtävissä mitään varsinaista pääovea, ilmeisesti se on kuitenkin ollut keskellä rakennusta, jotain kuistinjämiä saattoi hyvällä uskolla havaita. Rakennus näyttää siltä, että se on ollut pitkään tyhjillään ja lähes hylättynä.

Viimeisenä kartanonherrana mainitaan Nicolai von Glasenapp, joka kuoli vuonna 1905 kartanossa.

Käsittääkseni hänen vaimonsa Kristina hallitsi kartanoa maareformiin asti. Kaksi nuorinta perheen kuudesta lapsesta syntyi Luutsnikussa. Lapsista nuorin, Boris eli Saksassa vuoteen 1971 asti.

Rogosi (Rogosinsky, Võrumaa) päätti päivän kartanokierroksen ja sen lähellä näimme villisikametsästyksen viimevaiheita, kun metsästäjät tekivät teurastushommia kartanon reunaman rakennuksen pihassa. Emme menneet lähemmäs katsomaan, mutta mukavaa näytti ja kuului olevan. Linnoitusmainen Rogosi on kuulunut yllämainitulle von Glasenappin suvulle sekin. Maareformin jälkeen ainakin vuodesta 1934 paikassa on toiminut koulu ja mikäli oikein ymmärsin, toimii vieläkin, mutta hyvin vähin oppilain, alle kymmenen. Paikassa on nykyisin myös majoitus- ja ravintolatoimintaa.

Illalla kävimme kävelemässä keskustassa ja taidemuseossa. Ei voi moittia valojen vähyydestä.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme ja myös Mõis hulluutta-välilehdelle, jonne kokoan luetteloa kaikista näkemistämme Viron kartanoista.