Vapauteen totuttelua

Kolmen viikon  ajan olen totutellut siihen ajatukseen, että tämä loma ei lopu. Ei tule sitä hetkeä, jolloin loma taittuu yli puolenvälin, ei viimeisen lomaviikon maanantaita, ei töiden alkamista edeltävää sunnuntaita. Minunkin työelämäni on nyt ohitse ja meillä on edessä uudenlainen elämä vailla monia aikaisempia velvollisuuksia ja tietysti myös työelämän hyviä puolia. 

Ensimmäisen viikon olin lähinnä euforisissa tunnelmissa, toisen käytin äidin syntymäpäivien järjestelyihin ja emännöintiin ja kolmas meni pienellä kotimaan reissulla CampaAdrialla. Nyt olemme kotosalla huoltotauolla. 

Jo kesäkuun alussa kävimme parin yön reissulla, kun koronarajoituksia ja -suosituksia lievennettiin ja leirialueita alkoi aueta. Silloin kiersimme Pirkanmaalla ja Hämeessä katsomassa kirkkoja, lähteenä meillä on mainio Markus Hiekkasen Suomen Keskiajan Kivikirkot-kirja. Nyt suuntasimme Lounais-Suomeen ja lisäsimme näkemiemme kirkkojen määrää lähelle neljääkymmentä. Tässä on selviä yhtymäkohtia kartanoiden bongaamiseen, kun jostain innostumme, se on sitten melkoista paneutumista aiheeseen. 

Vaikka jokainen kirkko näyttää omalta itseltään ja kirkon ympäristö on jokaisella paikalla erilainen kuin edellisellä ja seuraavalla, ovat kirkot sittenkin melko samanlaisia, kun kuvia katsoo myöhemmin. Samoin ihmisen (ainakin omani) muisti on melkoisen huono, edes saman päivän iltana en muistaisi kymmenen sinä päivänä näkemäni kirkon nimeä tai niiden näkemisjärjestystä. Sama se on kartanoiden kanssa. Niissä on kyllä enemmän erityispiirteitä, se on sanottava. Tällä matkalla näimme seuraavassa kuvassa olevat kirkot, enkä millään enää meinaa päästä selville, mikä on mikin. Kirjoitin kyllä muistiin näkemiemme kirkkojen nimet ja järjestyskin on melkolailla selvillä, mutta kuvia selatessani en sittenkään aukottomasti muista jokaisen kuvan kirkkoa. Sijaintitieto auttaa jonkun verran ja kuvaan liittyvä aikaleima, mutta enpä usko, että satunnaista lukijaa  jaksaisi kiinnostaa ihan kirkolleen, mikä nyt on Sastamalan kirkko ja mikä Piikkiön. Paitsi jos on tullut vihityksi juuri siellä Sastamalan kirkossa tai oma mummo on Piikkiön hautuumaalla. 

Tänä poikkeuskesänä moni Suomen kirkoista on kokonaan suljettu yleisöltä noin turistimielessä, mutta muutamiin pääsimme kurkistamaan sisällekin. Vain yhdessä oli pääsymaksu, sekin vapaaehtoinen. Moni kirkoista olisi ollut auki jonain toisena viikonpäivänä tai kellonaikana, mutta tosiaan monen kerrottiin olevan tykkänään kiinni tänä vuonna. Monelle keskiaikaiselle kirkolle ovat ominaisia hienot ja kiinnostavat maalaukset seinillä, niitä voisi tutkailla vaikka kuinka kauan. 

Kirkkoja katsoessamme kierrämme ne aina ympäri ulkopuolelta ja samalla huomioimme muuta kiinnostavaa, tutkimme hautakiviä, vanhoille hautausmaille ominaisia kiviaitoja ja hienojen sukujen omia hautakappeleita. Luontokappaleitakin näkee, esimerkiksi oravia. Yksi juoksenteli edellämme ja esitteli miten juotavaa löytää leikkokukkapurkista.

Kymmenien kirkkojen lisäksi kiertelimme muitakin nähtävyyksiä, museoita ja näyttelyitä. Museokortti tykkää, että sitä käytetään! Tänä keväänä Museokortin applikaatio on viimein saatu valmiiksi ja se on erittäin käyttökelpoinen. Sillä voi hoitaa helposti museokäynnin rekisteröinnin, ei tarvitse ojentaa korttiaan eikä koskea minnekään omaa puhelintaan lukuunottamatta, mikäli on hyvin tarkka koronan vuoksi. Applikaatiossa on myös hyvä karttatoiminto, jolla voi etsiä museokorttikohteita eripuolilta maata. Sieltä löytyvät hyvin aukioloajat ja sijainnit. 

Kävimme tällä matkalla Kangasalla Kimmo Pyykkö-taidemuseossa, Tampereella Vapriikissa, Tampereen Taidemuseossa ja Amurin työläismuseokorttelissa. Louhisaaren kartano tuli tutuksi ja Turussa Aboa Vetus&Ars Nova-museo. Raaseporin linnassa kävimme tällä kerralla sisälläkin, viime vuoden loppukesän käynnillä se oli jo kiinni. 

Helsingissä olimme pari yötä ja vietimme yhden lämpimän päivän käyden Temppeliaukion kirkossa, Luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa, Taidehallissa, Arkkitehtuurimuseossa, Designmuseossa ja Ateneumissa. 

Kotimatkalla poikkesimme vielä Keravan Sinkassa, Järvenpään taidemuseossa, Tuusulassa Erkkolassa ja Ilmatorjuntamuseossa (Aholaan emme mahtuneet pysäköimään, koska tuolloin oli Tuusula-päivä,  ilmaiset museokäynnit ja väkeä oli paljon liikkeellä), Orimattilan taidemuseossa, Lahden hiihtomuseossa ja Radiomuseossa ja lopuksi vielä Heinolassa Lääninkivalteri Aschanin talossa ja Heinolan taidemuseossa. Joutsan Haihatus jäi sateen vuoksi väliin ja vähän senkin mitä olimme siitä lukeneet, ei ollut ihan niin haihatteleva tunnelma juuri Joutsan kohdalla, että olisimme menneet katsomaan. 

Näimme todella monenlaista taidetta ja näyttelyä, joista ainoastaan yksi oli sellainen, johon suoraan sanottuna petyin. Mutten ole pettynyt siihen, että menin sitä katsomaan. Päinvastoin ja olin iloinen, että näyttelyssä oli paljon ihmisiä sitä katsomassa. Olin jo ennen koronan alkua lukenut Seppo Fräntin kokoelmista koostetusta näyttelystä, joka oli tuolloin tulossa Kiasmaan ja ajattelin, että tuon tahdon nähdä ja todennäköisesti pidän siitä. Mutta en pitänyt. Ei se mitään. 

Yhdeksi parhaimmista kokemuksista nousi Tampereen Taidemuseon Joseph Alanen-näyttely, joka on nähtävillä vielä 9.8.2020 asti. En ollut koskaan kuullut Alasesta, mutta nyt kyllä muistan hänet ja pidin näyttelystä valtavasti. 

Amurin työläismuseokortteli oli myös todella kiinnostava, se on auki vielä syyskuun alkupuolelle asti, talvisin se on kiinni. 

Olen halunnut käydä katsomassa Temppeliaukion kirkkoa jo vaikka kuinka kauan ja tällä Helsingin piipahduksella viimeinkin tein sen. Pidin siitäkin oikein paljon, nyt sattui vielä olemaan hetki, ettei siellä ollut kuin muutama muu ihminen, ei ilmeistä hälyä ja tungosta, kuten usein normaalioloissa ilmeisesti on. Arkkitehtuurimuseon Uno Ullberg-näyttely sisälsi hyvin paljon kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa, sitä suosittelen myöskin lämpimästi. 

Keravalla olisimme halunneet nähdä viime päivinä runsaasti mediassa esillä olleen purkutalon graffiteineen, mutta emme saaneet autoa pysäköityä tarpeeksi lähelle fiksusti ja talon edessä oli jo melkoisen pitkä jono ennen sen aukeamista. Kuulin myöhemmin, että sinä päivänä jono oli ollut yli kolmen tunnin mittainen. Emme silti jättäneet Keravaa tyystin tutkimatta, kävimme Sinkassa, jonka rakennus ulkoapäin näyttää ihan K-kaupalta, mutta on täysiverinen taidemuseo ja tämänhetkinen näyttely oli yksi reissumme kohokohtia. 

Välillä on hyvä käydä sellaisissakin museoissa, jotka eivät ennalta kuulosta kovin kiehtovilta, tai vaikuttavat suorastaan tylsiltä. En ollut aivan riemuissani menossa Ilmatorjuntamuseoon, mutta sepä oli oikein mielenkiintoinen ja Lahden hiihtomuseo suorastaan erinomainen. Oli hienoa olla väärässä. 

Pidän myös ns. virkkuukoukkumuseoista, joissa ei ole suurta väentungosta ja kokoelmatkin voivat olla hieman vaatimattomampia. Aivan puhdasveristä virkkuukoukkusarjalaista ei tälle reissulle tosin mahtunut. Meillä on ollut museokortit aivan sen ensimmäisestä kesästä 2015 asti, Antin saldo on tällä erää jo yli 200 käyntiä, minulla meni tällä retkellä 150 rikki. Huvittelemme hekumoimalla sillä "kuinka paljon säästämme" museokortilla, jostainhan se ilo on elämään otettava!

Kuten olen maininnut, reissasimme CampaAdrialla, viime vuonna hankkimallamme matkailuautolla. Emme ole ihan vasta-alkajia mitä tulee karavaanariuteen, mutta matkailuauto on vielä meille melko uusi muoto kulkea. Pitää miettiä etukäteen, miten pysäköiminen hoidetaan ja joskus joutuu kääntymään pois, jos ei kertakaikkiaan ole tilaa. Usein voi kävellä hieman kauempaa, mutta aina sekään ei ole mahdollista. Silloin vain jatkamme matkaa. 

Olemme toistaiseksi käyttäneet leirialueita yöpymiseen, vaikka ns. puskailukin olisi autollamme aivan mahdollista. Sähköä ja kaasua riittää muutamien vuorokausien ajaksi, samoin vettä ja autossa on niin suihku kuin vessakin. Varmaankin puskailemmekin jossain vaiheessa (olen oppinut termistöä Facebookin karavaanari-ryhmässä, niitä on monenmoisia, olen jäsenenä eräässä asiallisessa ryhmässä, roisimmasta poistuin vähin äänin tyyliin kyllästyttyäni).

Kotimaan matkailulla lienee nyt aivan poikkeuksellinen kesä ja paljon ihmisiä on liikkeellä erilaisin ajoneuvoyhdistelmin. Koska emme ole viime vuosina kovin paljon liikkuneet Suomen leirialueilla, en osaa sanoa onko nyt ollut aivan erityisen paljon väkeä, mutta tien päällä saa kyllä morjestaa yhtenään, jos sille linjalle lähtee. Ja minähän olen lähtenyt, reippaasti vain kämmen edellä. Aluksi arastelin morjestaa auto+vaunu-yhdistelmää, mutta nyt sekin sujuu. En myöskään ole merkkiuskovainen, morjestan myös Hymerit ja Dessut, mutta luonnollisesti iloisimmin Adriat. En enää niin usein erehdy morjestamaan ambulanssia. 

Leirialueista pidämme eniten niistä, joissa on vaihtuvaa väkeä ja erilaisia yhdistelmiä. On mukavaa, kun alueella on niin telttailijoita, vaunuilijoita, autoilijoita kuin mökkeihin majoittujiakin. Kyllä meidän puolestamme saa olla kausipaikkalaisiakin aitoineen, terasseineen ja puutarhatonttuineen, ei siinä mitään. Monelle oma vakiopaikka vastaa kesämökkiä ja seurasta pitäville se on varmasti mitä sopivinta vapaa-ajanviettoa. Mutta kuten sanottu, me tykkäämme eniten paikoista, joissa on monenlaista kulkijaa ja tietty yksityisyys säilyy. 

Tällä matkalla hauskin paikka oli Paraisilla oleva leirialue, sinne voisimme mennä ilomielin uudelleen. Tänä vuonna ei ulkomaalaisia seurueita ollut juurikaan muutamaa norjalaista ja belgialaista lukuunottamatta, mutta tavallisempina aikoina se on varmaankin juuri sellainen monien kansallisuuksien sekoitus, jollainen on meidän makuumme. Me emme tarvitse mitenkään mittavia palveluita leirialueilla, sähköä olisi kiva saada, siistit saniteettitilat ja paikan missä tiskata astiat. Jos näitä ei ole, voi hyvin olla siellä puskassakin. Helsingin Rastila on erinomainen paikka, kun haluaa olla pääkaupunkiseudulla, alueelta pääsee helposti metrolla keskustaan ja sinne on helppo tulla ja sieltä pääsee helposti niin Vuosaaren satamaan kuin motarillekin ja ylipäätään valtaväylille. Leirialueitten hintatasosta on monia mielipiteitä, me suhteutamme sitä muihin mahdollisiin majoitusmuotoihin (hotelliin lähinnä) emmekä pidä suomalaisia leirialuehintoja liian korkeina. Meillä on mukana oma liikkuva kotimme omine vuoteineen ja keittiöineen, joten 25-35 euroa yöltä leirialueella ei tunnu liialta. 

Reissussa pitää syödäkin, sehän on selvää. Me koitamme pitää kulukuria näin uuden elämänvaiheenkin vuoksi. Niinpä enimmäkseen teemme ruokaa itse, aamiaiset ja päivälliset ja jotain pientä iltapalaa. Meillä on autossa kolmipolttimoinen kaasuliesi, muttei kaasu-uunia. Uuniruokia varten on olemassa legendaarinen Lidl-uuni (tietäjät tietää), mutta sitä emme ole vielä kokeilleet oikeasti, vain sen verran, että kyllä se kuumenee. Ulkona voimme käyttää kahta erilaista grilliä ja niitä käytimme tälläkin reissulla kumpaakin. Campingaz-grillillä hoituu pienet lämmittelyt ja paistamiset, varsinainen grillaaminen kahdelle Lotus-grillillä, joka on mitä mainioin, sillä se ei tarvitse kuin muutaman pienen hiilen ja sen ulkopinta pysyy kuumentumatta, sitä voi siis pitää vaikka pöydällä, jos haluaa eikä tuhkaa tule kuin pieni kupillinen. Aamukahvit teemme mutteripannulla ja jääkaappiin mahtuu sopivasti ruokaa ja juomaa. 

Ulkoruokintoja oli vain yksi Ikean aamiainen ja lounaat Fisken på Diskenissä ja kotimatkalla Lahden Tryffdelissä. 

Kotimaassa kulkiessa ja keskellä maata asuessa on helppo tehdä ratkaisu lähteä kotiin, kun siltä tuntuu. Lämpimien päivien jälkeen tuli viileämpää ja sateisempaa. Koska mobileteddykin näytti palelevan, me lähdimme siis kotiin. Nyt auto on laitettu uuteen lähtökuntoon, pyykit on pesty ja jääkaappia täydennetty. Muutaman päivän kuluttua lähdemme uudelle reissulle, jonka pituudesta tai kohteista emme vielä tiedä. 

Yksi tämän reissun kohteista täytyy vielä nostaa esille, nimittäin Sastamalassa sijaitseva Pirunvuoren Kivilinna, joka on taitelija Emil Danielssonin ateljeemökki yli sadan vuoden takaa. Näin siitä ensimmäisen kerran kuvia Ylen Stugor-sarjassa ja kiinnostuin oitis. Myös sauvajyvänen kävi siellä perheensä kanssa edellisellä viikolla ja kertoi sen olevan käynnin väärti ja niin se olikin. Mukava, reilun kilometrin kävely pysäköintipaikalta, jopa ilman hyttysiä ja pieni opastus muhkeassa, mutta niin pienessä mökissä oli todella kiva.

Sen verran tämä koko maailmaa tärisyttänyt korona vaikuttaa minuunkin, että vedän takaisin ajatukseni elokuisesta blogaanimiitistä, vaikka niin lupasin ja vannoin. En uskalla edes arvailla millainen tämä tautitilanne on kuukauden kuluttua tai vaikkapa loppuvuodesta, kukapa sitä osaisikaan. Saa sanoa jänishousuksi. Myös ajankohdan sovittelu on tuottanut vaikeuksia, elokuulle on monilla jo useita erilaisia menoja tulevien ylioppilasjuhlien ja muutenkin juhlapatoutumien vuoksi. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi blogaanimiitin ja saamme vieraiksemme monta hyvää blogaaniystävää!